sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Perjantai 15.1. - Peruskurssi: Suljettu guard alta (hip bump & kimura)

Suljetun guardin avaamisen ja ohittamisen tultua tutuksi siirryimme vuorostaan katsomaan positiota allaolijan näkökulmasta. Suljettu guardihan on allaolijalle varsin hyvä hyökkäyspositio, josta voi lähteä tekemään monenlaista.

Ihan ensimmäiseksi allaolijan pitäisi kuitenkin saada rikottua kaverin posture eli hyvä asento päällä. Tätä voi lähteä tekemään nykimällä vatsan/lantion päällä olevia käsiä sivuun sekä samaan aikaan nykäisemällä omilla jaloilla kaveria eteenpäin. Liikettä voi myös auttaa nykäisemällä kaveria alaspäin pään takaa, hartiasta tai puvun kauluksesta. Tähän kaveri reagoi yleensä pyrkimällä nykäisemään itsensä takaisin ylös, jolloin avautuu hyvä tilaisuus peruskurssin ensimmäiselle sweepille, joka tunnetaan nimellä hip bump.

Sweepit eli käännöt ovat siis liikkeitä, joilla kaveri saadaan kaadettua kumoon ja itse päästään päälle parempaan positioon. Hip bumpissa lähdetään nousemaan ylös kohti kaveria siten, että toisellä kädellä kurotetaan kaverin ristikkäisen hartian yli ja toinen työntää tukea matosta. Samalla avataan jalat suljetusta guardista ja tönäistään oma lantio nopealla liikkeellä kohti kaveri kainaloa. Liikkeen voimasta kaveri kaatuu takaviistoon ja itse käännytään polvilleen kaverin päälle mountiin. Tekniikkaa on hieman vaikea selostaa sanallisesti, mutta tältä videolta liike tulee toivon mukaan selväksi:





Aina hip bump ei kuitenkaan toimi, vaan kaveri saa pidettyä itsensä istuma-asennossa. Tällöin hänen kätensä kuitenkin avautuvat irti kyljistä, jolloin avautuu hyvä paikka kimura-nimiselle käsilukolle. Tartutaan kaverin ranteesta kiinni omalla tukikädellä, tuodaan olan yli kurottanut käsi kaverin käsivarren alta ja tartutaan sillä kiinni omasta ranteesta. Käytetään ns. apinaotetta, jossa peukalo on samalla puolella muiden sormien kanssa. Kun kaverin käsi on hallussa, voidaan kellahtaa selälleen ja tuoda käden puoleinen jalka kaverin selän päälle estämään tämän pakenemista. Tällöin kaverin käsivarren pitäisi olla 90-asteen kulmassa selän takana. Tästä lähdetään kiristämään lukko työntämällä kaverin kämmentä kohti tämän omia hartioita. Lukko tulee tässä tapauksessa olkaniveleen. Oheisella videolla vielä selitys kuvan ja äänen kera:



Lopetuksia eli lukkoja ja kuristuksia treenatessa on tärkeää muistaa tehdä tekniikat tarpeeksi hitaasti ja rauhallisesti, jotta kaverilla olisi aikaa luovuttaa joko taputtamalla tai suullisesti. Kaverin luovuttaessa tekniikka keskeytetään samalla sekunnilla, jotta vammoilta säästyttäisiin. Toisaalta on tärkeää muistaa myös luovuttaa tarpeeksi ajoissa, sillä etenkin naisten ja nuorten taipuisammat nivelet saattavat mennä yli, vaikka lukko ei varsinaisesti vielä sattuisikaan. Pidetään siis hyvää huolta sekä itsestä että treenikaverista, jotta päästäisiin painimaan seuraavallakin kerralla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti