sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tiistai 8.4. - "Guarditon" ohitus

Treeneissä keskityttiin päältä peliin ja guardin ohittamiseen. Tällä kertaa teemaksi otettiin "guarditon" ohittaminen. Tällä tarkoitan lähtötilannetta, jossa kummallakaan ei ole otteita ja päällä olijan tavoitteena on ohittaa guardi ilman, että päästää toista varsinaisesti pelaamaan guardia, hakemaan otteita tai laittamaan hookkeja.

Perusasennon tulee olla tarpeeksi matala, mutta silti täytyy pystyä liikkumaan rennosti päällä. Hyvä muistisääntö on tuoda oma pää samalle tasolle guardin pelaajan pään kanssa. Käsillä haetaan otteita kaverin jaloista ja samalla puolustetaan omia jalkoja kaverin otteilta.

Ensimmäisenä ohituksena katsottiin x-pass. Haetaan otteet kaverin lahkeista, polven kohdalta ja samalla potkaistaan toinen jalka taakse sekä siirretään kaverin jalat syrjään. Ajetaan kiinni kaverin lantiolle ja viimeistellään ohitus sivusidontaan. Toisena vaihtoehtona katsottiin yhtä versiota ns. torreador -ohituksesta, jossa tällä kertaa painettiin kaverin jalat tämän rintakehää vasten; painaessa täytyy tuottaa painetta, johon vaikuttaa lantion oikeas sijoittaminen. Kierretään ohi ja samalla voidaan myös painaa kaverin jalat sivuun.

Kaiken kaikkiaan päivän idea oli lähteä ohittamaan guardia ilman, että vapaaehtoisesti annetaan kaverin ryhtyä pelaamaan sitä. Joskus röyhkeys auttaa tässä sen sijaan, että haetaan pitkään täydellisiä otteita ohitukselle ja annetaan samalla aikaa alla olijalle rakentaa guardipeliään. Sunnuntain treeneissä keskitytään sitten reagoimaan erilaisiin hookkeihin ja otteisiin, kun joudutaan päälle kaverin guardiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti