tiistai 22. toukokuuta 2012

sunnuntai 20.5. - suljettu guard ja kuristukset

Etenkin BJJ:ssä on tavallista, että suljetusta guardista hyökätään ristikuristuksin. Harvinaisempaa on näiden onnistuminen, sillä harva lähtee rakentamaan näitä huolellisesti. Tärkeintä on viedä ensimmäinen käsi tarpeeksi syvälle kauluksiin, mielellään "niskalappuun" saakka. Käden tulee olla paikoillaan "vahvasti" eli ei löysin rantein. Toista kättä voi sitten hakea eri reittejä, katsottiin niistä pari:

- Suoraan kaulalle, ekan käden ali. Myös tämä käsi kannattaa hakea mahdollisimman syvälle siten, että ranteet osuvat kaverin kaulan molemmin puolin. Kiristys tapahtuu vetämällä omia kyynerpäitä itsen ja kaverin väliin "alas- ja sisään päin"

- Niskan taakse, ekan käden puolelta. Ote haetaan siis kaverin pään taakse ja kiepautetaan etupuolelle. Tällöin toinen käsi kulkee ristiin ekan käden yli. Kiristetään samalla tavalla kuin ekakin.

Lukkopainissa ei sattuneesta syystä ole yhtä paljon lopetusmahdollisuuksia, jotka kohdistuisivat kaulaan. Siispä katsottiin tässä yhteydessä myös giljotiini, siihen kun ei kauluksia kaivata. Yleisimmin tie kaulalle aukeaa ehkäpä hip bumpin tai kimuran hakemisen yhteydessä. Pää otetaan kainaloon ja vedetään kaveri alas. Samalla siirretään oma lantio "syrjään"- tällöin kulmasta tulee parempi. Jalkojen avulla pidetään kaveria alhaalla kontrollissa. Toisella kädellä haetaan ote omasta kädestä ja kiepautetaan tämä käsi kaverin selän yli. Kiristetään tuomalla kyynerpäitä yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti