tiistai 3. heinäkuuta 2012

tiistai 26.6. - testokääntöjä

Tyttöpainien kunniaksi hieman testoa peliin: testokäännön "hyödyllisyys" on lukkopainissa moninkertainen verrattuna bjj:hin. Kun puvun kanssa painittaessa siitä saa hyvän mielen ja paremman position, niin adcc -säännöillä kyseisestä suorituksesta saa neljä pistettä. Lukkopainissa ko. yritykseen kannattaa siis jo ihan pistemielessäkin panostaa.

Kaverin ollessa päällä perussivusidonnassa on ensin rikottava tämän tasapainoa. Kädet haetaan väliin ns. freimiksi ja sillataan napakasti kaveria kohti. Yleensä vaistomainen reaktio toiselta on painaa takaisin päälle, jolloin muutetaan liikkeen suunta toiselle puolelle ja käännetään samalla kaveri itsen yli alle sivusidontaan.

Katsoimme testokäännön myös huivisidonnasta. Tällöin käännetään ensin oma lantio samansuuntaisesti kaverin lantion kanssa, sillataan jälleen ensin kohti kaveria, jonka jälkeen vaihdetaan liikesuuntaa.

Testokäännössä on toki omat riskinsä, näppärä kaveri voi tilaisuuden tullen siirtyä mounttiin. Kääntö on myös vaikeaa toteuttaa, paljon on kiinni ajoituksesta. Jos kaveri ei tuo painoa kunnolla päälle, ei kääntö välttämättä onnistu. Onnistumisessa auttaa myös, jos kaveri sitoo (itsensä) sivusidonnassa kunnolla kiinni allaolijaan; tällöin koko paketti kääntyy yhtenä kappaleena ympäri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti