torstai 5. maaliskuuta 2015

No-Gi SM 2015

Viime lauantaina JKL Fight Like A Girl Club edusti neljän naisen voimin; Heli joutui valitettavasti jäämään sairastumisen vuoksi pois näistä karkeloista. Eli tatamille astelivat Laura, Elina, Hanna ja Venla.

elite +61,5kg
Laura oli tällä kertaa meidän ainoa sinivöinen edustaja, kisaten -66,5kg sarjassa. Vastaan asettui lähesentinenjyväskyläläinen TJJK:n Liisa. Pystyssä molemma lähtivät hakemaan omia otteitaan, Laura alasvientiä hakien. Liisa kuitenkin veti Lauran suljettuun guardiin ja vei ottelun näin ollen mattoon. Tästä Liisa haki alta lopetuksia sekä sweeppejä, Laura luonnollisesti pyrki löytämään tiensä Liisan guardin ohi. Tällä kertaa Liisa veti ottelussa pidemmän korren ja vei ottelun lopulta pistein. Hyvä ottelu Lauralta, ja erityisesti loppukiriyritys lopussa oli loistava, vaikkei nyt riittänytkään. Näin ollen Lauran kisat päättyivät tähän, ensi kerralla aktiivisemmin heti matsin alusta hyökkäämään.

Loput kolme edustajaa ottelivat samassa, naisten purppura/ruskea/mustavöisten +61,5kg sarjassa. Elina pääsi ensimmäisenä tositoimiin Hannan ja Venlan päästyä toiselle kierrokselle suoraan. Elina sai vastaansa BJJ Centerin Nannan. Pystyssä Nanna lähti viemään ottelua omaan suuntaansa ja sai vietyä Elinan mattoon. Elina joutui puolustuskannalle Nannan kontrolloidessa positiota. Sinnikkäästä puolustamisesta huolimatta Elina ei onnistunut kääntämään ottelun kulkua, ja Nanna voitti ottelun pisteillä edeten kaavioissa.

Hanna asettui seuraavaksi Nannaa vastaan. Ottelu päätyi pisteettömästi mattoon, josta Nanna lähti pelaamaan guardia ja Hanna hakemaan ohitusta. Erittäin tiukka ja tasainen matsi, jossa kumpikin ottelija onnistui puolustamaan toistensa piste- ja lopetusyritykset. Hannan ohitusyritykset veivät tämän johtoon ottelussa, ja tämä onnistui pitämään johdon ottelun loppuun saakka. Näin ollen Hanna eteni finaaliin.

Toisella puolella kaaviota Venla sai vastaansa tutun GT Jiu-Jitsun Marian. Venla sai pelattua itsensä Marian selän taakse ja ottelu päätyi mattoon Venlan hallinnassa. Maria puolusti hyvin lopetusyrityksiä ja pyrki muuttamaan ottelun suuntaa. Tällä kertaa kuitenkin pistevoitto Jyväskylään, ja Venla eteni Hannan vastustajaksi finaaliin.

Finaalissa tuttu treeni- ja taistelupari otti kovan matsin. Pystyottelussa haettiin alasvientiä molemmin puolin, ja lopulta päädyttiin Hannan komennossa mattoon, jossa ottelu jatkui tasaisena. Hanna sai pidettyä pistejohtonsa koko ottelun ajan, ja lopulta tämä julistettiin suomenmestariksi Venlan tullessa hopealle.

Avoimen osallistumisoikeus siis Hannalle ja Venlalle: tällä kertaa vastukset vaihtuivat Venlan kohdatessa semifinaalissa Nannan ja Hannan kohdatessa Marian. Molemmat matsit olivat erittäin tasaisia, voittoon ylsivät ja finaaliin etenivät Venla ja Maria. Finaalissa Venla pääsi niskan päälle ja otti voiton ja suomenmestaruuden RNC:llä.

elite avoin
Valitettavasti viikonlopun kuvasaldo jäi osaltamme hieman laihaksi, ensi kerralla paremmin. Kuvia kisoista löytyy ainakin Marko Kallioisen ottamana täältä. Oli upeaa nähdä, miten naisten (ja miestenkin) sarjat olivat kasvaneet viime vuodesta huimasti. Lisäksi Päivi astui mukaan liiton tuomariremmiin, mikä on arvokas lisä. Hanna taisikin jo huudella tuolla BJJ Naiset -ryhmässä, että jos vain ketään purppuravöisestä ylöspäin kiinnostaa tuomarointi, niin rohkeasti vaan liittoon yhteyttä.

Kaikin puolin hieno ja pitkä päivä, Suomen tähän saakka suurimmat No-Gi kisat ovat takana. Seuraavat kisat odottavatkin jo ihan kulman takana, kun nuoret, seniorit ja joukkueet kisaavat Turussa 14.-15. maaliskuuta. Sitä ennen tulevana viikonloppuna myös leireillään Vaasassa Venlan johdolla. Ja onhan tuota SBJJL:n kevätleirikin 21.3. Tampereella. Hieno jiu-jitsukuukausi edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti