keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tiistai 29.1.2013 - Peruskurssi: Half guard päältä

Half guardissa päällä on tavoitteena saada kaverin kainalo haltuun ja kaveri selälleen. Lähdettiin ottamaan kainaloa haltuun liuttamalla omaa kättä lähellä kaverin kroppaa kohti kainaloa. Alla olija pyrkii myös saamaan kainalon haltuun, joten usein käydään ns. kainalotaistelua. Jos kaveri saa kainalon haltuun, tulee pakittaa vähän ja yrittää runtata oma käsi kainaloon. Tämän voi tehdä joko kämmen edelle, tai ehkä hieman toimivampi tapa on runtata kyynärpää edellä. Tämä jälkeen työnnetään kaveria selälleen ja samalla otetaan toisella kädellä kaverin pää haltuun. Kontrolloidaan kaveria siis samoilla otteilla kuin perussivusidonnassa. Samoin kuin sidesta, tuodaan omalla olkapäällä painetta kaverin kaulalle. Halfista päältä toimii myös samat lopetukset kuin sidesta on peruskurssilla opeteltu, eli kimura ja americana.
Half guardia lähdettiin ohittamaan niin, että käännettiin omaa lantiota, jolloin rintamasuunta kääntyy kaverin jalkoja kohti. Käännyttäessä pidetään lantio alhaalla. Oma polvi tulee tuoda kaverin lantion viereen, jolloin estetään kaverin liikettä ja toisaalta jos kaveri liikkuu, pystytään seuraamaan mukana. Tuodaan halfissa oleva jalka, jalkapohja maata kohden, lähelle kaverin takamusta, jolloin oma jalka on siis mahdollisimman pystyssä. Kainalossa oleva käsi siirretään kaverin polveen ja työnnetään, jotta saadaan vapautettua oma polvi kaverin jalkojen välistä (monesti jo jalan takamuksen lähelle tuominen vapauttaa polven, joten tällöin kädellä työntämisen voi jättää luonnollisesti väliin). Otetaan kainalo-ote takaisin, käännytään rintamasuunta vastakkaiseen suuntaan, jolloin saadaan käännettyä ja liutettua polvi samalle puolelle muun kropan kanssa. Samalla tuodaan pää mattoon kaverin pään viereen (samalle puolelle kuin muu oma kroppakin on) ja ”aurataan” päällä kaverin päätä toiseen suuntaan. Liutetaan oma polvi pois halfista tuomalla lantiota mattoon. Jos kaveri roikkuu nilkassa kiinni, eikä tahdo millään päästää irti, voidaan auttaa polvea vapautumaan työntämällä/potkaisemalla kaverin alemmasta jalasta/polvesta. Koko ohituksen ajan tulee muistaa pitää painetta kaveri kaulalla, tarkoituksena on pitää kaverin pää-hartialinja kontrollissa ja näin estää kaveria liikkumasta.

tiistai 29. tammikuuta 2013

BJJ European Open 2013

BJJ:n EM-kisat käytiin perinteisesti tammikuisessa Lissabonissa viime viikon lopulla. Jyväskylän kisatiimi koostui tällä kertaa seitsemästä ottelijasta; naiskauneutta näistä edustivat viisi.

Kisaurakan aloittivat torstaina Heli, Elina ja nykyisin kuopiolainen, mutta X-jyväskyläläinen Emmi B. Heli teki EM-debyyttinsa -58,5 kiloisissa sinivöissä. Heliä vastaan asteli Coelhao Jiu-Jitsua edustanut Amal Amjahid. Ottelu alkoi lyhyellä otetaistelulla, ja nopealla Amalin guardiin vedolla. Heli sai alkuun pidettyä guardin auki ja haettua ohittamiseen vaadittuja otteita, mutta Amal pelasi sitkeästi guardia saaden Helin lopulta triangeliin. Heli lähtiessä puolustamaan kuristusta vastustaja nappasi käden kiinni kesken pakoyrityksen ja viimeisteli lopetuksen tiukalla käsilukolla. Nyt on kansainväliset arvokisat korkattu Helin osalta, ja jatkossa odotammekin lisää!

Heli valmistautuu.
Elina kisasi seuraavana sinivöisten -64 sarjassa. Valitettavasti Elinan ensimmäisen kierroksen vastustaja ei jostain syystä ilmaantunut paikalle, jolloin edessä oli pitkä odotus seuraavaa kierrosta odotellessa. Tällä kierroksella vastaan asettui Batatinha Team Italian Veronica Pe'. Elina sai ottelun napakasti käyntiin suunnitelman mukaisesti guardiin vedolla, josta tämä lähti hakemaan sweeppiä. Veronica oli kuitenkin hereillä ja lähti guardin ollessa auki hakemaan ohitusta. Elina joutui puolustautumaan kilppariin kääntymällä, mutta vastustaja sai harmittavasti haltuun Elinan toisen käden, eikä Elina päässyt pakoon käsilukosta. Viime vuoden EM-pronssi ei tällä kertaa kirkastunut, mutta kisakevät on vasta alussa.

Elina.
Emmi kruunasi torstaipäivän ottelemalla -69 sinivöisissä, niin ikään BJJ:n EM-debytanttina, vaikkakin kokeneena kisaajana. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui niin ikään kokenut Tanskan Check Matin Mille Pedersen. Mille aloitti tuttuun tapaansa vetämällä Emmin suljettuun guardiin, jota Emmi lähti heti avaamaan pystyyn nousemalla. Tästä Mille sai haettua sweepin ja eteni Emmin selkään. Emmi sai paettua hyvin selkäkontrollista ja ottelu palasi alun kaltaiseen guardipeliin Millen ollessa edelleen alla. Emmi sai pariin kertaan guardin hyvin auki, muttei päässyt kunnolla hakemaan ohitusta Millen palauttaessa suljettua. Viimeisen minuutin aikana Emmi lähti hakemaan suoraa nilkkalukkoa, mitä Mille joutuikin puolustamaan tosissaan. Lopetus ei kuitenkaan osunut kohdalle, ja Mille vei ottelun pisteillä. Loistava matsi Emmiltä, vaikka tappio tulikin tällä kertaa!

Emmi ja Mille.
Perjantaina oli purppuravöiden eli Hannan vuoro. Hanna otteli -69 kg -sarjassa. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asteli Mauro Chueng Jiu-Jitsua edustanut Luana Galo Oliveira. Ottelu alkoi pystytaistelulla, jossa molemmat hakivat määrätietoisesti alasvientiä. Luana yritti shootata Hanna jalkoihin, minkä tämä puolusti ottamalla tiukan giljotiinin pystyssä. Luana sai lopulta puolustettua lopetuksen ja sai samalla otteen Hannan toisesta jalasta. Sprawlaus ei aivan riittänyt ja Luana sai vietyä Hannan mattoon. Matossa Hanna otti kiinni suljetun guardin ja lähti rikkomaan kaverin postuuraa. Luana kuitenkin piti position hyvin, joten Hanna nousi alta uudelleen pystyyn Luanan seuraten perässä. Molemmat hakivat jälleen alasvientiä; Hannan ensimmäinen yritys ei aivan onnistunut, mutta toinen uhrautumisheitto päätyi loistavasti mattoon saakka Hannan päästen samalla prässäämään päältä. Loppu matsi menikin Hannan hakiessa ohitusta ja kontrolloidessa tiukasti Luanaa. Matsin loppupuolella Hanna pääsi melkein ohi, mutta Luana ehti palauttaa guardin ennen pisteitä. Hannalle siis pistevoitto ja pääsy semifinaaliin.

Hanna ja Luana.
Hannan semifinaalivastus ei valitettavasti päässyt painoon, ja joutui täten diskatuksi. Hanna eteni siis finaaliin, jossa kohtasi Gracie Barran Anna Polakin. Anna aloitti ottelun guardiinvedolla. Annan sinnikkäät sweeppiyritykset tuottivat lopulta tulosta ja Hanna joutui alle. Anna pääsi kontrolloimaan päältä ja pääsi lopulta ohi Hanna guardista. Hanna palautti guardin ja haki siitä sweepin päästen päälle. Otteluajan lähetessä loppua Hanna haki vielä tiukkaa giljotiinikuristusta, mutta aika ei aivan riittänyt lopetuksen perille viemiseen, ja Anna vei finaalin pisteillä. Tuloksena siis EM-hopeaa Jyväskylään!

Hanna pääsi näin ollen myös ottelemaan avoimeen, joka käytiin samana päivänä neljä tuntia myöhemmin. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Akxe BJJ:n Ida Fløisvik. Aamun lataus oli hieman jo huvennut ja terävämmin aloittanut Ida sai vietyä Hannan mattoon ja kontrolloitua tiukasti half guardia päältä. Hanna taisteli sitkeästi ja sai lopulta palautettua ottelun suljettuun guardiin. Tästä Ida nousi pystyyn, jolloin Hanna avasi guardin tiputtautuen siitä alas ja yrittäen sweeppiä. Ida oli kuitenkin hereillä ja sprawlasi takaisin päälle prässäämään. Ida sai haettua rannelukon kohdalleen, ja vei lopulta ottelun hieman ennen täyttä aikaa. Kaiken kaikkiaan loistava päivä Hannalta, vaikka avoimessa henkinen lataus oli jo laskenut. Tämä oli mahtava tapa aloittaa uusi kisavuosi 2013!

-69 kg mitalistit.
Allekirjoittaneen oli tarkoitus kisata sunnuntaina ruskeavöisten raskaassa sarjassa. Voiton vei kuitenkin tällä kertaa vatsatauti, ja kisat jäivät osaltani väliin. Harmittaa! Toisaalta, näitä sattuu ja uusia kisoja tulee. Enpä ole aiemmin joutunut jättämään kisoja väliin sairaana, joten toivottavasti en jatkossakaan liian usein.

Hilti BJJ Jyväskylä

Ti 22.1., pe 25.1. ja su 27.1. - Peruskurssi: selkäpakoja, lopetuksia sivusidonnasta sekä half guard alta

Heti alkuun täytyy esittää pahoittelut siitä, että treenipäiväkirja on jäljessä meneillään olevan peruskurssin osalta. Vetäjien ollessa kisareissussa (siitä lisää myöhemmin!) treenejä on vetänyt Saarisen Hannu, emmekä tällä kertaa velvoittaneet Hannua ylläpitämään blogia. Siksi myös tämä postaus ei varsinaisesti ole ko. treenien kuvaus vaan eräänlainen tietopankki näiden treenien perussisällöstä. Toivottavasti tästä on apua!

Tiistai 22.1. Selkäpaot

Tästä on kirjoitettu aiemman vuosi sitten pidetyn peruskurssin yhteydessä. Vaikka Hannun treeneissä läpikäydyt paot saattavat poiketa yksityiskohdiltaan, niin perusasiat löytyvät täältä.

Perjantai 25.1. Kimura ja americana sivusidonnasta

Treeneissä käytiin kaksi lopetusta läpi tutusta positiosta eli sivusidonnasta. Näistä löytyy monia videoesimerkkejä, tässä yksi molemmista:


Sunnuntai 27.1. Half guard alta

Myös tästä löytyy "vanha" peruskurssiteksti täältä.


Paluu arkeen eli treenikohtaiseen päivittelyyn tapahtuu nyt.


Sunnuntai 20.01.2013 - Peruskurssi: selkäkontrolli ja rnc

Tänään aiheena oli selkäkontrollin hakeminen ja säilyttäminen. Lisäksi kävimme läpi ensimmäisen kuristuksen.

Lähdimme liikkeellä kilpikonnapuolustuksesta eli tilanteesta, jossa alla oleva on polvillaan suojaten käsillä kainaloita. Päällä olevan tulee päästä kontrollimaan kaveria hartialinjan takapuolelta. Kontrolli toteutetaan tuomalla painetta alla olevan lantion päälle joko kylkipuolelta tai suoraan takapuolelta. Selkäkontrollia lähdettiin rakentamaan kyljen puolelta hakemalla ns. seatbelt-ote kiinni. Seatbelt/turvavyö-otteessa toinen käsi tuodaan suoraan kaulan edestä ja toinen kainalosta eli kyseessä on tuttu pää-käsikontrolli, joka toteutetaan selkäpuolelta. Pyrkimyksenä on saada oma rintakehä mahdollisimman tiiviisti ja hyvin kiinni kaverin yläselkään. Tämä kontakti onkin selkäkontrollissa hyvin keskeinen tekijä: ilman hyvää yläkropan kontrollia pakenevan kaverin hallitseminen on vaikeaa.

Samaan aikaan yläkropan kontrollin kanssa lähdettiin vetämään kaveria kumoon kilpikonnasta. Kylkipuolella ollessa oma jalka on kaverin jalan vieressä. Kun lähdetään hakemaan yläkroppaa kiinni, tehdään pieni "hyppäys" eli vaihdetaan omien jalkojen paikkaa. Tarkoituksena on saada aikaa voima, joka keikauttaa kaverin kyljelleen tai selälleen samalla kun hakeudutaan itse kiinni selkäpuolelle seatbeltin avulla. Jos mahdollista, niin heilautuksen aikana yritetään saada yksi tai molemmat hookit sisään. Kävimme läpi tilannetta, jossa heilautuksen aikana saadaan sisään yksi hookki.

Kun yläkroppa on hyvin kontrollissa ja yksi hookki on sisässä, lähdetään kääntämään kaveria sille kyljelle, jonka puolella meillä on hookki. Tämä tehdään siitä syystä, että kaverin pakoväylä on sillä puolella, jossa hookkia ei ole. Kun on päästy hookin puoleiselle kyljelle, lähdetään rakentamaan tietä toisen hookin sisäänlaittamiseksi. Toinen polvi asetetaan lantion ympärille ja haetaan omat jalkapöydät vastakkain. Samalla puristetaan koko ajan polvia yhteen. Tästä syntyy kaverin lantion ympärille painetta. Polvien puristus säilytetään koko ajan ja samalla lähdetään oikaisemaan omaa selkää vetäen kaveria suoraksi. Hyvin sijoitetun paineen ansiosta kaverin kylki "aukeaa" ja oma hookki on helppo laittaa sisään.

Kun selkäkontrolli on saatu, voidaan lähteä hyökkäämään tänään opetetulla rnc-kuristuksella (rear naked choke/takakuristus):

Rnc:tä voidaan hyödyntää myös siinä tilanteessa, kun molempia hookkeja ei ole saatu vielä paikoilleen. Varsinkin tilanteessa, jossa yksi hookki on sisässä ja haetaan kaverin "oikaisua" on hyvä lähteä hyökkäämään kaulalle rnc:llä. Tällöin toinen joutuu keskittymän sekä kaulan puolustamiseen että hookin torjumiseen. Jos hookkia ei saa sisään, niin kuristus voi edelleen onnistua ja päin vastoin. Kuristuksen voi toki yrittää tehdä silloinkin kun kumpikaan hookki ei ole sisässä, mutta kontrolloiminen voi olla vaikeampaa.

Tässä vielä video koko toimituksesta. Yksityiskohdat vaihtelevat taas hieman, mutta kokolailla samasta asiasta on kyse:

Tärkeät yksityskohdat:
- yläkropan kontrolli on kaiken ydin. Rintakehä pysyy yläselkää vasten, ja jos tämä yhteys purkautuu, se pyritään palauttamaan mahdollisimman pikaisesti.
- kun toinen hookki on sisässä, tulee hakeutua aina hookin puoleiselle kyljelle.
- toisen hookin sisäänsaamiseksi on hyvä luoda kunnollinen paine kaverin lantiolle ja tehdä kunnolla tilaa omalle jalalle.
- maltti on tärkeää. Kun päästään kontrolloimaan selkäpuolelta, ollaan vahvoilla, ja onkin tärkeää rakentaa kontrollia ja lopetuksia maltilla ja hyvillä otteilla.

lauantai 19. tammikuuta 2013

perjantai 18.1. - peruskurssi: pako sivusidonnasta

Palattiin kurssin alkupuolelta tuttuun positioon, sivusidontaan, tällä kertaa alla olevan näkökulmasta. Alla olijan tehtävä on päästä alta pois, eikä se yleensä ole helppoa. Pakoon on kuitenkin olemassa melko yksinkertainen muistisääntö:

1. raamit
2. silta + katkarapu

Tällä pääsee pitkälle. Raamit tarkoittavat käytännössä käsiä, jotka sijoitetaan itsen ja päällä olevan kaverin väliin. Tätä katsottiin ns. perussivusidonnassa, jossa päällä olijalla on pää-kainalo -kontrolli, ja polvet kontrolloivat lantiota ja kaverin puoleista hartialinjaa. Alla olijan ensimmäinen tehtävä on saada omat kädet tähän väliin, helpottamaan päällä olijan luomaa painetta. Tämä onnistuu yleensä siltaamalla ja samalla viemällä kaverin puoleinen käsi itsen ja kaverin välille. Toisen käden voi kiertää kaverin pään etupuolelle, itsen ja kaverin kaulan/hartialinjan väliin. Kädet ovat hyvin paikoillaan, kun kyynerpäät ovat lähellä kylkiä ja itsen ja kaverin välissä on koko kyynervarsi. Ei siis pelkät kämmenet.

Tämän jälkeen koittaa vaihe kaksi, silta ja katkarapu. Siltaamalla saadaan kaverin painetta pikkuisen kevennettyä ja samalla pyritään viemään lantiota katkarapuilemalla kaverista pois päin. Paras suunta ei ole suoraan sivulle vaan hieman ylätakaviistoon. Oma vartalo pyritään kääntämään kaveria kohti, ja raamien eli käsien tehtävä on pitää kaverin yläkroppa pikkuisen kauempana. Katkarapuja voi joutua tekemään useammankin, sillä pakeneminen on työlästä. Kun tilaa on, viedään oma alempi jalka itsen ja kaverin väliin ja pyritään palauttamaan guardi.

Toisena vaihtoehtona katsottiin ns. testokääntöä. Nimestä jo kuulee, että kyseessä on eräänlainen voimaa vaativa liike. Harva saa kuitenkaan tehtyä kääntöä pelkällä voimalla, vaan kaverin liikettä täytyy käyttää apuna. Testokäännössä ei haeta raameja väliin, vaan halataan kaverin kroppa tiiviisti itseä vasten. Aluksi sillataan voimmakkaasti kaveria kohti, jolloin tämän luonnollinen reaktio on painaa vastaan. Tätä liikesuuntaa hyväksi käyttäen sillataan kaveri vastakkaiseen suuntaan itsen yli. Vaatii ajoitusta, mutta voi onnistua.

Sivusidonnasta voi myös paeta kaverista pois päin ns. kilpikonna -positioon. Tällöin täytyy olla tarkkana, ettei kaveri pääse ottamaan selkää...mutta siitä lisää sunnuntaina.

Yleisenä huomiona voisi todeta, että aina ei ole pakko odottaa sivusidontaan saakka. Kaverin lähtiessä ohittamaan guardia voi tilannetta jo ennakoida viemällä raamit eli kädet itsen ja kaverin väliin ja samalla sillata ja katkarapuilla oma lantio pois päin kaverista. Huomattavasti helpompaa ja "kevyempää" kuin taistella itseä pois alta sivusidonnasta. Alla ollessa täytyy myös mountin tapaan muistaa, että käsiä ei kannata työntää suoraksi; yksi raamien lisätehtävä onkin saada kädet parempaan turvaan itsen ja kaverin väliin, ja näin ennaltaehkäistä myös lopetuksia.

torstai 17. tammikuuta 2013

tiistai 15.1. - peruskurssi: suora käsilukko mountista ja guardista

Käytiin läpi kurssin toinen lopetus: suora käsilukko eli tuttavallisemmin juji. Jujissa lopetus kohdistuu kaverin kyynärniveleeseen. Jujia voi hakea monesta eri positiosta, treeneissä käytiin läpi kaksi yleisintä, eli juji mount -positiosta sekä suljetusta guardista.

Mountista: mountissa kannattaa pyrkiä istumaan mahdollisimman "korkealla" lähdettäessä hakemaan käsilukkoa. Ristikkäisellä kädellä otetaan ote kaverin ojentajasta, ja vedetään kaverin hartiaa ilmaan. Samalla tuodaan oma polvi ilmaan nostetun hartian alle, mitä pidemmälle ja lähemmäksi kaverin päätä, sen parempi. Toinen jalka käännetään ns. risti-istunta -asentoon, mahdollisimman tiivisti kaverin ympärille. Tarkoituksena on istua kunnolla kaverin rintakehän/kyljen päällä, oma rintamasuunta noin 90 asteen kulmassa kaveriin nähden. Tämän jälkeen otetaan lukotettava käsi haltuun, nojataan hieman eteenpäin (voi myös ottaa maasta tukea) ja viedään hartian alla ollut jalka mahdollisimman tiivisti kaverin pään yli. Puristetaan polvia tiukasti yhteen kaverin käsivarren ympärille, otetaan ote kaverin ranteen kohdalta siten, että kaverin peukku osoittaa ylös ja lähdetään istumaan alas. Samalla nostetaan omaa lantiota ylös, jolloin lukko viimeistään kiristyy. Alla olevassa videossa käydään melkolailla samoja yksityiskohtia läpi, ja jokunen lisävinkkikin siitä löytyy.


(Suljetusta) guardista: Samat perusperiaatteet toimivat tässäkin tapauksessa, tilanne on vaan käännetty ympäri mounttiin nähden. Guardin voi mountin tavoin pyrkiä nostamaan ylemmäs, mutta tärkeintä on rikkoa kaverin posture ja tuoda kaveri alas. Jälleen voidaan hakea ote kaverin ristikkäisen ojentajan takaa ja vetää käsi itselle haltuun, hieman oma keskilinjan yli. Samalla voi vetää kaveria vielä enemmän alaspäin ristikkäisestä hartiasta (ks. video alla). Tuodaan hallussa olevan käden puoleinen jalka tiiviisti kaverin lantiolle, puristetaan polvia yhteen ja ponnistetaan lantiolta itsemme parempaan kulmaan, noin 90 astetta kaveriin nähden. Toinen jalka kääntyy samalla kaverin selän yli. Viedään lukotettavan käden puoleinen jalka kaverin pään yli ja painetaan sillä kaveria alas päin pään kohdalta. Samalla puristetaan polvia tiukasti yhteen, otetaan kiinni kaverin ranteesta siten, että peukku osoittaa ylös päin ja kiristetään lopetus nostamalla lantiota. Alla olevasta videosta voi taas poimia samoja ja hieman muitakin yksityiskohtia kuin treeneissä.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

sunnuntai 13.1. - peruskurssi: hip bump -sweep ja kimura suljetusta guardista

Sunnuntain treeneissä käytiin läpi peruskurssi ensimmäinen sweeppi ja lopetus. Lähtöpositiona oli suljettu guard alta. Ihan alkuun katsottiin päällä olevan kaverin posturen rikkomista: kaverin tukipisteet eli kädet täytyy poistaa tieltä. Tämän voi tehdä yksinkertaisesti ottamalla kaveria ranteesta kiinni ja siirtämällä käden pois. Otteen voi hakea tarvittaessa myös kaverin pään takaa - ei aivan niskan kohdalta, vaan kaverin takaraivon tienoilta. Tällöin kaverin on vaikeampi vastustaa vetoa. Vaihtoehtoisesti voi myös ottaa ns. halausotteen kaverin kainalosta, yleensä yhdeltä puolelta helpompi, ja vetää kaveri koko kropalla alas. Lantio ja jalat tekevät myös työtä heijaten kaveria alas. Pelkillä käsillä vetäminen on nimittäin raskasta ja usein mahdotontakin.

Sweep eli kääntö tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että alla oleva kaveri kääntyy päälle johonkin positioon. BJJ:ssä ja lukkopainissa on hieman eri säännöt sweepin pistelaskun suhteen, mutta periaatteessa on aina hyvä, jos alta pääsee päälle, olipa tyyli mikä tahansa ja lähtötilanne mistä positiosta tahansa. Kurssin ensimmäinen sweeppiä kutsutaan nimellä hip bump -sweep. Nimestä voi päätellä, että lantio näyttelee suurta osaa tässä käännössä. Sweepatessa lähdetään viemään omaa ylävartaloa ristiin kaverin olan yli, otetaan tämän tukikäsi haltuun ja samalla "lyödään" (bump) voimakkaasti kaveri ympäri oman lantion avulla. Alla olevan videon ope kuvaa lantion liikettä samanlaiseksi kuin pyrkisi tekemään kiertopotkua kaverin läpi. Hip bump on helpompi toteuttaa, jos kaveri nojaa guardissa hieman taakse päin tai on vaihtoehtoisesti liikkumassa siihen suuntaan. Tällöin set up'ina voi toimia kaverin posturan rikkominen, jota puolustaessa kaverin täytyy liikkua takaisin pystyyn.


Päivän lopetuksena katsottiin kimura eli olkapäälukko suljetusta guardista. Kimura ja hip bump kulkevat ns. käsi kädessä, sillä usein toista hakiessa toisellekin aukeaa paikkoja. Treeneissä lähdettiin hakemaan kimuraa tilanteesta, jossa kaveri puolustaa hip bump -sweeppiä, mutta kimuraa voi lähteä hakemaan myös ensisijaisesti. Kimuraa haettaessa kurotetaan samalla tavalla kaverin hartian yli kuin hip bump sweepissäkin. Kaverin käsi otetaan haltuun omaan kainaloon. Toisella kädellä otetaan kiinni kaverin ranteesta ns. apinaotteella, eli peukaloa ei kierretä käden ympärille, ja samalla otetaan kaverin hartian yli menevällä kädellä kiinni omasta ranteesta. Palataan itse selälleen, ja samalla käännytään suurinpiirtein 90 asteen kulmaan kaveriin nähden, ja viedään oma jalka tämän selän yli. Lukko kiristyy parhaiten kun ensin halataan kaverin käsivarsi tiukasti itseä vasten ja sen jälkeen lähdetään kiristämään viemällä kaverin kättä ranteen kohdalta ylös päin. Käden täytyy olla vähintään 90 asteen kulmassa, jotta lukko tulisi nopeasti. Selän yli kulkevalla jalalla estetään kaveria nousemasta ylös. Alla oleva video on ehkä helpompi tapa muistutella kimura mieliin kuin yllä oleva selostus :)

 
Lopetuksista: kurssilla käydään läpi, missä minkäkin lopetuksen pitäisi tuntua, miten niitä kiristetään hallitusti ja miten niihin luovutetaan eli taputetaan. Yleisohjeena voisi sanoa, että etenkin niiden, joilla on yliliikkuvat nivelet, kannattaa olla tarkkana ollessaan lukotettavana. Lukottajan tehtävä on kiristää lukko hallitusti, mutta samoin lukotettavan tehtävä on luovuttaa, jos pakoon pääsyä ei ole. Treenaaminen on kivointa kun sekä itse että treenikaverit pysyvät ehjänä.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Emmille sininen vyö!

Tänään 13.01.2013 Venla myönsi tyttötreenien päätteeksi Emmille sinisen vyön. Ennen uuden vyön saamista Emmin valkoisesta vyöstä puristettiin viimeiset mehut irti pienen painisession muodossa. Emmi taisteli reippaasti koko megaerän ajan jatkuvasti vaihtuvia vastustajia vastaan. Onnea Emmi!

Emmille sinistä ja poseeraus possen kanssa.

BJJ Kajaani Open 12.01.2013

Kajaanin salikisoissa Fight Clubin edustus oli runsaslukuinen, ja tyttöjä porukassa oli mukana viisi. Paula ja Laura ottelivat valkovöisten -63 kg sarjassa, Emmi ja Jenny valkovöisten +63 kiloisissa ja Elina edusti sinivöisissä. Paula, Laura ja Jenny olivat ensimmäistä kertaa kisaamassa.

Jyväskyläläisistä ensimmäisenä matolle astui Laura, joka sai vastaansa Anni Frimanin. Laura pelasi tarkkaa puolustuspeliä taitavasti lopetuksia ja sweeppejä hakevaa vastustajaa vastaan, mutta tuli lopulta sweepatuksi. Päälle päästyään Anni haki nopeasti tiukan käsilukon ja ottelu päättyi ennen täyttä aikaa. Paula kohtasi kolmen naisen sarjassa myöskin Annin ja ottelun kulku oli melko samanlainen: Anni pakotti Paulan puolustuskannalle, ja puolustustaistelu kääntyi lopulta käsilukoksi. Paula ja Laura kohtasivat toisensa sarjan viimeisessä ottelussa. Tiukka ja tasainen ottelu päättyi Paulan voittoon yhdellä edulla. Hienoja otteita molemmilta ensikertalaisilta!

Mitalliposeeraus

Valkovöisten isommassa painoluokassa Jenny otteli tasaisen ottelun Elina Friman kanssa. Jenny työskenteli sinnikkäästi guardin avaamisen parissa, ja pääsikin kerran prässäämään halffista. Ottelu päättyi kuitenkin tuomaripäätöksellä vastustajalle. Harmillinen tappio, mutta hyvä ottelu.

Jenny avaa guardia.
Emmi otteli samassa painoluokassa. Ensimmäisellä kierroksella vastaan tuli Kajaanin oman Johanna Sirviö. Johanna otteli hyvin, mutta Emmin itsevarmuus ja rauhallisuus toivat komean pistevoiton. Toisella kierroksella Emmi kohtasi Jennyn kanssa otelleen Elinan. Tämäkin ottelu päättyi pistevoittoon. Finaalissa Emmi otteli Sini Salojärven kanssa. Molemmat ottelivat hyvin, mutta Sinin pysty oli vahvempaa. Tuloksena 2-0 tappio ja hopeamitali Emmille.

Emmi ja Johanna.
Sinivöisissä kohtasivat Elina ja Fight Like a Girl Clubin ulkojäsen Emmi Bolander. Tyyliltään samanlaiset ottelijat hakivat samantyyppisiä otteita ja suorituksia, ja tasainen vääntö ratkaistiinkin lopulta tuomariäänin Elinalle.

Elina ja Emmi.
Niin vanhat kisakonkarit kuin uudet kisaatkin esiintyivät hienosti. Emmin ja Elinan treeni- ja kisa-aktiivisuus ovat tuottaneet kovasti tulosta. Uudet selvisivät hienosti kisajännityksestä ja pystyivät matolla hakemaan omia suorituksia. Kulman huutamia ohjeita kuunneltiin, ja niitä pystyttiin myös toteuttamaan. Ensimmäiset kisat ovat aina enemmän ja vähemmän kaoottinen kokemus, joten kaikki mahdolliset suoritukset ovat hienoja juttuja. Hienon suoritus on se, että on uskaltautunut kisamatolle testaamaan omaa osaamistaan.

Kiitos hauskasta reissusta koko porukalle!

Perjantai 11.01.2013 - Peruskurssi: guardin avaus + ohitus

Jatkettiin edellisten treenien teemaa eli suljetussa guardissa oleminen ja sen avaaminen sekä katsottiin kurssin ekat ohitukset.

Guardin avauksiin lisättiin toinen keino, ns. alhaalla avaaminen. Siinä lähdetään levittämään omaa asentoa avaamalla toista jalkaa ulospäin ja takaviistoon. Samalla viedään toinen polvi kaverin takamuksen alle siten, että kaveri nousee hieman ilmaan. Guardia lähdetään avaamaan kiertämällä ja viemällä omaa vartaloa ja lantiota kaverista pois päin. Samalla voidaan työntää kaveria lantiolta tai vaihtoehtoisesti jalkojen kohdalta. Kun guardi aukeaa, nostetaan kaverin alla ollut polvi pystyyn, jalkapohja maata vasten. Tätä voidaan kutsua "taisteluasennoksi" (ks. video alla, combat base). Guardin avaamiseen "alhaalla" löytyy erilaisia yksityiskohtia, ja eri ihmiset painottavat eri asioita.

Ohituksista kävimme läpi kaksi versiota, toisen kaverin jalkojen välistä ja toisen niiden alta. Ensin lähdettiin ohi kaverin jalkojen välistä. Avauksen jälkeen pystyyn nostettu jalka liu'utetaan kaverin reiden yli siten, että jalkaterä jää edelleen "guardiin". Toinen jalka nostetaan samalla pystyyn kaverin lantion lähelle, jolloin kaverin toinen jälka jää kainaloon kontrolliin. Otetaan kaverin pää ja kainalo haltuun, ja samalla voi antaa olkapäällä painetta kaverin kaulalle. Tämän jälkeen tuodaan ensin taaempi jalka guardin ohi ja vasta sitten vapautetaan kaverin maata vasten painettu jalka tuomalla toinenkin jalka guardista ohi. Näin on edetty hyvin sivusidontaan.

Toisena vaihtoehtona katsottiin kaverin jalkojen ali ohitusta. Molemmat kädet haetaan kaverin jalkojen ali ja nostetaan hieman kaverin lantiota ilmaan. Toista kättä lähdetään viemään kohti kaverin ristikkäistä hartiaa ja samalla tuodaan painetta kaverin lantion päälle nojaamalla omaa lantiota tätä vasten. Oma kroppa kierretään guardista ohi ja näin on jälleen edetty sivusidontaan saakka.

Pahoittelut epäselvästä tekstistä - tässä ehkä aukeaa blogin suurin merkitys: tekstien tarkoitus on muistuttaa mieliin treeneissä paikalla olleille, mitä milloinkin on tehty. Alla vielä video, josta voi poimia myös tämän päivän ja viime tiistain tekniikoita. Videolla olevat yksityiskohdat voivat olla pikkuisen erilaisia kuin treeneissä näytetyt. Tämä on hyvä osoitus siitä, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä tekniikoita. Nyt kannattanee poimia tuolta lähinnä treeneissä läpi käydyt tekniikat - loput voivat olla inspiraationa erilaisille vaihtoehdoille, ihan kaikkia ei kuitenkaan kannata vielä alkaa opettelemaan ;)

Vinkkejä videon katseluun:
* kohdassa 1:00-> treeneissä katsottu tapa avata guardi alhaalla, lopuksi nostetaan toinen polvi pystyyn ns. combat baseen.
* 1:25 -> ylösnousu avaus
* 2:04 -> treeneissä läpi käydyt ohitustavat, joskin hieman eri yksityiskohdilla.



keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tiistai 8.1. - Peruskurssi: Suljettu guard ja sen avaus

Päivän aiheena oli suljetussa guardissa oleminen ja sen avaaminen. Koska pyörää on turha keksiä uudestaan, lainaan Venlan viime vuonna aiheesta kirjoittamaa blogitekstiä:

"Positioista käytiin läpi suljettua guardia. Guardiksi kutsutaan positiota, jossa omat jalat ovat itsen ja kaverin välissä tai kierretty kaverin ympärille/yhden jalan ympärille. Suljetussa guardissa kaveri on jalkojen välissä ja alla oleva on "sulkenut" jalkansa tämän ympäri laittamalla nilkat ristiin.

Päivän treeneissä keskityimme guardissa päällä olevan asemaan. Vaikka guard on neutraali positio, on alla olevalla enemmän keinoja lopetusten hakuun. Tämän lisäksi alla oleva pyrkii päälle joko sweeppaamalla tai menemällä selkään. Päällä olevan tehtävänä onkin välttää nämä yritykset sekä keskittyä avaamaan suljettu guard. Avaamisesta ei saa vielä pisteitä, joten päällä olijan täytyy myös ohittaa kaverin jalat päästen joko sivusidontaan tai suoraan mounttiin.

Suljetussa guardissa oleminen:

- Jotta guardin avaaminen onnistuu, on ensin löydettävä hyvä asento. Selkä pyritään pitämään suorana. Voima tähän tulee lantiosta ja keskivartalon jännittämisestä. Katseen voi yllä olevan kuvan tavoin pitää suoraan eteenpäin, sillä tämä auttaa selän suorana pysymisessä. Täytyy myös varoa nojaamasta liian eteen tai taakse, sillä alla olija voi hyödyntää tätä "epätasapainoa".

- Käsien tehtävänä on toimia tukipisteinä, jotka estävät niin kaverin nousemisen ylös kuin tämän yritykset horjuttaa asentoa eteenpäin. Toinen käsi sijoitetaan kämmen alas päin kaverin lantiolle, toinen keskelle rintakehän alaosaa. Näistä etumaisen rooli korostuu tässä vaiheessa; jos kaveri vetää käden pois, sijoitetaan taaempi käsi etumaisen paikalle. Tätä vaihtelua voi joutua tekemään paljonkin, ja sitä voisi kutsua nimellä "liikkuvat kädet". Omat kyynerpäät on syytä pitää kaverin reisien sisäpuolella, sillä muutoin ne ovat alttiina lopetuksille.

- Jos kaveri saa rikottua ns. postuuran, eli vedettyä alas, voi hyödyksi käyttää "turva-asentoa". Tällöin oma pää sijoitetaan keskelle kaverin rintakehää kasvot suoraan alas, ja omat kädet liimataan tiukasti kaverin kylkiin. Tähän asentoon ei voi jäädä pitkäksi aikaa, mutta se vaikeuttaa lopetusten hakemista. Asennosta pyritään takaisin ylös liu'uttamalla kädet kyynerpäät edellä takaisin kaverin sisäreisiä vasten ja samalla nousemalla pystyyn koko selän avulla. Voima lähtee jälleen lantiosta.

Suljetun guardin avaaminen:

- Guardin voi avata ns. ylös nousten. Silloin haetaan kaverin käsi kiinni ja painetaan se tämän vatsaa vasten. Tätä tukipisteenä käyttäen nostetaan ensin toinen jalka pystyyn (kiinni otetun käden puoleinen ensin) ja sitten toinen. Samalla noustaan jalkoja käyttäen seisomaan. Ei siis nosteta selällä. Seistessä on hyvä korjata asentoa siten, etteivät molemmat jalat ole samassa tasossa. Tämä estää kaveria horjuttamasta tasapainoa. Jos guard on edelleen kiinni, painetaan se auki kaverin polvesta. Guardin auettua voi vaihtoehtoisesti jäädä seisomaan tai palata alas kuitenkin huolehtien siitä, ettei kaveri palauta guardia uudestaan kiinni. Avaaminen on rankkaa työtä, eikä sitä kannata joutua tekemään uudestaan." Jos palataan alas, nostetaan toinen polvi pystyyn, joten kaveri ei saa suljettua guardia uudestaan.

Perjantain treeneissä lähdetään sitten ohittamaan guardia.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Varusteet

Lukkopainin voi aloittaa hyvin minimaalisilla varustehankinnoilla. BJJ:tä varten on hankittava lajiin suunniteltu kimono/gi, joskin myös judo-gi sopii materiaalinsa puolesta hyvin. Ensimmäisenä varusteena peruskurssilaisen kannattaa hankkia hammassuojat, joita saa halvimmillaan parilla eurolla urheiluliikkeistä. Tässä luettelo mahdollisista varusteista sekä muutamia linkkejä nettikauppoihin, joista noita kyseisiä vermeitä saa tilattua.

Hammassuojat: Kuten mainittu, hammassuojia saa lähes kaikista urheilukaupoista. Painilajeihin riittää hyvin ns. yksinkertainen hammassuoja. Tarjolla on myös paksumpia malleja, joissa on suojakuoren lisäksi esim. geelikerros. Painissa tulee harvoin niin kovia tärskyjä, että moisille olisi tarvetta. Joillain hammaslääkäriasemilla voi halutessaan teettä todella laadukkaat suojat omalle purukalustolle. Hintaa näille suojille tulee toki huomattavasti enemmän, mutta laatu on myös sen mukaista. Yksinkertaiset perussuojat maksavat n. 5-10 €.

Hammassuojia saa mm. läpinäkyvinä.

Tekninen paita/rash guard: Molemmissa lajeissa pyöritään paljon maton pinnassa, joten varsinkin selän ja hartioiden iho voi olla kovallakin koetuksella. Tavallinen puuvillainen paita saattaa hiotessaan olla epämukava ja hangata. Monet käyttävät rash guardia eli elastisesta materiaalista valmistettua tiukkaa paitaa. Saman asian ajavat monet aluspaidoiksi suunnitellut urheilupaidat. Teknisten paitojen etu on niiden joustavuus ja se, että ne eivät ime hikeä itseensä niin paljon kuin puuvillaiset paidat. Hankaus vähenee ja iho pääsee vähän vähemmällä. Suosittelen paitoja, jotka peittävät hartiat.

Trikoot/shortsit: Lukkopainissa käytettävät shortsit voivat olla periaatteessa millaiset tahansa, kunhan niistä ei löydy taskuja, vetoketjuja tai mitään muitakaan härpäkkeitä, jotka voisivat satuttaa painikaveria tai joihin sormet/varpaat saattaisivat tarttua. Paini on vauhdikasta ja shortsien olisi hyvä olla sellaista materiaalia, joka kestää hieman kovempaa kulutusta ja jopa repimistä. Varsinaisia lukkopainishortseja on tarjolla vaikka millä mitalla ja hintahaarukka on melkoinen. Jotkut käyttävät shortsien sijaan tai niiden alla trikoita. Trikoot suojaavat polvien ja jalkojen ihoa. Tarjolla on virallisia "painihousuja", mutta tavalliset jumppatrikoot ajavat saman asian. Virallisten painivaatteiden etu on se, että ne kestävät yleensä paremmin kovaa kulutusta, mutta mitään pakollisuuksia ne eivät ole.

Painitrikoot työntouhussa.

Polvisuojat: Jos polvien iho on herkkä ja polvet tuntuvat ärtyvän mattokosketuksesta, kannattaa hankkia kevyet, pehmeät polvisuojat. Esimerkiksi lentopalloon tarkoitetut polvisuojat käyvät lajiin hyvin. Niitä saa useimmista urheilukaupoista ja hinta on huokeimmillaan n. 10 €/pari. Polvisuojissa ei saisi olla metalliosia tai muita ulokkeita, jotka voivat vahingoittaa painikaveria tai repiä vaatteita. Kamppailuvarusteliikkeistä on saatavissa myös painiin suunniteltuja polvisuojia, jotka saattavat olla rakenteeltaan hieman jyhkeämpiä kuin vaikkapa lentopallosuojat.

Korvasuojat: Korvasuojat eivät ole millään tapaa välttämättömät ellei korvien kanssa ole ongelmia. Korvistaan tarkka voi toki halutessaan pitää suojia ennaltaehkäisevästi. Itse hankin korvasuojat vasta kun toinen korvani turposi treenien jälkeen. Suojia pidin sen aikaa, että turvotus laski ja korva tuntui taas normaalilta. Korvasuojien avulla voi nuo pienet turvotukset hoitaa kuntoon ilman tyhjennystä tai treenitaukoa, joten jos korvien kanssa tulee ongelmaa, niin suojia voi harkita. Useimmilla ei ole mitään tarvetta näille suojille.

Korvasuojat korostavat itse kunkin älyllistä habitusta.

Gi/puku/kimono: BJJ-treenejä varten täytyy olla puku. Markkinoilla on lukematon määrä erilaisia malleja, värejä ja merkkejä. Kilpailuissa hyväksytyt värit ovat valkoinen, sininen ja musta, joten jos kisaamaan aikoo, kannattaa puvun väriksi valita joku näistä kolmesta. Useimmat bjj-puvut on tehty niin sanotusti miesten leikkauksella eli ne ovat naisille useimmiten hiukan leveitä. Pukuja saa parhaiten nettikaupoista. Puvun esittelyn yhteydessä on usein mittataulukko, josta voi arvioida itselleen sopivaa kokoa. Jotkut firmat tarjoavat myös naisille suunniteltuja malleja, jotka ovat useimmiten miellyttävämpiä paremman istuvuutensa vuoksi. BJJ:ssä voi käyttää myös vaikkapa judopukua, joka on bjj-puvun tapaan valmistettu hieman raskaammasta materiaalista kuin vaikkapa karatepuvut. Puvunhan tulee tosiaan kestää repimistä, joten kannattaa hankkia kerralla kunnollinen. Pukujen hinnat sijoittuvat välille 90-250 €. Korkeampi hinta ei aina välttämättä tarkoita parempaa laatua. Ennen puvun hankintaa kannattaa kysellä ohjaajilta ja treenikavereilta käyttökokemuksia ja sovittaa muiden pukuja sopivan koon ja mallin löytämiseksi.

Vyö: Puvun lisäksi pitää olla vyö, jolla puku sidotaan kiinni. Lajin aloittavat voivat tilata itselleen valkoisen vyön. Useimmiten ylemmät vyöt saa graduoinnin yhteydessä seuralta.

Urheiluteippi: Urheiluteippi on kätevä kaveri, jota kannattaa kantaa mukana treenilaukussa. Sillä saa paikattua nopeasti pieni nirhaumia ja haavoja, joita painissa saattaa joskus tulla. Teippi pysyy painin tiimellyksessä iholla paremmin kuin laastari.

Tässä muutamia linkkejä luotettaviksi todettujen kamppailuvarusteita myyvien firmojen sivuille:
http://www.kamppailuvaruste.fi/
http://www.tatamifightwear.fi/
http://www.gripsathletics.com/
http://www.atamaeurope.com/
http://www.jabb.se/
http://www.holtz.fi/

Sunnuntai 6.1. - peruskurssi: sivusidonta päältä ja mounttiin meno

Peruskurssin toisella kerralla tutustuttiin sivusidontaan eli side mount -positioon. Yleensä puhutaan myös pelkästä sidesta. Tällöin päällä olija on päässyt alla olijan guardista ohi, muttei kuitenkaan istumaan kaverin torson päälle. Liikkeelle lähdettiin hyvän painopisteen etsimisestä ja sivusidonnassa liikkumisesta.

sivusidonta parista kulmasta
Oikean painopisteen tärkein tekijä on lantio. Lantion tulee pysyä mahdollisimman alhaalla, kontrolloipa muuten millaisin ottein tahansa. Kun lantio on kohdillaan, ei kaveria tarvitse varsinaisesti "painaa" mattoon, riittää, että oma rintakehä on kaverin rintakehän päällä yllä olevan kuvan mukaisesti. Painetta ja omaa sijoittumista kaverin päälle voi harjoitella esimerkiksi laittamalla omat kädet selän taakse, laittaa rintakehän keskelle kaverin rintakehää ja pyytää alla olijaa liikkumaan. Tavoitteena on pystyä liikkumaan kaverin liikkeiden mukana ja pysyä tämän päällä. Samalla täytyy olla tarkkana, ettei nojaa liiaksi eteenpäin tai ole liian alhaalla; molemmissa tapauksissa tippuu helposti kaverin päältä tai tämä saa sillattua koko paketin ympäri. Jalat voivat olla kuvan mukaisesti joko polvillaan tai vaihtoehtoisesti taakse heitettyinä. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa vain päkijät koskevat lattiaan, lantio pysyy ilmassa, mutta matalalla ja rintakehä on edelleen vasten kaverin rintakehää.

Oikean paineen jälkeen otettiin mukaan kädet ja katsottiin pari erillaista sidontaa. Ensimmäinen on yllä olevan kuvan kaltainen. Toisella kädellä otetaan kiinni kaverin pään takaa, toisella haltuun kaverin kainalo (kuvassa kainalo ei ole vielä hallussa). Pään takana olevan käden hartialla voi myös tuottaa painetta kaverin kaulalle, mikä tekee tämän alla liikkumisesta hankalampaa. Toinen polvi viedään kaverin kiinni kaverin lantioon, toisella kontrolloidaan kaverin hartiaseutua. Jos kaveri yrittää liikkua, liikutaan tämän mukana. Polvet on siis tarkoitus pitää kiinni koko ajan kaverissa, lantio- ja hartialinjaa kontrolloiden.

Toisena sidontana katsottiin ns. huivisidonta. Tällöin haetaan alla olevan kaverin lähempi käsi haltuun ja käännetään oma lantio kaveria kohti. Samalla viedään oma lantio kunnolla kiinni kaverin kainaloon alla olevan kuvan tavoin. Toisella kädellä pidetään edelleen hallussa kaverin toista kainaloa. Jalkoja on hyvä hieman levittää, jotta tukipisteet eivät häviä. Muuten kaveri saattaa päästä päälle ihan vain istumaan nousulla. Rintakehän sijaan painetta annetaan nyt hieman enemmän omalla kyljellä, kuitenkin edelleen kaverin rintakehää vasten. Kaverin lähempi käsi on myös hyvä saada haltuun ja mahdollisesti myös nostaa hieman tämän olkapäätä ilmaan, jolloin alla liikkuminen vaikeutuu. Jälleen kerran pidetään huolta hyvästä paineesta - ei siis pyritä painamaan kaveria mattoon vaan pidetään oma lantio alhaalla ja aktiivisena.

huivisidontaa tyttöpaineissa
Eli vielä kerran tärkeimmät:
* Lantio koko ajan alhaalla!
* Kädet ovat apuna kontrolloinnissa ja sitomisessa, mutta liika puristaminen on yleensä turhaa.
* Hartialla saa ja täytyy antaa painetta.
* Tarkoitus ei ole saada kaveria liikkumattomaksi vaan pitää kontrollointi itselle kevyenä myötäilemällä tämän liikkeitä.

Treenin lopuksi katsottiin vielä mounttiin siirtyminen. Tähän lähdettiin ns. perussivusidonnasta. Kaverin kainalossa olevalla kädellä lähdetäänn raivaamaan tilaa ja avaamaan tämän kättä ylös päin. Lantiota kontrolloinut polvi viedään kaverin vatsan päälle - tässäkin vaiheessa pidetään se lantio eli oma painopiste alhaalla! Polvi liu'utetaan kaverin vatsan yli tiivisti kohti tämän kainaloa ja samalla voidaan vielä avata kaverin kättä entistä enemmän kunnes päästään istumaan hyvin päälle mounttiin.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Perjantai 4.1. - peruskurssi: pako mountista

Peruskurssin treenit pyörähtivät hyvin käyntiin, ja ainakin ensimmäisellä kerralla meitä oli huikeat 24 tyttöä matolla. Päivän teemana oli pako mount -positiosta ts. tilanteesta, jossa kaveri on päässyt istumaan torson päälle ja itse ollaan selällään.

Ensin katsoimme ns. silta - katkarapu paon. Liike perustuu yhdelle bjj:n ja lukkopainin perusliikkuvuusharjoituksista, katkaravulle. Tässä kaksi videota, jossa ko. liikettä harjoitellaan. Mount paossa korostuu jälkimäisen videon lantion liike, jotta kaveri päällä saadaan kunnolla horjumaan.


Mount positiossa alla olevan on pakko tehdä töitä onnistuakseen paossa. Positio on päällä olijalle yksi parhaita positioita, joten alla olija on toisin sanoen pulassa. Alla olija ei voi työntää käsiään minne tahansa, sillä nämä ovat alttiina lopetuksille. Käsiä on kuitenkin pakko käyttää, ja niillä työnnetään kaveria joko polvista tai lantiolta, mikä itselle parhaiten sopii. Kädet on hyvä laittaa työntövaiheessa päällekäin, jolloin siitä tulee voimakkaampi. Jaloilla ponnistetaan, eli sillataan ja samalla käännytään kyljelleen. Tavoitteena on tehdä niin monta silta - katkarapuliikettä, että alta pääsee pois. Usein on pakko tehdä useampi kuin yksi kaverin ollessa hallitsevassa positiossa. Pako on onnistunut kun kaveri on saatu palautettua kunnolla guardiin, jolloin puolustamisen voi vaihtaa hyökkäykseen.

Katsoimme myös toista pakoa, siltaamista. Tällöin kaverin tasapainoa horjutetaan siltaamalla, jotta tämän tasapaino horjuisi ja tämän on pakko ottaa tukea maasta. Toinen kaverin käsistä haukataan omaan kainaloon ja sillataan saman puolen oman olan yli kaveri ympäri. Tällöin päädytään itse päälle guardiin. Kaverin käden voi plokata myös muualle kuin kainaloon, ja joskus tämä pako voi toimia esimerkiksi tilanteessa, jossa tämä kontrolloi otteella niskan takaa. Tärkeintä on saada käsi jollain tapaa haltuun, jotta kaverilla ei ole tukipistettä ottamassa vastaan sillan lähtiessä.

torstai 3. tammikuuta 2013

Tiistai 1.1. - Pystyhommia

Vuoden ekoissa treeneissä keskityttiin treenaamaan "omaa" pystyä. Jokainen valitsi jonkun alasviennin tai vaihtoehtoisesti guardiin vedon ts. oman pelin avauksensa. Tätä tehtiin ensin parin kanssa tekniikkatoistoina, jonka jälkeen otettiin ns. onnistumissparria: tarkoituksena on käydä otetaistelua ja pelata omalle alasviennille paikkaa. Parin tehtävänä on myös antaa näitä paikkoja ja samalla "antaa" hyökkääjän onnistua, vuorotellen. Sparrin voi ottaa suhteellisen rennosti kun tietää mitä toinen yrittää ja samalla kertyy tarpeellisia toistoja. Loppuun vielä normaalia pystysparria.

Perjantaina klubilla starttaa sitten kaikkien aikojen neljäs lukkopainin ja bjj:n peruskurssi naisille. Jee jee!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Sunnuntai 30.12.2012 - Avoin guard alta

Päivän teemana oli avoin guardi alta. Keskityimme hakemaan hyvää asentoa ja opettelimme liikkumista. Lukkopainissa tyypillisimmät ohitukset tapahtuvat joko jalkakontrollin avulla tai knee-slide-tyyppisillä, guardin keskeltä tulevilla ohituksilla. Oman asennon tulisi olla siis sellainen, että jalat pysyvät suojassa ja asento riittävän liikkuvana. Toinen jalka pidetään pystyssä ja toinen suojassa maata vasten. Kädet pysyvät hyökkäysvalmiudessa ja selkä vahvana. Tämä tarkoittaa sitä, että asennon ei saa antaa mennä liian matalaksi: päällä oleva voi hyödyntää liian matalan asennon prässäämällä niskan takaa, jolloin asento hajoaa ja ohittaminen on helppoa.

Liikkuminen tapahtuu pystykatkaravulla, joka myös perskatkarapuna tunnetaan. Katkarapuillessa on tärkeää muistaa, ettei molempia jalkoja ammuta eteen ja että toinen käsi pysyy koko ajan suojaamassa päällä olevan hyökkäyksiltä. Käsien avulla estetään päällä olevaa tarttumasta jalkoihin, mutta myös puretaan niskan taakse tulevia otteita. Otetaistelu on tärkeä osa alla olevan peliä. Jos päällä oleva saa napattua jalan kiinni, puretaan otteet mahdollisimman nopeasti pois pyöreällä liikkeellä: viedään jalkaa hieman ylös ja sivulle. Liikkumisen avain on siis hyvässä asennossa ja otetaistelussa. Tässä Martin Aedman erittäin oivallinen video aiheesta:


Guardia pelatessa on tärkeää tunnistaa, koska päältä pelaava on pääsemässä guardin ohi. Ohituksen estäminen on sitä helpompaa mitä aiemmin sen aloittaa. Monesti ohitus päästetään liian pitkälle ja päädytään puristamaan half guardia kiinni. Jos päällä oleva on päässyt prässäämään alla olevan selän mattoon, on katkarapuilu ja raamien rakentaminen jo melkoisen raskasta ja vaikeaa. Siksi olisikin tärkeää oppia tunnistamaan ne tilanteet, joissa oma hyökkäys on menetetty ja on alettava puolustautua. Puolustautuessa rakennetaan raami lähimpään pisteeseen vastustajassa ja aletaan katkarapuilla. Raami eli käsi tulisi saada mahdollisimman suoraksi. Tämän jälkeen katkarapu tulisi tehdä niin, että lantio todella liikkuu kauemmas vastustajasta. Kuten sanottu, mitä aiemmin puolustaudutaan, sitä helpompaa ja varmempaa onnistuminen on (kts. video kohdasta 12 min).

Guardin pelaaminen alta ei tietenkään ole pelkkää puolustautumista vaan ajatuksena on päästä hyökkäämään heti kun mahdollista. Hyökkäys voi olla sweeppi tai lopetus. Alta pelatessa olisi hyvä olla selkä ajatus siitä, mitä halutaan tehdä. Jos jäädään puolustamaan ja empimään hyökkäyksen kanssa, annetaan päällä olevalle aikaa rakentaa omaa hyökkäystään. Aluksi kannattaa keskittyä yhteen tai kahteen hyökkäykseen, joita lähtee alta kokeilemaan, ajan myötä tekniikka-arsenaali kasvaa ja hyökkäyksiä alkaa löytyä enemmän.

Tänään teimme hyökkäyksenä kahta jalkalukkoa: heel hook ja toe hold. Ensimmäisenä videon alussa esiintyvä heel hook:


Jos heel hook ei onnistu tai jos sitä ei vaan halua käyttää, on samasta asetelmasta mahdollista vaihtaa toe holdiin. Videossa eri asetelmasta toe holdin mekaniikka:


Nämä kaksi jalkalukkoa ovat sallittuja ADCC-lukkopainissa. Heel hookin kanssa tulee olla varovainen sekä tekijänä että vastaanottajana. Kyseinen lukko voi vahingoittaa polvea pahastikin, joten sen toteuttamisen kanssa tulee olla hyvin kontrolloitu. Sama pätee tietty kaikkiin nivellukkoihin ja kuristuksiin. Jos on ottavana osapuolena eikö tiedä mihin suuntaan lopetusta tulisi paeta, on parasta taputtaa ja kysyä pakoneuvoja kaverilta tai ohjaajalta. Lopetuksen tekijän on hyvä muistaa, että lopetus kannattaa treeneissä päästää ennemmin irti kuin vääntää väkisin jääräpäiselle kaverille, joka ei aio taputtaa.

Martinin videoiden lisäksi suosittelen kaikkia tiedonnälkäisiä tutustumaan Martinin blogiin osoitteessa: http://martinaedma.bjj.ee/
Blogista löytyy tiukkaa asiaa varsinkin posturesta ja sen tärkeydestä bjj:ssä ja lukkopainissa.