keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Menikö lukko yli treeneissä

Ovatko nivelesi olleet toistuvasti kipeinä siitä syystä, että treeneissä tullut nivellukko vedettiin niin sanotusti yli? Oletko joutunut pitämään ei-toivottuja treenitaukoja, koska lukko meni liian pitkäksi ja kädellesi/jalallesi kävi huonosti? Tuntuuko sinusta, että kanssasi sparraaville treenikavereille sattuu usein lukotuksesta johtuvia jääpussilla hautomisia?

Lukottaminen ja kuristaminen sekä näihin lopetuksiin taputtaminen ovat olennainen osa bjj:tä ja lukkopainia. Lopetuksella pyritään saamaan kaveri luovuttamaan verbaalisesti tai taputtamalla. Kilpailuissa vastuu luovuttamisesta on lopetettavalla kilpailijalla; jos toinen ottelija on päässyt rakentamaan hyvän lopetuksen, on hänellä täysi oikeus tuota lopetusta kiristää ja viedä se loppuun. Jos lopetettava kilpailija ei halua taputtaa, on hyvin mahdollista, että lukotettavalle raajalle voi käydä huonosti tai kuristus voi viedä tajun. Kilpailu on kilpailua ja voittoon saa pyrkiä kaikin säännöissä sallituin keinoin.

Sen sijaan treenisalilla moista ehdottomuutta ei pidä harjoittaa. Usein kuulee puhuttavan siitä, kuinka tärkeää on taputtaa lopetuksiin ajoissa. Tärkeää se onkin, ja kuuluu väistämättä jokaisen harrastajan treenaukseen. Harvemmin kuitenkaan korostetaan sitä tosiasiaa, että ylivedetyssä lopetuksessa on aina kaksi osapuolta: ei-taputtaja ja ylivetäjä. Joskus kohdalle sattuu lopetus, joka on toimintaperiaatteiltaan täysin vieras ja kiristyssuunta tulee täytenä yllätyksenä. Tällöin taputus voi olla mielessä, mutta sitä ei vaan ehdi toteuttaa. Yllättävänkin usein taputtamattomuudessa on kyse kuitenkin jääräpäisyyteen asti yltävästä sinnikkyydestä. Lopetukseen jääminen ärsyttää, eikä ego anna millään periksi myöntää kaverin paremmuutta taputuksen muodossa.

Tässä vaiheessa kuvaan astuu lopetusta toteuttava treenaaja, joka jatkaa lopetusta kunnes kaverin raajat rutisevat ja napsuvat tai tältä menee taju. Vaihtoehtona on myös höllätä lopetusta tai päästää se jopa kokonaan irti. Joku voisi tässä vaiheessa korostaa sitä, että on tärkeää opettaa ihmiset taputtamaan "rankaisemalla" heitä viimeistelemällä lopetus loukkaantumisenkin uhalla. Itse en jaksa uskoa hetkeäkään, että tämäntyyppinen pedagogiikka toimii. Ylivedetyistä raajoista seuraa useimmiten jonkinmittainen treenitauko, mikä tarkoittaa sitä, että kehitys viivästyy yksilötasolla, mutta myös sitä, että treeneissä on taas se yksi treenikaveri vähemmän.

ADCC SM 2009. En taputtanut. Osasyynä oli kokemattomuus, isompana tekijänä jääräpäisyys. Painimiseni olisi varmasti hyötynyt enemmän tätä kisaa seuraavasta kolmesta treenikuukaudesta kuin kymmenen sekunnin väkinäisestä taistelusta lopetusta vastaan ja sitä seuranneesta kolmen kuukauden sairaslomasta.

Vaikka jääräpäiset lopetusta vastaan taistelevat treenikaverit ärsyttäisivätkin, kannattaa pyrkiä olemaan tilanteessa niin sanottu isompi ihminen ja antaa rimpuilijan mennä ennemmin kuin rikkoa tämä. Lopetusta voi myös höllätä sen verran, että rimpuilija pääsee tekemään paon. Jos taitotaso riittää, voi vastustajaa "dominoida" lopetuksien ohella myös positiolla. Jos siis tuntee tarvetta "rankaista" jääräpäistä treenikaveria taputtamattomuudesta, voi tämän tehdä raajojen ylivetämisen sijaan vaikkapa napakalla ja paineisella positiopainilla. Hyvin rakennettua lopetusta voi myös kontrolloida niin, että sen pitää kiinni ja kiristää hitaasti. Tällöin kaverille ja aikaa rimpuilla ja alkaa jopa miettiä, josko olisi sittenkin kivempi taputtaa kuin maata minuuttitolkulla selällään käsilukkoa vastaan taistellen.

Kokemuksen karttuessa harkintakyvyn lopetustilanteissa pitäisi kasvaa entisestään. Kokeneilla treenaajilla ei pitäisi mielestäni olla mitään syytä vetää lopetuksia yli kokemattomammille treenikavereilleen (tai kenellekään). Innokkaat aloittelijat voivat lopettamisen huumassa suhtautua asiaan hieman liiankin painokkaasti, mutta tätä saa karsittua alusta asti toteutetulla asennekasvatuksella ja ohjeistuksella. Se, että taputtaa tai päästää jääräpäisen rimpuilijan lopetuksesta pois ilman taputusta on aivan yhtä tärkeää ja osoittaa mielestäni edistyneisyyttä lajissa.

Kuten alussa totesin, kisoissa kaikki sääntöjen sallimat keinot on sallittu, ja jos lukon haluaa kiristää nopeasti, on se täysin sallittua ja hyväksyttävää. Lähtökohtanahan ei tarvitse edelleenkään olla vastustajan rikkominen. Treenit eivät kuitenkaan ole se paikka, jossa vedätetään omia raajoja yli tai vastaavasti revitään itse muilta käsiä/jalkoja yli.

Loppuun vielä erään jyväskyläläisen pitkänlinjan painijan mietteitä aiheesta:

"Itsellä kyynärpäät olivat kipeinä lähinnä ekan treenivuoden aikana, ja silloinkin melko harvakseltaan. Uskallan myös väittää, että omien sparrikaverien ei juuri ole tarvinnut treeneistä lähteä parantelemaan yliojentuntuneita niveliä. Eli joka tapauksessa on ehkä syytä salilla miettiä asennekalibraatiota puolin ja toisin, jos kipeitä niveliä löytyy useammiltakin treenaajilta. Ei ole mikään häpeä taputtaa ajoissa (ja päästä treeneihin seuraavanakin päivänä). Itsekin taputtelen polvien kunnon vuoksi jalkalukkoihin nykyään hyvinkin kepeästi ilman, etä ego jäisi siitä kovasti mustelmille. Ja toisaalta jos lukkoa ei pysty viemään loppuun kontrolloidusti vaan pitää turvautua riuhtomiseen, pitää ehkä miettiä oman treenin tavoitteita sekä treenikaverien arvoa..."

3 kommenttia:

  1. JUST NÄIN!!! Hyvä teksti ja täyttä asiaa. Pikkusen meinaa keittää se kun saat vaikka käsilukon hyvin kiinni, toinen ei taputa, jotain naksahtaa ja sitten syytetään vielä lukottajaa, ainakin vihaisilla katseilla jos ei suoraan tulla sanomaan.

    Ego pitäis salilla osata oman terveyden takia jättää pukkariin. Etenkin miehillä tää tuntuu olevan niin saakelin vaikeaa tyttöjä vastaan painiessa.

    VastaaPoista
  2. No, onhan se joskus niinkin, että vahinkoja sattuu. Mutta haluttiin korostaa tuossa tekstissä myös sen lukottajan vastuuta treenikavereista. Etenkin, jos kokemusta löytyy, pitäisi osata tunnistaa milloin on kaveria rikkomassa (vaikka se olisi sen kaverin "vika"). Oma egoni ei saa kolausta siitä, jos päästän lukon irti ajoissa huomatessani, että kohta jotain menee rikki.

    Pahinta on yleensä, kun viimeiseen asti pyristelevä ja nopea lukon riuhtaisija kohtaavat. Molempia asenteita pitäisi yrittää kitkeä pois niin kaikilla on kivempaa.

    Ja tämähän ei tarkoita, etteikö lopetuksista saa yrittää paeta. Mutta jos ei ole ihan varma pakosuunnasta tms., niin voi vaikka ensin taputtaa ja sitten pyytä kaverilta, josko saisi kokeilla samaa tilannetta uudestaan.

    VastaaPoista
  3. Joo oho toi mun toka osa kommentista piti olla että lukottajanki ego :)

    VastaaPoista