tiistai 7. kesäkuuta 2011

Sunnuntai 5.6.2011 -käsilukkoja sidesta

Niin se kesä alkoi, tyttöpainien aikataulu siirtyi sunnuntaisin tunnilla eteenpäin ja vastuu tyttöpaineista siirtyi Elinalle ja allekirjoittaneelle (Lintsille).

Lähdimme muistelemaan lopetuksia sidesta päältä. Ensin harjoittelimme vähän kontrollointia ja paineen tuomista kaverin päälle ja muistelimme perusasioita siden pidosta. Paino alhaalla, rintakehä kaverin rintakehän päällä, paino enemmän takana kuin edessä, ettei tule swiipatuksi.

Tiukan kontrollin jälkeen lähdimme rakentamaan käsilukkoa, "americana". Kun kaverin käsi on vapaana, eli huonosti kontrollissa itsellään, käydään siihen käsiksi. Laitetaan oma kaverin pään puoleinen käsi kaverin ranteeseen kiinni (kaverin pään yli) ja toinen käsi kaverin käden alta (kyynerpään alapuolelta) ja omaan ranteeseen kiinni. Näin muodostamme neliön käsistämme. Siitä lähdemme nostamaan kaverin kyynerpäätä kattoa kohti, jolloin olkanivel liikkuu yli omien rajojensa. Kokoajan muistaen hyvä oma postuuri ja paino hyvin päällä, ettei kaveri karkaa kesken kaiken.

Seuraavana kimura, joka on samanlainen lukko mutta niin että kaverin käsi on alaspäin. Eli otamme kaverin jalkojen puoleisella kädellä kaverin ranteesta kiinni ja toisella kädellä taasen kaverin käden alta omaan ranteeseen. Sama vääntö kaverin kyynerpäätä kattoa kohti. Jos kaveri nostaa päätä tai nousee itse mukana eikä lukko meinaa onnistua, voimme nostaa oman jalan kaverin pään yli, jolloin estämme sen.

Käsilukkojen huipennuksena harjoittelimme jonkinlaista jujia, oikeata nimeä ei lukolle muistettu, joten olkoon Elinan special juji. :) Perus sidesta siirymme toisenlaiseen sideen, (kesa gatame tai huivisidonta, miten kukanenkin sen haluaa sanoa) eli käännämme rintakehän kaverin naamaa kohden, jalat niin että istumme maassa, alempi jalka lähellä kaverin päätä ja toinen sivulle päin.(kuva asennosta. http://www.hhp.txstate.edu/class/martialArts/Judo/images/kuzure_kesa_gatame.gif.) Kroppa matalana ja kaverin ojentajasta hyvä kontrolli, ettei pääse kääntymään. Tästä nostimme oman päällimmäisen jalan kaverin pään yli, tiukasti heti pään toiselle puolelle. Näin kaverin käsi jäi suorana, sopivasti kyynertaive kattoa kohti, meidän jalan ja kropan väliin jumiin, jota sitten vain väänsimme kädellä lattiaa kohti, jolloin kyynernivel taipuu yli.

Viimeisimpänä vielä mounttasimme kaverin. Mountiin pääsemiseenhän löytyy monia tapoja, kävimme yhden tavan läpi. Sidesta käännymmä taas "huivisidontaan", eli käännymme kyljelleen kaveriin päin lähelle kaverin päätä. Tiukka kontrolli ja kääntö samaan asentoon toiseen suuntaan, eli selkä kaverin päätä kohde. Ja jälleen hyvin lähellä kaverin päätä, jolloin kaverin meitä lähempänä oleva käsi jää mukavan ikävästi jumiin meidän lantion ja käden väliin. Näin ollessamme meillä on hyvin tilaa päästä mountiin. Jos kaveri kovasti sitä estelee nostelemalla polvia yms, voimme tarttua vapaana olevalla kädellä omista varpaista kiinni ja liu'uttaa jalan kaverin mahan päältä toiselle puolelle.

Ei tosiaankaan ole helppoa yrittää kirjoittamalla selittää mitään painiin liittyvää, joten yrittäkää parhaanne mukaan ymmärtää ja kysykää heti jos jäi epäselvyyksiä. Tai korjatkaa jos löytyy virheitä. Koitan kuitenkin taitojeni mukaan kesän aikana treeneissä käymiämme asioita saada tänne rustailtua muistin virkistämiseksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti