maanantai 20. helmikuuta 2012

BJJ European Open 2012, Lissabon, 26.-29. tammikuuta

Melkein jo kuukausi vierähtänyt näistä karkeloista, mutta nyt vihdoin ja viimein seuraa kisaraportti. BJJ:n EM-kisoissa Fight Clubia edusti ennätykselliset kuusi naista: valkovöisissä Ani, Tiia ja Tuuli, sinivöisissä Hanna ja Elina sekä allekirjoittanut purppuroissa. Mukailen tässä aiemmin klubin foorumille Hannan kirjoittamaa raporttia, muistikuvat kun alkavat jo olla hatarat :)

kisakatsomossa

Ensimmäisenä kisapäivänä astuivat tatamille valkovöiset sankaritaret. Urakan aloitti Ani sarjassa -64 kg. Vastustaja nappasi alasvientipisteet, mutta Ani sai kaivettua nopeasti tiukan kimuran kiinni. Sitkeästä rakentelusta huolimatta vihulainen sai kiemurteltua itsensä vapaaksi. Ani sai luotua vielä hyviä sviippiyrityksiä, mutta tilanne päätyi lopulta pystyyn ja vihun veti guardiin. Aika ei enää riittänyt ohittamiseen ja matsi päättyi pistetappioon. Hieno taistelu ja sinnikästä työskentelyä.

Ani pitää kiinni

Tuuli edusti pienemmässä 58,5 kg painoluokassa. Ekassa matsissa vihulainen veti guardiin ja rakensi pitkään triangelia. Tuuli pysyi kuitenkin rauhallisena ja  puolusti hyvin. Triangelin purkamisen jälkeen Tuuli ohitti guardin, mounttasi ja lähti hakemaan lopetuksia. Vastustajan kääntyillessä Tuuli nappasi vielä selkäkontrollin ja hallitsi matsia loppuun saakka. Eka voitto tyyllikkäästi 11-0. Toisessa ottelussa vastaan asteli aiemmissa otteluissaan näyttäviä otteita esittänyt ranskalainen. Vihulainen veti guardiin ja onnistui sviippaamaan. Tuuli blokkasi vastustajan lopetusyritykset, mutta jäi pisteissä jälkeen. Ottelu oli loppuun saakka sinnikästä taistelua, mutta päätyi lopulta pistetappioon. Komiat otteet molemmissa matseissa ja pronssia kotiintuomisiksi!

Tuuli tarkkana

Torstain kolmas taistelija oli -74 kg painoluokassa paininut Tiia. Ekassa matsissa vastaan astui pitkähkö ranskatar, joka veti heti ottelun alussa Tiian guardiin. Halfin kautta Tiia sai lopulta ohituksen rakennettua, mutta kaveri sai palautettua guardin ja lähti yrittämään triangelia, josta Tiia kuitenkin pääsi pakenemaan ass-on-face -tyyliin. Kaveri pyrki tästä halffiin, josta Tiia omien sanojensa tupsahti mounttiin. Pisteillä voitto kotiin. Toisessa matsissa vastaantullut brassityttö oli hereillä, ja Tiian guardiinveto päätyi vastustajan nappaamaan americanaan. Tappio siis tästä ottelusta, mutta päivän lopuksi Tiialle ripustettiin kaulaan pronssimitali!

Tiia tulessa

Perjantaina olikin sitten loppujoukkueen kisapäivä. Elina ja Hanna aloittivat urakoinnin lähes yhtäaikaa, Elina -69 kg ja Hanna -64 kg sarjassa. Hannan suoritus jäi harmillisin lyhyeksi. Hannan sanojen mukaan väsymys vei naisesta voiton, eikä pää ollut aivan mukana. Hanna veti vastustajan suunnitelmien mukaan guardiin, mutta vastustaja oli hyvin hereillä ja pääsi liu'uttamaan polvea saman tien läpi. Hanna lähti palauttamaan guardia pyörähtämällä, jolloin vastustaja nappasi kauluksen kiinni ja otti nopeasti kiinni napakan banaanikuristuksen. Viretila ratkaisi ottelun vastustajalle.

Hanna otti otteet

Elina astui samaan aikaan viereiselle tatamille, jossa lyhyen otetaistelun jälkeen vastustaja aloitti guardiin vetämällä. Elina kerkesi hieman pakittaa ja vihu yrittämään ristikuristusta, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Elinan lähtiessä rakentamaan ohitusta, kaveri käänsi itsensä päälle Elinan kääntyessä kilppariin. Jonkin aikaa kaveri haki selkää ja Elina puolusti sitkeästi toista hookkia. Kaveri sai lopulta selän, mutta Elina pakeni siitä ja kampesi itsensä halffiin päälle. Ohituksen ja mounttaamisen jälkeen Elinalle pistevoitto tiukasta matsista. Toisessa matsissa vastaan tuli kokenut norjalainen ottelija, jonka Elina veti guardiin. Sähäkän ja aktiivisen alun jälkeen vihu pääsi rakentamaan ohitusta ja saikin sen lopulta onnistumaan. Vihu eteni tästä mounttiin ja sai Elinan sitkeästä puolustuksesta huolimatta kuristuksen kohdalleen ottelun viime hetkillä. Harmittava tappio, mutta kotiin tuomiseksi kuitenkin pronssia ja lippu avoimeen painoluokkaan.

Elina halailee

Avoimessa painoluokassa Elina sai vastaansa pienen, mutta sitäkin ärhäkämmän vastuksen. Elinan guardiin veto onnistui ja sviipin haku oli aluksi tehokasta. Vastustaja pääsi kuitenkin hakemaan tiukan yläkropan kontrollin ja  luiskahtamaan guardista ohi. Elina sai palautettua guardin ja rakennettua lupaavan deep-halfin alun, mutta vihulainen pääsi ohittamaan guardin uudelleen ja haki kuristuksen kohdilleen. Tappiosta huolimatta Elinan suoritus oli erittäin hieno kokonaisuudessaan.

Oma sarjani oli valitettavan pieni, mutta sain kun sainkin itselleni vastustajan purppuroiden +74 sarjaan. Ottelu alkoi guardiin vedollani, josta vastustaja sai napattua jalastani otteen ja sai täten alasvientipisteet. Pääsin kuitenkin melko nopeasti päälle, josta aloin rakentaa ohitusta tasatilanteessa. Sitkeän työn takana se olikin, mutta sain lopulta kierrettyä guardista ohi ja kerättyä itselleni pisteet. Vastustaja pääsi vielä palauttamaan guardin, mutta ei saanut enää rakennettua mitään. Tällä 5-2 voitolla kultaa omasta sarjasta.

Venla etsii otteitaan

Avoimessa kohtasin pienen ja pippurisen norjalaisen. Oma asennoituminen koitui kohtalokseni, sillä en saa usein itsestäni kunnolla irti vastustajien ollessa todella paljon pienempiä. Annoin kaverin tehdä aloitteet sen sijaan, että olisin itse tehnyt niitä. En myöskään osaa käyttää kokoani hyödyksi kunnolla. Yllätin vihun vetämällä tämän yhtä aikaa guardiin, ja pääsinkin jossain vaiheessa päälle. Vihu puolestaan sai sviippipisteet kiertämällä alta selkäpuolelle minun puolustautuessa kilppariin. Sain selän haun puolustettua, ja päädyin takaisin päälle guardiin. En kuitenkaan saanut ohitusta aikaiseksi ja ottelu meni eduilla Norjaan. Tie avoimessa katkesi tähän.

Terveiset Lissabonista!
Kaiken kaikkiaan loistava reissu ja hyvät kisat. Ruoka oli jälleen kerran hyvää ja oli upeaa olla kuuden hengen porukalla matkassa. Fight Like a Girl -hupparit ja t-paidat erottuivat taas edukseen, ja tästä onkin hyvä jatkaa vuoden seuraaviin kisoihin.

(kuvista saa lähinnä kiittää Hannaa, joskin osan kisakuvista taisi ottaa Ani)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti