perjantai 20. tammikuuta 2012

Tiistai 17.1.2011 - Peruskurssi: selkäkontrolli, sen hakeminen ja RNC.

Selkäkontrolli on ehkäpä paras positio olla, sillä se on hyvin hallitseva positio. Backmount -positiolla tarkoitetaan sitä kun kaveri on vatsallaan ja itse istutaan tämän selän päällä. Selkäkontrollin voi ottaa myös toisella tavalla, ns. back grab -otteilla. Tällöin omat jalat asetetaan hookeiksi kaverin reisin sisäpuolelle ja otetaan kontrolli kaverin ylävartalosta. Nilkkoja ei kannata laittaa ristiin, sillä ne altistavat nilkkalukolle, eikä positiosta saa tällöin pisteitäkään.

Vaaleahiuksinen ottelija on saanut vastustajastaan back grab -kontrollin
Onnistuneen selkäkontrollin kannalta on tärkeää, että oma rintakehä pysyy kaverin yläselkää vasten. Harjoittelimme tätä drillillä, jossa otettiin kaverista ns. turvavyöote (toinen käsi kainalon ali ja toinen pään vierestä) ja kaveri lähti hitaasti pyörimään matolla. Jos ote meinaa pettää tai tuntee valuvansa pois selästä - eli rintakehä ei ole enää kaverin yläselkää vasten - voi tilannetta pyrkiä korjaamaan ottamalla otteet molemmin käsin kaverin kainalon ali ja palauttamaan kontrollin.

Lähdimme hakemaan selkäkontrollia kaverin ollessa kilpparissa. Kilpparia on parasta kontrolloida joko kaverin takaa tai sivulta. Takana ollessa parhaan paineen saa aikaiseksi, jos laittaa rintakehänsä kaverin alaselkää vasten ja pitää oman painopisteensä alhaalla sivusidonnan tavoin. Sivulla ollessa oma lähempi jalka laitetaan aivan kaverin jalan viereen saman suuntaisesti ja otetaan tarvittaessa ote kaverin lantion yli. Painetta tämän päälle saa, jos työntää kauimmaisella jalalla itseä kaveria kohti.

Jos kaveri on kilpparissa "löyhästi" voi hookit pyrkiä laittamaan suoraan sisään. Usein kuitenkin tämä on vaikeaa. Lähdimme työstämään ensimäistä hookkia siirtymällä sivukontrolliin kilpparissa. Kaverin lantion yli menevällä kädellä otetaan ote tämän lantioluusta/-luun tienoilta. Tämän otteen kanssa vedetään kaveria hieman takaviistoon kyljelleen ja siirrytään itse samalla alta pois. Samalla tuodaan painetta kaverin lantion päälle. Hyvin usein kaveri lähtee välittömästi pyrkimään takaisin kilppariin, sillä muussa tapauksessa tämä päätyy sivusidontaan alle. Kaverin kääntymistä hidastetaan tuomalla tämän lantiolle painetta. Tällöin kilppariin kääntyessä jää yleensä paljon tilaa sujauttaa alempi hookki sisään. Jos hookkia ei saa sisään ensimmäisellä kerralla, tehdään sama uudestaan.

Kun ensimmäinen hookki on sisässä, otetaan kaverin yläkropasta hyvä ote, esim. turvavyöote. Samalla kannattaa pitää huolta, että rintakehä pysyy tiiviisti kaverin yläselkää vasten. Tämän jälkeen lähdetään pyörähtämään ympäri: suunnaksi käyvät jommat kummat etuviistot tai takaviistot. Suoraan sivulle, eteen tai taakse pyörähtäminen on hankalaa. Tärkeintä on, että lähtipä pyörähdys mihin suuntaan tahansa, sitä jatketaan niin pitkään, että kierähdetään kyljelleen ensimmäisen hookin jäädessä alimmaiseksi.

Toista hookki voi pyrkiä laittamaan sisään jo pyörähdyksen aikana, mutta jos kaveri vetäytyy pieneksi suojaten hookin puolta, lähdetään puristamaan tämän lantiota hookin ja toisen polven väliin. Yläkropasta pidetään tiukasti kiinni ja lantiota polvilla puristaen vedetään kaveri "kaareksi", jolloin tie toiselle hookille aukeaa.

Katsoimme lopuksi yhden kuristuksen, RNC (Rear Naked Choke, suomeksi takakuristus), joka lienee tunnetuin selkäkontrollista tehtävistä kuristuksista. Kuristava käsi on sama, joka turvavyöotteessa kulkee kaverin pään vierestä. Tämän käden kyynertaive tähdätään kaverin leuan kohdalle, jolloin oma hauis ja kyynärvarsi tulevat kaverin kaulan molemmin puolin. Tarkoitus ei ole tuoda painetta henkitorvelle vaan nimenomaan tukkia isot verisuonet kaulan molemmin puolin. Kuristavalla kädellä otetaan ote toisen käden hauiksesta ja toinen käsi viedään kaverin pään taakse. Kuristus tulee kun omia kyynerpäitä/hartioita viedään sisäänpäin. Oheisesta videosta voipi katsoa tarkentavat ohjeet tähän :)

RNC -video

Tällaista tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti