sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tiistai 1.12. - Jujin ja triangelin puolustamista

Tiistain treeneissä kertasimme suljetusta guardista tehtäviä lopetuksia eli jujia sekä triangelia ja katsoimme näihin myös puolustuksia.

Suoraa käsilukkoa lähdetään puolustamaan tuomalla mahdollisimman paljon painoa kaverin päälle. Tarkoituksena on prässätä kaveri niin tiukasti suppuun, että tämä ei saisi lantiotaan ojennettua ja lukkoa kiristettyä. Hyvän tasapainon ja maksimaalisen paineen saavuttamiseksi kannattaa tulla hieman kaverin jaloista sivulle, pitää kaverin päätä lähellä oleva polvi matossa ja nostaa toinen polvi pystyyn kaverin reittä/takapuolta vasten. Tästä lähdetään sitten kitkuttamaan omaa kyynärpäätä vapaaksi kaverin jalkojen välistä paine koko ajan kaverin päällä säilyttäen. Kun käsi on saatu vapaaksi, pidetään paino edelleen matalana ja kierretään sivukontrolliin.

Triangelissa ensimmäisen puolustusreaktion tulisi puolestaan olla päinvastainen: pitää oma posture mahdollisimman hyvänä ja päästä kauas kaverista. Selkä tuodaan mahdollisimman suoraksi ja liikettä tehostetaan työntämällä lantiota eteen. Samalla kaverin jalkoja lähdetään purkamaan auki vetämällä kaveria reidestä alaspäin. Tämä puolustus toimii silloin, kun oman posturen saa oikaistua tarpeeksi ajoissa. Mikäli kaveri on kuitenkin jo saanut kiskottua yläkropan matalalle eikä selän oikaisu enää onnistu, voi triangelia lähteä purkamaan myös esim. oheisella videolla näkyvällä prässiohituksella (kohdasta 2:54 alkaen).



Yleisesti ottaen lopetuksia puolustaessa kannattaa aina olla ajoissa liikkeellä - mitä aiemmin lopetusyritykseen reagoi, sitä todennäköisemmin siitä pääsee pakenemaan. Ja tietysti vielä parempi on, jos omat kädet muistaa pitää jemmassa kylkiä vasten ettei joudu lopetukseen laisinkaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti