maanantai 5. toukokuuta 2014

Sunnuntai 4.5. - Hannalle ruskea vyö (ja vähän prässiohitusta)

Eilen oli oikea superpäivä.

Ensinnäkin tyttötreenien vieraaksi saapui naisia (ja miehiä) Tampereelta ja Lahdesta. Alkuun jatkettiin tutulla ohitusteemalla, mutta nyt keskityttiin alhaalta ohittamiseen. Lähtötilanteena z-guard ja sen ohittaminen. Alla olijan tehtävänä oli pelata guardia hieman huolimattomasti ja antaa polviensa osoittaa samaan suuntaan. Tämä on signaali päällä olijalle painaa polvet kasaan. Toisella kädellä otetaan ote kaverin alemman jalan lahkeesta siten, että rystyset käännetään kohti kaverin polvea. Samalla sprawlataan kaverin päälimmäisen jalan päälle, lantio kunnolla kohti mattoa. Toisella kädellä haetaan tiukka ote kauluksesta ja viedään oma pää kaverin hartian ja solisluun tienoolle. Täältä lähdetään lantio koko ajan alhaalla kiertämään kaverin jaloista ohi, tarvittaessa aina north-south -positioon saakka, jotta ohitus päästään viimeistelemään.

Muistiin siis päivän ohituksesta:
* paine on lantiossa, eli lantio koko ajan lähellä mattoa.
* päätä pitää käyttää, sillä se välittää painetta.
* hartiaa pitää käyttää, sillä sekin välittää painetta.
* kun lantio pysyy alhaalla, ei ole hätää, kierrä vaikka aina north-south -positioon saakka, jos on tarvis.
Lahden ja Tampereen vierailijat nostivat tuoreen ruskeavyön ilmaan
Tyttötreenien jälkeen vierailijat jäivät vielä bjj-treeneihin, jotka koko porukalle veti Hanna. Oli mahtavaa päästä sparrailemaan monen vierailijan kanssa, ja samalla oli kiva esitellä Erämiehenkadun uutta salia. Sunnuntain supertreeni sai loistavan päätöksen, sillä treenien loppuun Hanna graduoitiin ruskealle vyölle. Hanna onkin kaikkien aikojen kolmas suomalainen nainen, joka moisen kunnian on saanut. Onnea Hannalle!

Onnellinen vyönsaaja
Nyt Fight Clubin naisilla onkin nähtävissä koko värisuora aina valkoisesta mustaan vyöhön saakka. Sekin on historiaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti