keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

BJJ:n suomettaret - pienen pieni historiikki

Meillä oli tammikuussa Fight Clubin historian neljäs pelkästään naisille järjestetty lukkopainin ja bjj:n peruskurssi. Osallistujamäärä yllätti myös meidät vetäjät. Kurssin kävi loppuun kuusitoista naista, joista kymmenkunta on jatkanut kurssin jälkeen. Tämä ei aina lajin ulkopuolisen korvissa kuulosta suurelta määrältä, mutta kuka tahansa bjj- ja lukkopainija (nainen) ymmärtää miten valtavasta muutoksesta on kyse.

Koska olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista taulukoista, luetteloista ja tilastoista, niin ajattelin hieman valottaa naisten taivalta ns. Suomi -bjj:n parissa. Oma tietoni perustuu bjj-liiton ja ibjjf:n tuloslistoille (sekä urbaaneille legendoille), joten varmasti osa jää kertomatta. (ADCC) Lukkopainista olisi mielenkiintoista myös kirjoittaa, mutta valitettavasti näitä tuloksia on huomattavasti vaikeampi metsästää Internetin syövereistä. Samat nimet kylläkin vilahtelevat myös siellä. Painopisteessä ovat siis kisanneet ja kisaavat BJJ:n suomettaret. Vaikka kaikki harrastajat eivät kisaakaan, niin kisaajien määrä kertoo yleisesti naistoiminnasta ja sen kehittymisestä.

BJJ SM 2010: Eveliina Pitkänen vs Outi Järvilehto
SM- ja Finnish Open

Ensimmäiset BJJ:n SM-kisat käytiin ilmeisesti 2001, mutta tuolloin ei vielä naisia kisatatamilla nähty. Ensimmäinen naispuolinen suomenmestari kruunattiin/mitaloitiin kaksi vuotta myöhemmin, jolloin Espoon Takadon Saila Rautiainen voitti naisten avoimen sarjan. 2004 saatiin oma sarja myös valkovöisille: tällöin Pankration Gymin Anniina Paananen vei värivöisten sarjan ja Turun ju-jutsuseuran Mira Heininen valkovöisten kultaa. 2007 toi mukanaan painoluokat -/+64 ja vyöluokissa erotettiin valko- ja sinivöiset. Eliten ensimmäinen naisedustaja, Marina Weckström, saatiin 2008, mutta ensimmäisestä eliten avoimen sm-kullasta oteltiin vasta syksyllä 2012. Samana vuonna valko- ja sinivöiset saivat uudet painoluokat: -58,5, -69 ja +69. Myös joukkue SM-kisoissa naisten määrä on kasvanut, ja tänä vuonna peräti kuusi seuraa sai kokoon naisjoukkueen.

Ensimmäiset Finnish Openit pidettiin 2000, ja naiset pääsivät mukaan 2003. Pari vuotta myöhemmin naiset kisasivat kahdessa painoluokassa, -/+60 ja 2006 toi mukanaan jaottelun valkovöisiin ja sinivöisiin. Tuolloin kisattiin myös sinivöisten naisten avoin sarja. 2007 SM-kisoista tutut -/+64 sarjat otettiin käyttöön, ja keväällä 2012 oteltiin nykyisissä kolmessa painoluokassa. Tällöin myös oteltiin ensimmäistä kertaa Eliten avoimessa peräti viiden naisen kera.

Marina Weckström tekee triangelia Katjusa Hörmanille, tällä kertaa lukkopainivermeissä 2010
European Open Championship

Euroopan avoimet oteltiin ensimmäistä kertaa vasta 2004, ja jo vuotta myöhemmin Lepistön Iina toi Suomeen ensimmäisen naisten mitalin, hopeaa sinivöisten -58,5 kg sarjassa. 2006 voitokkaisiin suomalaisiin liittyivät Marina Weckström ja Jonna Konivuori. Vuotta myöhemmin Marina ja Jonna toivat sarjoistaan kultaa, Minna Vähämäen sijoittuessa hopealle. 2009 Marina kisasi jo purppuravöisissä ja sijoittui niin omassa kuin avoimessakin sarjassa mitaleille. Menestyjien joukkoon liittyivät myös Päivi Levonen ja Ulla Kaasalainen.

Jonna Konivuori prässää Anne-Mari Rahikaista, niin ikään lukkopainissa 2010
Parin viime vuoden sisään suomalaisten naisten edustus Euroopan avoimissa on kasvanut tasaiseen tahtiin: 2012 palkintopalleilla nähtiin peräti seitsemän suomettarta ja tämän vuoden tammikuussa kuusi suomalaista naista sijoittui mitalistien joukkoon: sinivöisissä kultaa toi Emilia Tuukkanen ja pronssille sarjoissaan ylsivät Milla Hirvonen, Nanna Saadi ja Inkeri Lehmusoksa. Purppuravöisissä Outi Järvilehto saavutti pronssia ja Hanna Hirvonen hopeaa.

Hanna Hirvonen tuulettaa European Open 2013 -kisoissa
Mundials

Ensimmäiset BJJ:n MM-kisat olivat jo 1996, ja naiset pääsivät mukaan 1998. Tuolloin naiset kisasivat kahdessa eri painoluokassa, eikä vyöluokkia ollut. MM-kultaa ensimmäisissä kisoissa voittivat kevytsarjan Tais Ramos ja raskaan sarjan Rosangela Conceição. Kymmenen vuotta myöhemmin Jonna Konivuori toi ensimmäisen naisten MM-mitalin Suomeen voittamalla hopeaa sinivöisten naisten raskaassa sarjassa. Vuotta myöhemmin mm-tatamilla nähtiin Johanna Koivumäki, Päivi Levonen, Jonna Konivuori ja Sari Manninen, joista kolme ensinmainittua myös sijoittuivat mitaleille. Ensimmäiset purppuravöisten mitalistit saatiin viime vuonna kun Päivi toi -69kg sarjassa pronssia ja Venla Luukkonen hopeaa +74 kiloisissa. Myös Eve Karelehto sijoittui pronssille sinivöisten -69kg sarjassa.

Venla Luukkonen MM kisoissa 2012, päällään Cristiane "Cyborg" Santos
No Gi

BJJ:n lukkopainiversio No Gi rantautui Suomeen viime vuonna, ja takana ovat kahdet SM- ja yhdet Finnish Open -kisat. Eliten tähän mennessä ainoa ottelu käytiin muutama viikko sitten kun Hanna Hirvonen ja Emilia Tuukkanen tekivät historiaa SM-finaalissa. Viime syksyn No Gi European Open kisoissa menestystä Suomeen toivat sinivöisissä otelleet Emilia Tuukkanen ja Elina Tolonen, purppuravöisissä Outi Järvilehto ja Hanna Hirvonen sekä ensimmäinen suomalainen ruskeavöinen nainen, Päivi Levonen.

Suomen ensimmäinen ruskeavöinen nainen Päivi Levonen, tässä vielä purppuravöisenä, MM 2012
Naisten treenit ja leirit

Sen reilun viiden vuoden aikana, mitä itse olen treenannut, on naisten osuus BJJ:ssä kasvanut valtavasti. Kun aloitin treenit Jyväskylässä, oli seurassamme kaksi aktiivista naistreenaajaa, Emmi Bolander ja Anna Kavoura. Varsinaiseen ”tyttötoimintaan” törmäsin ensimmäisen kerran asuessani kevään 2009 Tukholmassa. Siellä Hiltin salilla oli kerran viikossa tjej pass, jossa treenasi kerralla kolmesta viiteen tyttöä. Tuolloin määrä tuntui huimalta.

En tiedä onko kyseessä syy vai seuraus, mutta monessa seurassa on alettu panostetaa erityisesti naisten toimintaan järjestämällä naisille omia treenejä tai peruskursseja. Vaikka suuri osa treeneistä tapahtuu edelleen sekaryhmissä, voivat naisten omat treenit olla monelle voimavara miesvaltaisessa lajissa ja oman kokoiset sparrikaverit kehittävät eri tavalla. Tällaista naistoimintaa Jyväskylän lisäksi on ainakin pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Kuopiossa ja Oulussa. Myös naisten leirit ovat olleet suosittuja. Päivi Levonen on pitänyt muutaman seminaarin itse, ja ulkomailta Suomeen on saatu ainakin Michelle Nicolini, Ida Hansson, Luanna Alzuguir, Jennifer Guoila Petterson ja Arnela Hadzisulejmanovic. Outi Järvilehto aloitti myös Girls Open Mat -toiminnan Helsingissä, ja tämän seurauksena naiset pääsevät sparraamaan keskenään säännöllisesti myös seurarajojen ulkopuolella.

Ida Hanssonin seminaari Jyväskylässä 2011
Suomettarien BJJ

BJJ:tä verrataan usein perinteisiin lajeihin, judoon ja painiin. Näihin verrattuna BJJ on vielä lapsen kengissä, mutta lajin suosio niin kotimaassa kuin maailmalla kasvaa jatkuvasti ja peruskurssit ovat suosittuja ympäri Suomen. Vanhoja tuloksia selatessa ei voi kuin todeta kuinka valtavasti naisten määrä lajin parissa on lisääntynyt ja kuinka naisten toiminta BJJ:n ympärillä on kehittynyt todella nopeasti. Värivöisiä naisia alkaa olla ihan mukavasti ja elitessäkin saa painikaverin, välillä useamman. Naisia näkyy myös kotimaisten ja kansainvälisten arvokisojen tuomareina, mikä kertoo mielestäni paljon lajin kehittymisestä.

Tällä hetkellä valko- ja sinivöiset naiset kisaavat Suomen arvokisoissa kolmessa eri painoluokassa ja elitessä on avoin sarja. Tosin muutaman viikon päästä kisattavissa Finnish Openeissa myös elite on jaettu kahteen painoluokkaan. SM-kisoissa tämä ei vielä ole ajankohtaista, ei ennen kuin kisaavien naisten määrä lisääntyy. Uskon, että nykyisillä painoluokilla mennään muutama vuosi eteenpäin. Ne eivät ehkä ole kaikille ideaalit, mutta kaikkien naisten avoimesta painoluokasta ainoana vaihtoehtona ei ole vielä montakaan vuotta. Henkilökohtainen toiveeni on, että muutaman vuoden sisään myös Suomen kisoihin saataisiin naisille vyöluokkien lisäksi avoin sarja, ainakin valko- ja sinivöisille. Toki toivon painoluokkia myös eliteen, mutta mielestäni ottelijamäärän siellä pitäisi ensin vähintään kaksinkertaistua. Nykyiset kisaajat ovat avainasemassa, sillä vain aktiivisesti kisaamalla voi vaikuttaa tuleviin painoluokkiin. Uskon kuitenkin, että lajin suosio naisten parissa kasvaa tasaisesti, ja että mustavöiset suomettaretkaan eivät ole enää kaukana.

Linnea Hintsala ja Elina Tolonen Fight Clubin tyttöpaineissa 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti