torstai 18. kesäkuuta 2015

Kreikasta kajahtaa - Annalle ruskea vyö!

Uutta vyötä päälle - ja samalla Kreikan eka ruskeavöinen nainen
Pari viikkoa sitten saimme iloisia uutisia maailmalta kun meidän ikiomalle Annalle myönnettiin ruskea vyö. Annahan on yksi aidoista ja alkuperäisistä Jyväskylän Fight Like A Girl -tyttöpainien perustajajäsenistä. Aikoinaan vaihtoon tullut kreikkalainen judoka kävi bjj-treeneissä kokeilumielessä, hakemassa inspiraatiota judon mattopainiin. Vuosi oli 2006, ja Fight Club sijaitsi yhä Sammonkadulla. Vuotta myöhemmin Annan palatessa Jyväskylään maisteriopintoihin tämä aloitti säännöllisemmän bjj-treenin, ja 2008 Anna kilpaili jiujitsussa ensimmäistä kertaa osallistuen sen syksyn Naamalukkoon. Kuulemma nimenomaan kisaamisen kautta Anna koukuttui brassilajiin, ja pikku hiljaa judo muuttui oheislajiksi. Suomen kilpakentillä Anna on otellut useampaankin kertaan ja kansainvälistä menestystä tuli viimeksi Abu Dhabin World Pro -kisoista Annan sijoittuessa purppuravöisissä sarjassaan hopealle.

Vielä purppuralla pari vuotta sitten
Viimeiset pari vuotta Anna on vaikuttanut Suomen ulkopuolella - toki vieraillut klubilla useaan kertaan - ja nyt lanteille kiedottiin vihdoin ruskea vyö. On meidän hyvää onnea, että näillä näkymin kreikkalaisvahvistuksemme palaa Jyväskylään syksyllä ainakin muutamaksi kuukaudeksi töiden vuoksi. Luvassa on siis kovaa vääntöä ja oppaa!

Onnittelut Annalle vyöstä ja (meille Annan) työstä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti