maanantai 30. joulukuuta 2013

Lahden seminaari 14.12.

Hieman on epätarkkaa, mutta porukkaa oli :)
Joulukuun puolessa välissä minulla ja Hannalla oli seminaari Lahdessa Barreto:n salilla, sisältäen kahdet bjj- ja yhdet lukkopainitreenit. Paikalla oli mukavasti porukkaa, parhaimmillaan 26 naista matolla. Mielenkiintoista oli myös huomata, että iso osa porukasta oli aivan eri naisia kuin reilua kuukautta aiemmin Finnhits -sparrileirillä Jyväskylässä. Meistä on siis moneksi.

Mietittiin pitkään, mikä sopisi seminaarin ja eri treenien teemaksi. Päädyttiin tällä kertaa pelaamaan päältä, suljetusta ja avoimesta guardista sekä kilpparista. Erillisien tekniikoiden sijaan keskityttiin position hallintaan, vielä tarkemmin otteiden ja tilan hallintaan. Ideana tämän tyyppisessä harjoittelussa on se, että kun osaa hallita tilaa, ottaa omia ja purkaa kaverin otteita, niin tälläiseen kokonaisuuteen voi istuttaa minkä tahansa uuden tai tutun yksittäisen (lempi)tekniikan, vaikkapa ohituksen. Pidän itse tätä kisaajan perustreeninä, jota ei voi koskaan harjoitella liikaa. Itselle ensikosketus vastaavalaiseen harjoitteluun tuli Martin Aedman leirillä 2010. Kisatilanteessa hookkien poistaminen, kaverin otteiden purkaminen, lantion käyttö, kulman haku jne. ovat pikkuhiljaa muodostumassa automaattiseksi toiminnaksi, jonka avulla tila pysyy hallussa ja samalla hivutetaan itseä kaverin tilaan. Tavoitteena on plokata kaverin yritykset ennen niiden aloittamista ja edetä itse hallitsevaan positioon ja sitä kautta lopetuksiin. Yksittäisten tekniikoiden näkökulmasta hookin poisto voi tuntua mitättömältä (ja tylsältä) yksityiskohdalta, mutta kun nämä yhdistetään isoksi kokonaisuudeksi, helpottuu elämä kummasti. Mustavöisten matseja katsellessa tämä näkyy yleensä pitkänä otetaisteluna: se voittaa, joka saa paremmat otteet ja estää kaveria ottamasta omiaan.

Lahden seminaarissa keskityttiin siis:

Suljettu guard ja siinä oleminen
* päästäkseen mahdollisimman nopeasti pois suljetusta täytyy siellä oppia olemaan.
* avaa guardi nopeasti, äläkä mene enää vapaaehtoisesti takaisin suljettuun.
Avoin guard ja ohittaminen
* älä anna kaverin oottaa otteita/poista kaverin hookit
* ota omat otteet eli tila haltuun
* ohita :)
Kilppari
* kontrolloi paineella eli painopiste alhaalla ja kaverin liikettä myötäillen
* ota selkä

Yksittäisten (etenkin uusien) tekniikoiden opettelulle on niin ikään oma paikkansa. Niiden kautta löytää uusia variaatioita ja reittejä; ne on kuitenkin helpompi löytää peruspaketin pysyessä kasassa. Ainakin omalla kohdalla nimenomaan peruspaketin jatkuva hiominen on tuonut kisatilanteisiin rutiinia ja sitä myöten myös menestystä.

Tällaisia ajatuksia seminaarista. Tätä vuotta on vielä jäljellä reilu vuorokausi. Nauttikaa siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti