maanantai 15. helmikuuta 2016

Perjantai 12.2. ja sunnuntai 14.2. - Peruskurssi: Pystypaini ja alasviennit

Viikonloppuna peruskurssin evoluutio vei meidät matosta pystyasentoon. Pystyottelu on tärkeä osa sekä Bjj:tä että lukkopainia, sillä kisoissa matsit lähteävät aina seisoma-asennosta ja alasviennit ovat pisteiden arvoisia suorituksia. Lisäksi alasviennistä pääsee yleensä myös hallitsevaan positioon, eli niiden opettelu kannattaa alusta asti.

Ihan ensimmäiseksi opettelimme hyvää pystyotteluasentoa: toinen jalka on edessä ja toinen takana hieman sivusuunnassa siten, että tasapaino on hyvä. Polvissa pidetään pieni jousto ja lantiosta taivutetaan yläkroppaa hieman eteenpäin, kuitenkin niin että selkä pysyy koko ajan suorassa ja ryhti jämäkkänä. Kädet ovat lähellä omaa kroppaa ja kyynärpäät kohti kylkiä.

Pystypainissa kaveria voi horjuttaa käsistä ja päästä
sekä puku päällä myös hihoista ja kauluksista nykimällä

Viedäksemme kaverin pystystä mattoon, meidän pitää päästä kiinni joko tämän yläkroppaan tai jalkoihin. Perjantaina aloitimme hakemaan kontrollia yläkropasta siirtymällä pummeloinnin kautta ns. double under -otteeseen eli veimme molemmat kädet kaverin kainaloiden alta yhteen. Omat kämmenet voi tuoda apinaotteella vastakkain tai sitten vaihtoehtoisesti tarttua kiinni omasta ranteesta. Halausotteen tiukkuus varmistetaan tuomalla omat kyynärpäät kohti kylkiä ja yläkroppa kiinni kaveriin. Tästä kaveria voi lähteä viemään mattoon astumalla molemmat jalat kaverin jalkojen ohi takaviistoon ja kääntämällä yläkroppaa siten, että kaveri liukuu ikään kuin syliin ja siitä edelleen mattoon. Säilytetään tiukka ote ja päästään heti hyvään kontrolliin päälle.

Toisena vaihtoehtona kaverin iholle pääsemiseen käytimme käsivetoa. Lähdetään hyökkäämään kaverin etummaiseen käteen siten, että ulommalla kädellä "syötetään" sitä ranteesta tönäisemällä kohti kaverin keskilinjaa. Ristikkäinen käsi tarttuu kaveria ojentajasta ja viimeistelee käden liikkeen sivuun. Samalla astutaan itse kiinni kaverin kylkeen, joka paljastui sivuun vedetyn käden takaa. Otetaan taas halausote kaverin ympäriltä, mutta tällä kertaa sivusuunnasta siten, että kädet tulevat kaverin lantion ympärille ja tämän lähempi jalka puristetaan omien polvien väliin. Tästä kaveria voi lähteä kaatamaan maahan suoristamalla takimmaisen jalan kaverin jalkojen taakse siten, että oma kantapää on maassa ja varpaat osoittavat ylöspäin. Pidetään tiukka ote kaverista ja lähdetään istumaan maahan kiertävällä liikkeellä takimmaiselle kankulle. Kun ote on tiukka, seuraa kaveri mukana maahan ilman isompaa voimankäyttöä. Oma polvi on tärkeää pitää ihan suorana, jottei se pääsisi vääntymään kaadon aikana. Kaadosta päästään taas suoraan hyvään sivukontrolliin.

Single legiä hakemassa. Puolustaja on kuitenkin saanut jalan
irti polvien välistä ja painostaa päältä.

 Sunnuntaina vaihdoimme alasvientitaktiikkaa ja lähdimme hyökkäämään vuorostaan kaverin jalkoihin eli shoottaamaan. Aloitimme yhden jalan alasviennillä eli ns. single legillä. Tähän voi lähteä tilanteesta, missä oma ja kaverin otteluasento on peilikuvana eli etummaiset jalat ovat vastakkain. Mikäli näin ei ole, voidaan kaveri pakottaa ottamaan askel eteenpäin käsistä nykäisemällä tai sitten vaihtoehtoisesti vaihtaa omat jalat toisinpäin. Tämän jälkeen tuodaan oma etummainen polvi mattoon kaverin etujalan ulkopuolelle. Oma hartia tulee kiinni kaveriin, tukijalka on takana ja pää tulee kiinni kaverin kylkeen/rintaan. Shootteja tehdessä oma selkä on tärkeää pitää suorana ja pystyasennossa, jotta se pysyisi vahvana. Käsillä tartutaan kiinni kaverin reiden ympäriltä ja lähdetään nousemaan ylös siten, että kaverin jalka nousee mukana ja tulee kiinni omien jalkojen väliin. Shootin liikevoiman pitäisi suuntautua koko ajan eteenpäin, jolloin kaverin tasapaino horjuu ja nostettava jalka kevenee huomattavasti. Kun ollaan päästy ylös siirretään oma pää kaverin kropan ulkopuolelle. Sitten lähdetään astumaan oma ulommainen jalka taaksepäin ja samalla tönäistään kaveria reiteen sisäpuolen hartialla. Kaverin pitäisi kaatua laajassa kaaressa mattoon. Itse voidaan joko pitää jalka kiinni ja jäädä pystyyn seisomaan tai seurata kaveria mukana mattoon - mieluiten suoraan sideen tai mountiin.

Mikäli kaveri onnistuu hyppimään mukana yhdellä jalalla eikä kaato onnistu, voidaan kaveria lähteä kippaamaan toiseen suuntaan. Irroitetaan sisempi käsi kaveri jalasta ja tartutaan sillä toisesta reidestä. Ulompi jalka potkaistaan irti ja tuodaan samalle puolelle toisen jalan kanssa. Lähdetään puskemaan kaveria sivusuuntaan kumoon siten että selkä pysyy suorana, pää työntää kaverin kainalosta/kyljestä tätä sivuun, jalat työntävät ja kädet hieman nostavat reisistä. Pieni tönäisy ei tässä riitä, vaan itse pitää uskaltaa mennä rohkeasti liikkeeseen mukaan. Tällöin kaveri kaatuu mattoon ja itse päästään seuraamaan mukana sivukontrolliin. Jos itse yrittää jäädä liian pystyyn, jää alasvienti helposti vajaaksi tai sitten joutuu suoraan kaverin guardiin. Tätä kahden jalan alasvientiä (double leg) voi lähteä tekemään myös suoraan pystystä shoottaamalla.

Kahden jalan shoot




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti