tiistai 22. elokuuta 2017

Sunnuntai 20.8. - Nopeasti guardin ohi

Jatkettiin ensi viikonloppuna oteltaviin No-Gi Finnish Openeihin valmistautumista tällä kertaa guardia ohittamalla. Ajatuksena oli sama kuin altakin, tärkeintä olisi itse tehdä aloite. Ei kiinnitetty liikaa huomiota yksityiskohtiin vaan pointtina oli ohittaa nopeasti kaukaa. Tuodaan käsi lantiolle, toinen käsi työntää polven kohdalta, jalat kiertää kaukaa eli saadaan pidettyä paino koko ajan hyvin kaverin päällä. Toisena vaihtoehtona, erityisesti jos kaveri on selällään, otettiin jaloista kiinni, tunkattiin jalat maahan ja taas kierrettiin jalat kaukaa ohi. Molemmissa tapauksissa viimeisteltiin ohitus hyvään kontrolliin. Drillattiin näitä ohituksia sekä myös omia ohituksia.

maanantai 21. elokuuta 2017

Sunnuntai 13.8. ja tiistai 15.8. - Avoimen guardin peluuta

Sunnuntai ja tiistai keskityttiin avoimen guardin peluuseen kun kaveri on seisaallaan. Molemmilla kerroilla tärkeimpänä ajatuksena alta oli tehdä aloite ja lähteä heti liikuttamaan kaveria.

Sunnuntaina sisäänmenona oli perinteinen vähintään yhdestä kädestä kiinni ja ammuttiin jalat hookeiksi polvitaipeisiin, jonka jälkeen kaveri HETI liikkeelle. Sweeppeinä katsottiin jo peruskurssilta tuttu tripodi-sweeppi: Sisäänmenon jälkeen vaihdetaan toinen käsi ristikkäiseen ranteeseen ja toinen käsi nilkan taakse. Sen puolen jalka, jolla on nilkan takaa kiinni, nostetaan polvitaipeesta lantiolle. Nostetaan lantiolla olevalla jalalla hieman ylöspäin, jolloin jalka kevenee. Toinen jalka tippuu polvitaipeesta nilkan taakse. Lantiolla olevalla jalalla työnnetään ja nilkalla olevalla kädellä vedetään ja kaveri kaatuu. Vedetään omat jalat taaksepäin kun kaveri lähtee kaatumaan ja viimeistellään sweeppi eli tullaan kunnolla päälle.

Mikäli sweeppiä tehdessä kaveri astuu toista jalkaa kauemmas, vaihdetaan jalkojen paikkaa. Eli edellisessä sweepissä nilkan takana oleva jalka siirtyy lantiolle ja lantiolla oleva jalka tulee kaverin kauemman jalan taakse aivan maata vasten. Jotta jalan saa kunnolla maata vasten (eli jalalla pystyy saksaamaan kunnolla), tulee kääntyä kunnolla kyljelleen. Lantiolla olevalla jalalla työnnetään ja toisella jalalla saksataan maata pitkin. Taas myös nilkalla oleva käsi auttaa sweepissä. Aivan kuten ensimmäisessäkin sweepissä, käytetään liikevoimaa apuna päälle nousemisessa.

Photo by voikukkajj

Tiistaina jatkettiin siis samalla teemalla. Tällä kertaa sisäänmenona käytettiin tuttua käsivedolla sääriguardiin menoa. Tästä jatkettiin heti räväkästi yhden jalan x-guardiin. Tärkeää on siis, ettei jäädä sääriguardiin liian kauaksi aikaa ihmettelemään ja odottamaan mitä kaveri tekee, vaan tehdä itse aloite. Jatkettiin tästä tuttua yhden jalan x-guardin sweeppiä tai vaihtoehtoisesti siirryttiin normaaliin x-guardiin. Drillattiin taas paljon sisäänmenoja ja sweeppejä.

Photo by voikukkajj


Tiistaina tyttötreeneissä vierailulla olivat eeppistä painiroadtripiä tekevät Emilia, Jenny, Mirva ja Veera. Kiitos vierailusta ja tervetuloa uudelleen!

Photo by voikukkajj



Tiistai 8.8. - Alasviennit jatkuu

Kerrattiin edellisellä kerralla katsotut yhden jalan alasviennit. Toiseen yhteen jalkaan menoon vaihtoehtoisena jatkona katsottiin selkäpuolelle kiertäminen. Kädet tulee tiukasti kaverin lantiolle (ei siis vyötärölle vaan alemmas lantiolle, josta kaveria on huomattavasti helpompi liikuttaa), tullaan hieman kaverin sivuun, toinen jalka tulee suoraksi kaverin taakse ja pyöreällä liikkeellä viedään kaveri tonttiin.

Tiiviisti kaverissa kiinni lähdetään kaatamaan kaveria
 Jos kaveri lähtee pakenemaan kaverin takapuolella ollessa pyrkimällä eteenpäin, tiputetaan kädet kaverin jalkoihin kiinni ja työnnetään kaveri kumoon.

Jaloista kiinni ja kumoon
 Lisäksi tällä kertaa tyttötreeneihin saatiin vierailijoita Helsingistä: Emma ja kunniatyttö Jussi. Kiitos vierailusta ja tervetuloa uudelleen!


tiistai 8. elokuuta 2017

Tiistai 1.8. - Yhden jalan alasvientejä

Aloiteltiin valmistautumista lukkopaini- ja no-gi-kisakauteen käymällä läpi alasvientejä. Tällä kertaa keskityimme shoottaamaan yhteen jalkaan. Shootin perusperiaatteethan ovat aina samat: jaloista jousto, etummainen polvi menee mattoon, selkä pidetään suorana, pää tuodaan kiinni kaveriin ja eteenpäin menevällä liikkeellä sekä tukijalalla työntämällä saadaan kaverin tasapaino horjahtamaan. Pieniä variaatioita on sitten siinä, miten tästä jatketaan ja miten kaveri saadaan mattoon.

Ensimmäiseksi lähdimme tekemään shoottia tilanteesta, jossa kaverin otteluasento on sama kuin itsellä, ts. molemmilla on esim. vasen jalka edessä. Tällöin shootatessa oma polvi tuodaan mattoon kaverin jalkojen väliin, etummaisen jalan viereen. Kaverin horjahtaessa kontakti voimasta tuodaan oma taaempi jalka kaverin etujalan taakse "merenneitoasentoon". Käsillä tartutaan kaveria reiden ympäriltä ja alasvienti viimeistellään yksinkertaisesti puskemalla kaveri nurin taaksepäin. Kaverin kaatuessa pidetään hyvä kontrolli ja kierretään mieluusti heti ohi guardista hyvään sivukontrolliin.

Toisessa vaihtoehdossa lähtöasennossa kaverin asento on peilikuva omasta, eli etummaiset jalat ovat vastakkain. Tässä tilanteessa shootatessa tuodaankin polvi mattoon kaverin etujalan ulkopuolelle. Kaverin horjuessa jatketaan liikettä eteenpäin ja noustaan samantien takaisin ylös jaloille. Ulompi käsi tuodaan samalla kaverin lantion ympärille ja sisemmällä napataan kaveria reidestä ylöspäin. Ylösnoustessa kontrolli voidaan varmistaa puristamalla kaverin ylösnoussut jalka omien reisien väliin. Alasvientiä varten sisäpuoleinen jalka heilautetaan kuitenkin ulkopuolelle, jolloin ulommalla jalalla voidaan pyyhkäistä kaverin tukijalka alta pois. Kädet auttavat tässä nostamalla kaveria jalasta sekä etenkin lantiolta. Kaaduttaessa pidetään oma tasapaino hyvänä ja liikutaan mieluiten taas heti vähintään sivukontrolliin.

Treeniin kuului paljon drilliharjoittelua liikkuvan vastuksen kanssa. Näissä harjoiteltiin paikan ja ajoituksen löytymistä alasviennille joko reagoimalla kaverin liikkeeseen tai vaihtamalla oma asento halutunlaiseksi. Drilleissä ja sparreissa korostui myös se, että alasviennin onnistumiseksi tulee shoottiliikettä jatkaa reippaasti loppuun asti. Sinnikkyydellä saa usein paikattua tekniikan puutteita eikä kisoissa jaeta tyylipisteitä - pääasia, että kaveri menee mattoon.

Tiistai 18.7. - Kesä ja perhoset

Eräissä heinäkuun treeneissä kerrattiin kesäisiä klassikkotekniikoita eli sweeppejä perhosguardista. Teimme perhossweeppiä sekä käsivetoa riippuen kaverin asennosta päällä. Näistä molemmista löytyy aiempi treenikuvaus täältä.

Tiistai 25.7. - Vastahyökkäys deep halfiin

Tosiaan kesän aikana blogin päivitys on hieman jäänyt, mutta yritetään syksyn aikana skarpata.

Katsottiin tilannetta, jossa kaveri menee alle deep halfiin. Pyritään ottamaan päällimmäinen käsi haltuun, ennen kuin kaveri sukeltaa sen alle. Toisaalta jos kaveri saa kuin saakin käden piiloon, voi sitä lähteä avaamaan itselleen, helpoiten käsi liikkuu kyynärpään kohdalta, eli kontrolli käden alitse kyynärpään kohdalta. Pidetään käsi hallussa (edelleen läheltä kyynärpäätä) ja liutetaan oma polvi lähelle kaverin hartiaa. Pidetään tiukka veto kädestä koko ajan, tällä saadaan kaverin liikettä rajoitettua. Jos toinen jalka on edelleen kaverin reisien välissä, vapautetaan se niin, että käännytään samaiselle kyljelle, tuodaan toinen jalka lantiolle ja työnnetään reidestä. Kun jalka vapautuu suljetaan jalat triangeliin, eli vapautettu jalka tulee kaverin rinnan ylitse, toinen jalka tulee tämän jalan päälle ja jalkaterä piilotetaan kaverin selän taakse. Näin saadaan kaverista mukava kontrolli ja voidaan kokeilla erilaisia lopetuksia, tärkeää kaikissa on vetää kaverin nalkissa olevaa kättä kohti omaa kroppaa. Vaihtoehtoina esim. kuristaminen (tämä onnistuu aika harvoin), käsilukko, americana ja rannelukko. Kuristaminen tapahtuu yksinkertaisesti puristamalla polvia ja työntämällä lantiota eteenpäin. Käsilukko väännetään käteen suoristamalla käsi ja vääntämällä niin, että peukku osoittaa toiseen suuntaa. Tarkempi kiristyssuuntaa riippuu siis täysin siitä, miten päin käsi sattuu paketissa olemaan. Oma suosikkini, eli americanan tyyppinen ratkaisu, onnistuu, jos käsi on 90 asteen kulmassa, otetaan ranteesta kiinni, ja väännetään toiseen suuntaan. Tässä joutuu yleensä kaartamaan omaa selkää, että saadaan käsi väännettyä. Yhtenä mahdollisuutena, koska käsi on hyvin hallussa, on vääntää rannelukko.

Bonustekniikkana katsottiin tähän päälle jalkalukko, eli jos kaveri tuo jalkoja yläkropan lähelle, napataan jalka (saman puolen jalka kuin käsikin) ja väännetään jalkaa, samalla puristetaan polvia yhteen. Tämä saattaa siis tulla suorana polvilukkona, painelukkona tai kuristuksena, kaikinpuolin mukava tekniikka siis. Jos kaveri ei tuo jalkoja, voidaan niitä myös itse lähteä hakemaan, eli käännetään itse paketti ympäri, jolloin kaverin on pakko kääntyä kilppariin. Tästä lähdetään kuperkeikkamaisella liikkellä hakemaan jalkaa haltuun ja viimeistellään lopetus.

Loppuun vielä havainnollistava kuvasarja, kuvat by Heli Siltala

Käden haltuunotto

Toisen jalan vapauttaminen lantiolta työntämällä

Kaveri mukavassa paketissa

Suoran käsilukon vääntö

Americana

Jalkalukkohässäkkä

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Tiistai 11.7. - Lassot viuhuu osa 2

Meikäläisen kesälaitumilla kirmaamisen vuoksi blogin päivittäminen on hieman viivästynyt ja heinäkuun teksit siksi väärässä järjestyksessä. Pahoittelut siitä uskollisille lukijoille! Treenattukin kuitenkin on - ohessa tekstit heinäkuun lassotekniikoista:

-----------------------------------------------------------------------

Tiistain jatkettiin lassojen kanssa touhuilua, lähtien suljetusta guardista ja puolispiderin kautta kuten edelliskerrallakin.

Tällä kertaa treenattiin tilannetta, missä kaveri lähtee puskemaan sideen ei-lasson puolelta. Tämä voi tapahtua vahingossa otteiden herpaannuttua, mutta kaveria voidaa myös houkutella tähän tilanteeseen irrottamalla puolispider ja tuomalla tämä jalka kaverin lasson puoleisen polven ulkopuolelle. Tällöin kaverille avautuu näennäisesti vapaa reitti sivulle. Kun kaveri lähtee puskemaan päälle, ollaan kuitenkin valmiita ja tartutaan tätä vapaalla kädellä ulommaisen jalan polvesta. Polvesta nostamalla sekä lassohookilla vetämällä kipataan kaveri mahan yli lassonpuoleiselle kyljelle. Tässä(kin) sweepissä tärkeintä on löytää oikea ajoitus, jolloin kaverin painopiste horjahtaa ja sweeppaminen muuttuu kevyeksi. Väkisin nostamalla tekniikka on hyvin raskas toteuttaa.

Mikäli ajoitus ei osu kohdalleen ja kaveri pääsee sivukontrolliin, ei hätä ole tämän näköinen (ainakaan ruskea- ja mutsavöisille) olettaen, että lassohook on onnistuttu pitämään tiukasti paikallaan. Tästä voidaan nimittäin hyökätä lassottuun käteen hauislukolla tuomalla oma vapaa käsi kaverin kainalon alta ja tuomalla lassojalan nilkka toisen jalan polvitaipeeseen. Tässä vaiheessa lassokäden voi irrottaa ja tarttua sillä toiseen käteen. Lukko kiristetaan vetämällä sekä käsillä että jaloilla kaverin kättä alaspäin.

Sunnuntai 9.7. - Lassot viuhuu osa 1

Sunnuntain treeneissä tutustuimme lassokontrolliin avoimesta guardista. Lähdimme hakemaan lassoa suljetusta guardista, josta siirryttiin ensin ns. puolispideriin, eli omat sääret tuotiin hookeiksi kaverin kyynärtaipeisiin siten, että jalkapohjat ovat kaverin lantiolla ja polvet osoittavat ulospäin. Tätä kontrollia on käytetty aiemmin mm. varsinaiseen spider guardiin siirtymisessä. Tällä kertaa pyöräytettiin kuitenkin toinen jalka lassoksi eli tuotiin se kaverin käden yli kainaloon. Toinen jalka jätettiin kuvan mukaisesti puolispideriin.

Lasso + puolispider

Jotta lassokontrolli pysyisi tiukkana, tulee hookattua polvea kääntää koko ajan ulospäin ja omalla kädellä pitää veto kaverin kädessä. Oma lantio pidetään "ilmavana" eli valmiina liikkumaan kaverin mukana, jos/kun tämä yrittää pyristellä lassosta irti. Kun lasso on kunnolla kiinni, on kaverin kuitenkin hyvin vaikea lähteä purkamaan sitä saatika ohittamaan guardia. Mutta koska pelkkä guardissa pysyminen harvoin on tavoitteena niin lähdimme seuraavaksi itse hyökkäämään lasson avulla.

Spidehookilla horjuttaminen

Ensimmäiseksi katsoimme tilannetta, jossa kaveri reagoi nostamalla lassosta vastakkaisen polvensa pystyyn. Vastareaktiona siirsimme toisen jalan kokonaiseen spideriin ja sweeppasimme kaverin lassokäden puoleiselle kyljelle. Jotta sweeppi onnistuisi, pitää spiderhook tuoda paikalleen laajalla, pyöreällä liikkeellä. Tällöin kaverin painopiste nousee hookin mukana ja  sweeppi tulee lähes kuin itsestään. Kaverin kaatuessa pidetään molemmat hookit paikallaan. Ylösnoustessa irrotetaan ensin spiderhook, siirrytään sivukontrolliin ja viimeiseksi irrotetaan lasso. Joskus sweepistä on mahdollista päästä myös suoraan mountiin.

Sweepin jälkeen pidetään tilanne kontrollissa

Päivän toinen tekniikka eli omoplata tehtiin tilanteesta, jossa kaveri fiksummin nostaa pystyyn lasson puoleisen polven. Tällöin hänellä on hyvä tukipiste eikä spidersweep sellaisenaan toimi. Tällä kertaa irroitettiin puolispider jalka kokonaan ja tuotiin se kaverin säärtä vasten. Vapaalla kädellä lähdettiin puolestaan kurottamaan jalkojen väliin ja samalla lähdettiin pyörähtämään oman hartian yli nurinniskoin. Samalla kun oma pää kääntyy kohti kaveri takamusta, irrotetaan lassohookki ja työnnetään jalalla kaveria olkavarresta, kuten omoplataan kuuluu. Jalka ja liike suuntautuu kohti kaverin kainaloa, ei kyynärpäätä. Kaverin horjahtaessa eteenpäin noustaan istumaan ja tartutaan kaveri lantiosta, jotta tämä ei pyörähtäisi kuperkeikalla pakoon. Viimeistellään omoplata normaalisti "merenneitoasentoon". Oheinen kuvasarja toivottavasti selventää liikettä:


Vapaa käsi kurottautuu jalkojen väliin

Pyörähdy ympäri, kainalojalka horjuttaa

Istumaannousu ja omoplatan kiristys

(Photos by Heli Siltala)

torstai 27. heinäkuuta 2017

Sunnuntai 16.7. - Drilliä ja sparria

Isolan Miia tuli Helsingistä visiitille, joten tyttötreeneissä keskityttiin sparraamaan. Normisparreihin lämmiteltiin mukavasti guardin ohitusdrilleillä. Kiitos Miialle käynnistä ja tervetuloa taas uudelleen!

Nohevan näköistä treeniporukkaa

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

IBJJF Worlds 2017 - lyhyt kisaraportti

Hotellin uima-altaalla patsastelua
 Onhan tässä jo yli kuukausi kisoista mennyt, mutta päivitellään nyt Amerikan kuulumiset lyhyesti. Kesäkuun alussa käytiin siis IBJJF MM-kisat tuttuun tapaan Long Beachilla. Jyväskylästä matkaan lähti kolmen naisen kisaedustus, kokeneina konkareina Venla ja Elina, ja mm-ensikertalainen Laura. Elina ja Laura kisasivat purppuravöisissä, Venlalla kyseessä oli neljännet kisat mustavöisenä. Hanna lähti myös reissuun valmentajan roolissa, mikä oli kultaakin kalliimpaa. Hienoa, että meidän seurasta oli näinkin suuri edustus lahden toisella puolella.

Ensimmäisenä kisamatolle jo torstaina astuivat Laura ja Elina, lähes samanaikaisesti. Laura otteli -64kg sarjassa, Elina -74kg. Molempien matsit lähtivät käyntiin melko samantapaisesti vastustajan vetäessä guardiin ja hakiessa spider- ja lassohookkeja paikoilleen. Valitettavasti vastustaja oli tällä kertaa pikkuisen edellä kummassakin matsissa ja meidän purppurakaksikon kisat päättyivät täyden otteluajan jälkeen pisteillä vastustajalle. Valitettavasti näin kuukausi kisojen jälkeen kaaviot ovat jo kadonneet internetin syövereihin, joten vastustajat jäävät tällä kertaa nimettömiksi.

Venla aloitti kisaurakkansa lauantaina, mustavöisten avoimessa sarjassa. Kuudentoista naisen sarjassa ensimmäisen kierroksen vastustajaksi asettui aiemmista kisoista tuttu Mackenzie Dern. Täyden otteluajan jälkeen matsi päättyi pistein 5-0 Venlalle ja kisa jatkui seuraavalle kierrokselle. Toisessa matsissa vastaan tuli uusi kisatuttavuus Jessica Flowers. Matsi meni jälleen täyden ajan, ja päättyi tällä kertaa Jessican hyväksi pistein 5-0. Näin Venlalle sijoitus 5.-8. avoimesta sarjasta.

Omassa sarjassa Venla pääsi ottelemaan vasta sunnuntaina, vastassa oli tuttu vastus Tayane Porfirio. Tayane otti aloitteen ottelussa guardiin vedolla, ja aikansa työskenneltyään guardista kaivoi tämä taidokkaasi polvilukon paikoilleen. Tuloksena siis mm-hopeaa pieneksi jääneestä sarjasta.

Tällainen lyhykäinen raportti tällä erää, minä (Venla) kirjoittanen oman blogini puolelle lähiaikoina enemmän omista fiiliksistä, ja jos Laura tai Elina innostuu avaamaan omaa kisaansa tarkemmin, niin tekevät sen varmasti täällä.

Kisakolmikko Ruotsin vahvistuksella

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Tiistai 4.7. - Polvilukkoilua part 2

Jatkettiin edellisestä viikosta innostuneena polvilukkoilua. Kerrattiin ensin edellisen kerran set-upit suoraan polvilukkoon ja muisteltiin lukon kiristystä. Tämän jälkeen katsottiin kaksi vaihtoehtoa polvilukkoon half guardista alta. Molemmat versiot videolla:



keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Tiistai 27.6. - Polvilukkoilua

Allekirjoittaneen kesän agendana on oppia tekemään polvilukko kunnolla ja alkaa bongata polvia eri positioista, joten tiistaina keskityttiin suoraan polvilukkoon.

Ensin asian hahmottamiseksi lähdettiin liikkeelle half guardista päältä. Alla video tekniikasta:



Polvilukon mekaniikka on samanlainen kuin suorassa käsilukossa, joten samaan tapaan myös polvilukkoja voi lähteä tekemään vaikka mistä positioista. Koska viime viikkoina on katsottu paljon kilpparijuttuja, katsottiin yhtenä vaihtoehtona polvilukko lähtien kilpparista alta. Tämäkin tekniikka videon muodossa:



Hyvin näytti menevän polvilukot heti kaikilla peliin ja sparriin, joten jatketaan kesällä polvilukkoilua!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Sunnuntai 18.6. ja tiistai 20.6. - X-guardia ja pako polven runttaamisesta

Keskityttiin kaksi treenikertaa samaan asiaan guardista alta. Tehtiin alkuun jo monesti hiottua käsivedolla sääriguardiin sisäänmenoa ja tästä yhden jalan x-guardiin etenemistä. Tämä oli kaikille jo sen verran tuttua, että sisäänmenon perään drillattiin omia sweeppejä, joko suoraan yhden jalan x:stä tai kokonaisesta x:stä.

Monesti sääriguardista, erityisesti jos kontrolli on huono tai lähdetään kääntymään yhden jalan x-guardiin huolimattomasti, käy niin, että kaveri työntää polvea rintakehän päälle. Katsottiin tähän vaihtoehto, joka tuli tutuksi edellisenä syksynä Hilti-leirillä Tero Pyylammen opettamana. Pidetään hookki edelleen hyvin kaverin nilkalla ja käsi kaverin jalan ympärillä. Otetaan toisella kädellä kaverin toisesta nilkasta kiinni ja nostetaan jalka omien jalkojen väliin. Jalan nostamisessa auttaa oman lantion toiseen suuntaan kääntäminen, jolloin jalka keventyy. Hookkina olevalla jalalla voi potkaista suoraan taaksepäin, jolloin saadaan myös lisää tilaa. Suljetaan kaverin jalat omien jalkojen väliin, kontrolloidaan myös käsillä jalkoja. Kontrolloinnin voi tehdä hyvin pitkälti omien mieltymysten mukaan (esim. halataanko jalkoja yhdellä kädellä vai molemmilla käsillä), tärkeintä on pitää jalat tiiviinä pakettina. Myös viimeistelyssä voi kokeilla, kumpaan suuntaan kääntyminen tuntuu mukavimmalta. Eli kun jalat on kontrollissa, lähdetään pyörähtämään jomman kumman hartian yli ja käännytään päälle. Tässä tekniikassa saa siis vapaasti kokeilla, mikä tuntuu itselle omimmalta.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Tiistai 13.6. - 50/50-guard

Tiistaina allekirjoittanutta tuuraamaan viime metreillä saatiin onneksi Kreikan vahvistuksemme Anna. Anna veti treeneissä 50/50 guardin saloja. Viime aikoina salilla on nähty paljon jalkalukkohyökkäyksiä erityisesti 50/50:stä, joten on hyvä tietää, mistä tässä positiossa on kyse ja miten puolustaa jalkalukkoja. Holtiton pyöriminen jalkalukossa kun saattaa päätyä hyvinkin ikävästi. Katsottiin kuulemma myös 50/50:stä päälle nousemista ja siitä etenemistä nopeaan ohitukseen. Tällä kertaa ei tämän tarkempaa selostusta treeneistä, mutta kuulostaa kaikinpuolin erittäin hyödylliseltä treeniltä. Kiitos Annalle tuuraamisesta!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Ti 30.5.- Ti 6.6. – Kilpikonnia ja vierailijoita

Touko-kesäkuun vaihteessa tutustuimme treenaajien toiveesta tarkemmin kilpikonna-positioon eli kotoisammin kilppariin. Kilppari on painiessa varsin yleinen puolustusasento, johon voi turvautua esim. kun kaveri on pääsemässä guardista ohi. Kilppariin pyörähtämällä voidaan neutraloida kaverin pistesuoritus ja parhaimmilllaan päästä itse taas hyökkäyskannalle. Allaolijan näkökulmasta kilppari toimiikin parhaiten nopeana välietappina, jossa vain käydään ja lähdetään nopeasti uudestaan liikkeelle.

Kaksissa tiistaitreeneissä (30.5. ja 6.6.) katsottiinkin tarkemmin kilpparista pakenemista. Ensimmäisessä tilanteessa päälläolija on kilpparissa pääpuolella sprawlaamassa. Tästä lähdettiin tarttumaan kaveria kiinni ristikkäisestä lahkeesta ja samalla tuotiin oma tarttuvan käden puoleinen jalka kaverin jalkojen viereen. Toinen käsi tukee asentoa, joka muistuttaa teknisen ylösnousun alkuvaihetta. Tästä lähdetään heittämään toinenkin jalka kaverin kylkeä kohti ja istutaan samalla mattoon, jolloin päästään kilpparista suljettuun guardiin.

Toinen pakovaihtoehto katsottiin tilanteesta, jossa kaveri on kiertänyt päällä kontrolloimaan kilpparia sivulle. Tästä lähdetään luomaan ensin vähän tilaa tuomalla oma käsi väliin vasten kaverin jalkaa ja kääntymällä hieman kohti kaveria. Tämä vapauttaa omaa lantiota ja mahdollistaa guardin palautuksen kuperkeikan avulla. Kuperkeikka tehdään siten, että kaveria lähempänä oleva hartia tuodaan mattoon ja oma kauempi jalka heitetään laajassa kaaressa toiselle puolelle. Lopputilanne on jälleen avoin tai suljettu guardi.

Ohessa molemmat palautustekniikat myös liikkuvana kuvana:





Sunnuntaina 4.6. katsottiin puolestaan kilpparia päälläolijan näkökulmasta. Päällä on tärkeää muistaa pitää koko ajan painetta kaverin päällä, jotta tämä ei pääsisi pyörähtämään samantien pakoon kilpparista. Mikäli kilppariin päädytään esim. sprawl-tilanteesta etupuolelle, luodaan paine tuomalla oma rintakehä vasten kaverin yläselkää ja heittämällä omat jalat kauas taakse. Tähän asentoon ei kuitenkaan kannata jäädä vain hengailemaan, vaan hyvä vaihtoehto on kiertää kaverin hartialinjan taakse ja kontrolloida kilpparia lantiolta (joko sivulta tai kokonaan taakse kiertäen). Kaveri alla saattaa yrittää estää kiertämisen tai yrittää palauttaa kilpparia tarttumalla kiinni omaan jalkaan. Tämän otteen voi irrottaa tuomalla oman samanpuoleisen käden tarttuvan käden alta ja laittamalla kämmenen kaverin takaraivon päälle. Annetaan painetta kaverin päälle hartian ja underhookin avulla, sprawlataan jalka irti ja kierretään kaverin hartialinjan taakse joko jalkojen sivulle tai kokonaan taakse. Lantiolla paine pidetään hyvin kaverin vyölinjan päällä joko kyljellään nojaamalla tai polvilla puristamalla. Omat varpaat pysyvät mattoa vasten, jolloin liikkuminen ja paineen antaminen on paljon helpompaa.

Seuraavaksi lähdimme hyökkäämään kilpparista kaverin selkään. Tämä tapahtuu hakemalla ensin tiukka turvavyöote kaverin yläkropasta. Samalla oma rintakehä tuodaan kaverin selkää vasten ja myös pidetään se siinä koko liikkeen ajan. Seuraavaksi lähdetään liikkumaan kaulalla olevan käden puoleiselle sivulle siten, että oma kauempi polvi työnnetään tukipisteeksi kaverin polven ja kyynärpään väliin samalla lähdetään tuomaan omaa hartiaa kohti mattoa, jolloin kaveri kellahtaa käsillä vetämällä ja polvella työntämällä kyljelleen. Koko ajan säilytetään tiukka kontrolli kaverin selästä. Seuraavaksi korjataan omaa asentoa katkaravun avulla siten, että työntämässä ollut polvi tulee nyt kaverin yläselkää vasten ja itse noustaan hieman istuvaan asentoon. Selänotto viimeistellään tästä vetämällä kaveria ylöspäin syliin ja ujuttamalla samalla vähintään toinen hookki paikalleen.

Selkäkontrollista katsottiin myös ristikuristus kauluksilla. Lähdetään hakemaan kuristusotetta syöttämällä kainalokädellä lieve kaulalla olevaan käteen. Syötettävä kaulus käännetään ”nurin”, mikä tekee otteesta tiukemman ja ote haetaan niin syvältä niskan takaa kuin mahdollista. Toinen käsi viedään vastaotteeksi toiseen liepeeseen oman käden alapuolelle. Itse kuristus tapahtuu kääntämällä kuristavan käden rannetta siten, että pikkusormi taipuu alaspäin. Eli ikään kuin ”kaasun löysäys” sivuttain. Tarvittava liike on hyvin pieni, jos/kun kaulusote on kiinni tarpeeksi syvällä. Toinen käsi vetää hieman vastaan ja omat kyynärpäät pysyvät tiukasti kiinni kyljissä.

Sunnuntain 4.6. treeniporukka (Kuva by Heli Siltala)
Sunnuntain treeneissä meillä oli vierailemassa myös 100 lajia vuodessa -blogin Silja, jonka kattavasta treeniraportista voi käydä kurkkaamassa, miltä BJJ vaikuttaa ensikertalaisen silmin. Silja veti treenit läpi tosi hyvällä asenteella ja sykkeellä ja riittipä energiaa painien jälkeen vielä vapaaottelunkin testaamiseen. Myös vaparikokeilusta on tulossa raportti blogiin. Käykäähän lukemassa ja tervetuloa uudestaan painimaan, Silja!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Toukokuun treenit - pystypainia ja kisoihin valmistautumista

Toukokuun aikana blogin päivitykset ovat hieman jääneet. Muutama viikko käytettiin pystyjuttujen hiomiseen, näistä löytyy vanhat tekstit täältä ja täältä. Tavoitteena oli hioa samaa sisäänmenoa ja jatko riippui sekä kaverin reaktioista että omista mieltymyksistä.

Lisäksi ollaan tehty jonkinverran kisoihin valmistautumistreenejä allekirjoittaneen ja muiden toiveiden mukaan. Pian otellaankin taas BJJ MM-kisoissa rapakon takana, jihuu!

tiistai 9. toukokuuta 2017

Sunnuntai 7.5. - Berimbolon treenausta

Jatkettiin edellisellä kerralla katsottua berimbolon treenausta. Tällä kertaa lähdettiin liikkeelle 50/50 aka fifty fifty guardista, eli tilanteesta, jossa molemmat istuvat ja kaverin toinen jalka on omien jalkojen välissä. Tällaiseen tilanteeseen voidaan päätyä esim. jos molemmat vetävät guardiin samanaikaisesti. Berimbolo tehtiin periaatteessa aivan samalla tavalla kuin viimeksikin, mutta tällä kertaa kaverin kaatamisesta ei saada voimaa pyörähdykseen. Ulommainen jalka tulee siis kaverin jalan ulkopuolelta kaverin sisäreidelle, toinen käsi tulee nilkalle, toisella kädellä otetaan vyöstä ote ja kierähdetään ylösalaisin. Toinen jalka tulee siis kontrolloimaan kaverin lantiolle. Kierähtäessä sisäpuolella olevan jalan voi tuoda varpaat mattoon ja kantapää ylöspäin, jotta kierähtäminen olisi helpompaa. Jatketaan berimboloa loppuun asti samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla. Käden vaihtaminen toiseen nilkkaan voi olla välillä hankalaa, mutta sisäpuolella jalalla voi auttaa vetämään toista jalkaa lähemmäksi.

Kerrattiin myös edellisellä kerralla tehtyä berimboloa kaverin seistessä ja lisäksi korpilompoloa.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Tiistai 2.5. - Berimbolo de la Rivasta

Tiistaina teimme de la Riva -guardin mausteeksi sweeppiä ja selänottoa berimbolon avulla. Oheiselta videolta voi tarkastella berimbolon perusperiaatteita sekä harjoitusliikkeitä, josta seinäpyörähdystä teimme myös treeneissä.



Päivän tekniikkaa lähdimme kuitenkin tekemään edellisviikolla tutuksi tulleesta de la Riva -guardista. Tässä toinen käsi pysyy normaalisti kaveri nilkalla ja toisella kurotetaan kaveria kiinni vyöstä. Tästä lähdetään kaatamaan kaveria takaviistoon yhdellä vahvalla liikkeellä siten, että kaveria kiskaistaan alaspäin vyöstä koko ylävartalon liikettä apuna käyttäen ja ponnistaen omaa lantiota maassa olevan tukijalan avulla kohti kaveria. Kaverin kaatuessa seurataan mukana lantion avulla ja pyörähdetään omien hartioiden päälle ylösalaiseen berimbolo-asentoon. Kädet pysyvät koko ajan kiinni: toinen kaverin nilkalla ja toinen vyöllä.

Tästä päästään berimbolon toiseen vaiheeseen, eli jalanvaihtoon: Nilkalla ollut käsi vaihdetaan kaverin toisen jalan nilkkaan ja samalla oma polvi/sääri tuodaan kaverin polvitaipeeseen. Tällä jalalla potkaisemalla saadaan kaverin kroppaa ojennettua ja liu'utettua lähemmäs omaa syliä. Ote kaverin nilkasta pysyy koko ajan ja estää kaverin pakenemisen.

Kun kaverin selkä on tarpeeksi lähellä, kurotetaan vyöllä olleella kädellä kiinni kaverin kaulalta ja tuodaan alempi hookki paikalleen. Tämän jälkeen irroitetaan nilkkote toisesta jalasta ja viimeistellään turvavyöote sekä tuodaan toinenkin hookki paikalleen.

Katsoimme nopeasti myös ns. korpilompolo-versiota, jossa de la Riva -sweepin jälkeen ei lähdetäkään tekemään varsinaista berimboloa, vaan pyörähdetään kuperkeikalla suoraan kaverin päälle. Tämä voi olla toimiva versio etenkin, jos kaveri jää sweepin jälkeen niin kauas, ettei tämän nilkasta ole mahdollista saada otetta.

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Tiistai 25.4. ja sunnuntai 30.4. - De La Riva Guardia

Katsoimme allekirjoittaneen lempitapaa pelata guardia: de la riva guard. Lähdettiin taas liikkeelle normaalista avoimesta guardista ilman otteita ja kun kaveri seisoo. Otetaan otteet kaverin hihoista (huom! sormia ei saa työntää kaverin hihojen sisälle), ammutaan jalat hookeiksi kaverin polvitaipeisiin ja samalla liikutetaan lantio lähemmäs. Kuten aina guardin pelaamisessa, muistetaan koko ajan liikuttaa kaveri sekä omien käsien että jalkojen avulla. Vaihdetaan toisen käden hihaote toiseen hihaan ja toinen käsi tuodaan kaverin nilkan taakse. Nilkan puoleinen jalka kiepsautetaan kaverin jalan ulkopuolelta kaverin jalan ympäri. Jalka tulee aktiiviseksi hookiksi kaverin sisäreidelle. Toinen jalka voi jäädä polvitaipeeseen tai sen voi tuoda kaverin reidelle tai lantiolle. Muistetaan edelleen liikuttaa kaveria. Toisella kädellä voi hihan sijasta kontrolloida myös kauluksesta. Jotta saadaan De la riva hookki pysymään hyvin kaverin sisäreidellä, ei olla täysin kohtisuorassa kaveria vastaan vaan hieman kulmassa. Oma pakara tulee kaverin jalkapöydän päälle.

Edettiin de la rivasta selkään. Tekniikka alla videon muodossa:


Selkäänmenossa tärkeää on, että kun lähdetään de la rivaan, lähdetään samantien työntämään hookkia syvemmälle ja etenemään, ettei kaverille jää aikaa poistaa hookkeja. Useasti hookkia syvälle työntäessä kaveri kaatuu polvilleen kilppariin, tällöin pidetään edelleen käsi vyössä kiinni ja vedetään itsemme kaverin selkäpuolelle. Näin ollen ei siis saada suoraan selkää haltuun, mutta kun kotrolloidaan kolme sekuntia takaa kilpparissa olevaa kaveria, saadaan sweeppipisteet. Tästä voi myös lähteä etenemään selkäkontrolliin. De la riva onnistuu myös kun kaveri on alhaalla toinen polvi maassa ja toinen polvi pystyssä. Suoraan selkäänmeno ei yleensä kuitenkaan onnistu, vaan päädytään jälkimmäiseen tilanteeseen, jossa kaveri menee kilppariin.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Tiistait 11. ja 18.4. - Pistelaskua ja kisadrillejä

Finnish Openeiden sekä muiden kevään ja kesän kisojen vuoksi vedimme parit peräkkäiset treenit keskittyen hieman enemmän kisanäkökulmaan painimisessa. Emme treenanneet uusia tekniikoita, vaan ohjelmassa oli paljon lyhyitä ja kovatempoisia positiosparrieriä (avoimesta guardista alta ja päältä) sekä normaalia sparria pystystä. Tavoiteena oli sekä hioa omia lempitekniikoita että kiinnittää huomiota sweeppien ja ohitusten jälkeiseen nk. scramble-tilanteeseen. BJJ:ssähän kaikki pistesuoritukset vaativat 3 sekunnin kontrollin kaverista, joten tilanteet on tärkeä tehdä kunnolla loppuun saakka sekä varmistaa hyvä kontrolli kaverista suorituksen jälkeen. Ohessa on lista kaikista BJJ:n pistesuorituksista:

Alasvienti: 2 pistettä
Sweep: 2 pistettä
Polvi pakilla: 2 pistettä
Guardin ohitus: 3 pistettä
Mount (vastustaja mahallaan tai selällään): 4 pistettä
Selkäkontrolli (turvavyö + hookit): 4 pistettä

Esim. ohituksesta ei saa pisteitä niin kauan kuin kaverin jalat ovat osittainkin välissä

IBJJF:n sääntökirja löytyy kokonaisuudessaan täältä. Sieltä voi lukea tarkemmat vaatimukset ja mahdolliset poikkeukset pisteytykseen sekä luonnollisesti kaikki muutkin voimassaolevat säännöt. Mutta paras tapa opetella sääntöjä on lähteä rohkeasti kisaamaan! :) Ekoja (tai vaikka toisiakin) kisojaan odotellessa voi lukea esim. oheinen blogiteksti.

Tiistain treenien välissä juhlittiin pääsiäistä painien Hannan ja Venlan ohjauksessa. Tästä vierailusta on tulossa pidempi juttu myöhemmin.


"Ottelussa joko voitetaan tai opitaan"


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Sunnuntai 9.4. ohittamista

Koska treeneissä paikalla oli kokeneita konkareita, ei katsottu varsinaista uutta tekniikkaa vaan drillattiin jalkavetoa ja x-passia. Näissä ohituksissa nopeus on valttia, joten niitä ei voi drillata liikaa. Tavoitteena on saada ohitukset kunnolla selkärankaan, jolloin paikan autessa ohitus tulee kuin itsestään. Allekirjoittanut onkin viime aikoina huomannut, että paljon treenattu mutta vähän omassa varsinaisessa painissa näkynyt x-pass on pikku hiljaa tullut peliin automaattisena työkaluna kun paikka sattuu avautumaan.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Sannan tunnelmia vapaaottelun EM-kisoista

Nyt tarjolla pientä reissurapsaa vapaaottelun EM-kisareissulta. 27.3-3.4.17 oltiin suomen maajoukkueen kanssa Bulgariassa mitalitaisteluja käymässä 8 ottelijan voimin. Oman finaaliotteluni hävisin tuomariäänin, joten saldona oli hopeaa.

Suomen edustusjoukkue
Lensimme maanantaina Sofiaan, jossa kilpailut käytiiin. Reissuun lähdin yksin tuntematta ketään joukkueesta, mutta täytyy sanoa että kyllä tää kamppailuporukka on aika huikeeta ja rentoa, viihdyin reissussa paremmin kuin hyvin. Tiistaina meillä oli kilpailijarekisteröinti ja punnitus, jossa sai painaa 1,5% yli kisapainon. Mun sarja oli siis 70,3 ja painoin tällä puntarilla 70.4. Meni siis oikein nappiin.
Keskiviikkona ja torstaina alkoi osa joukkueesta jo ottelemaan ja itse treenailin siinä alkuviikosta hieman. Treenailin aika paljon alasvientejä ja pistareita, pientä kevyttä hikeä pintaan ja yhtenä päivänä vielä vähän reippaammin sykkeet ylös koska oma matsi oli vasta sunnuntaina.

Sannan häkkityöskentelyä
Fiilis oli hyvä ja suht rento koko viikon ajan, semi kova jännitys oli päällä vasta lauantaina kun katselin mun sarjassa ottelevien tyttöjen matsia, josta selviäisi mun finaalivastustaja. Matsia katsellessa ajattelin että ihan sama kumpi sieltä tulee vastaan mutta sen verran väkevä tyttö oli painimaan ja lyömään tämä bulgarialainen, lopetti matsin matossa lyömällä (TKO), niin että tuomari tuli väliin. Kyllä se sai vähän karvoja pystyyyn. Siitä sitten sunnuntaille naputtelukaveri.
Sunnuntaiaamun puntarille heräsin jo kuudeksi varmuuden vuoksi, jotta pääsisin hyvissä ajoin tankkaamaan. Paino oli 2kg alle kisapainon eli tämäkin puntari meni oikein nappiin. Hiilaria ja vettä koneeseen ja takaisin sänkyyn pötköttämään vaikkei siitä mitään tullut kun focus oli jo niin vahvasti matsissa.


Alasvientien hakemista
 Hyvät lämmöt sai ainakin päälle auringon lämmössä, ja teippaukset yms sai rauhassa käydä laitattamassa ja sitten lähettiin bäkkärille odottelemaan omaa vuoroa. Joni Salovaara ja Janne Tulirinta tuli mun kulmaan, Jonilla oli kivan agressiivinen tyyli huutaa sieltä, vaikken kuullut kyllä oikeastaan yhtään mitään koska bulgarialaisten joukkue oli heidän takana huutamassa sopivasti. Osumia jaettiin erien aikana puolin ja toisin. Pääsin hyvin hiillostamaan ja liikuttamaan vastustajaa, mikä sai mut vähän hämilleni koska en oo tottunut siihen että minä pienempänä ihmisenä määrään etäisyyden ja kohdan missä mennään. Alasvientejä yritin tehdä mutta ne kaveri puolusti todella hyvin ja mentiinkin kaikki erät pystyssä eikä painittu kertaakaan matossa. Sekin oli jo aika uutta mulle ja poistuin ihan täysin omalta mukavuusalueelta.

Polvea pakkiin
Tuomariäänin meni voitto bulgarialaiselle ja olen tästä kyllä ihan yhtä mieltä. Enempi sai käännettyä tilanteita voitokseen ja osui lyönneillään enemmän, vaikkei ne kyllä aiheuttanut minkäänlaista mustelmaa tai huminaa päässä. Osuma kun osuma.
Matsi oli todella opettavainen ja sain tehtyä siellä juuri niitä asioita mitä oltiin täällä kotisalilla treenattu, eli jollain tapaa eteenpäin menty. Kokonaisuudessaan kun selvisi siistä häviämisen aiheuttamasta tunneryöpystä, olo oli oikeastaan aika hyvä. Nyt kohti toukokuun SM kisoja. :)

- Sanna

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tiistai 4.4. - Jalkalukkoja x-guardista

Tiistaina jatkettiin vielä x-guardin parissa, tällä kertaa keskittyen lukkopainitekniikoihin. Teimme aluksi jo tutuksi tullutta drilliä normaalin x-guardin ja yhden jalan x-guardin välillä. Päivän tekniikat lähtivät tilanteesta, jossa kaveri on sweepattu mattoon yhden jalan x:stä. Sweepin yksityiskohtia voi tarvittaessa muistella täältä.

Maahan kaaduttaessa kaverin jalka jää mukavasti kainaloon, mistä siihen voi lähteä hyökkäämään jalkalukoilla. Katsoimme tästä tilanteesta heel hookkia ja toe holdia, jotka molemmat lähtevät samasta asetelmasta. Vaihdetaan ensin omien jalkojen paikkoja siten, että kaverin lonkalle jäänyt jalka tuodaan sisäpuolelle kaverin jalan yli (Huom! Tämä liike ei ole sallittu bjj-säännöillä). Toinen jalka liu'utetaan kaverin ulomman jalan polvitaipeeseen ja samalla piilotetaan oma yli tuotu jalka tämän jalan polvitaipeeseen. Tärkeää tässä on huolehtia, että ote pysyy tiukkana (eli puristetaan polvilla) ja että kaverin polvi ei lipsahda pakoon omien jalkojen välistä.

Heel hook eli hiilari kiristyy tästä siten, että lähdetään omalla kyynärvarrella nostamaan kaverin kantapäätä kiertävällä liikkeellä ylöspäin. Toe holdia eli toukkaria varten puolestaan otetaan ote kaverin varpaista, työnnetään jalkaa kohti kaverin takamusta, noustaan mukana ylös ja otetaan kimuraote toisella kädellä. Lukko kiristetään työntämällä toisaalta kaverin varpaita kohti tämän kantapäätä sekä toisaalta koko pakettia kohti tämän takamusta.

Jalkalukkojen kiristämisen yksityiskohtia voi tutkia oheiselta videolta (mukana ensin nilkkalukko, sitten hiilari ja toukkari).




perjantai 7. huhtikuuta 2017

Sunnuntai 2.4. - Martinin seminaari ja EM-kisahuumaa

Viikonloppu menikin tavallisesta poikkeavissa merkeissä. Kotona Jyväskylässä vietimme lauantain ja sunnuntain Martin Aedman seminaarilla, josta saatiin aimo annos treeniä avoimen guardin pitämiseen, palauttamiseen ja spinnaamiseen.

Martin ja lauantain seminaarijengi
Seminaarin lisäksi hikoilua riitti myös vaparihäkissä sekä kotikatsomoissa, kun Sanna oli edustamassa Suomea ja Fight Clubia vapaaottelun EM-kisoissa Bulgariassa. Kisoista tulikin tiukan taistelun päätteeksi mukaan hopeaa kotiin tuotavaksi! Fight like a girl club onnittelee Sannaa ja jää odottamaan tarkempaa kisaraporttia tämän omasta kynästä.

Mitali kaulassa on helppo hymyillä

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Sunnuntai 26.3. ja tiistai 28.3. - X-guardin saloja

Maaliskuun lopussa treenasimme peruskurssilaisille uutta tekniikkaa eli x-guardia. X-guard on avoimen guardin muoto, jossa kontrolloidaan kaveria olemalla sivuttain tämän jalkojen alla. Toinen jalka on hookkina kaverin lantiolla ja toinen kauimmaisen jalan polvitaipeella. Kaverin pään puoleista jalkaa kontrolloidaan puolestaan omalla kädellä (joko nilkan ympäriltä tai hakemalla jalka oman hartian päälle). Tästä kaveria voidaan horjuttaa työntämällä ja vetämällä hookkijaloilla.


Suomen toinen mustavöinen nainen Outi Järvilehto näyttää x-guardin mallia

Ensimmäinen sunnuntaina harjoittelemamme sweeppi lähti siten, että alempi polvitaipeessa oleva hookki tiputetaan kaverin kantapään taakse. Tästä kaveri kaadetaan taaksepäin työntämällä lantiolla olevalla hookilla sekä vetämällä kantapäähookilla. Kaverin kaatuessa vedetään omat jalat "takaisin" ja noustaan ylös hyvään asentoon, esim. polviseisontaa.

Oheisella videolla näkyy sekä x-guard positiona että toinen sunnuntain sweepeistä (nk. ylösnoususweep). Ylösnoususweepissä hyödynnetään teknistä ylösnousua, eli toinen jalka heitetään taakse tukijalaksi, jonka jälkeen pusketaan kaverin päälle pitäen koko ajan kontrolli hartialla olevasta jalasta.




Tiistaina harjoittelimme puolestaan siirtymistä x-guardin yhden jalan variaatioon tilanteesta, jossa kaveri lähtee purkamaan ylempää hookkia työntämällä sen alaspäin irti lantiolta. Tällöin tämä jalka heilautetaan kaverin jalan ulkopuolelta toiselle lonkalla ja polvitaipeessa ollut hookki tulee puolestaan kaverin nivusiin. Oma lantio pidetään ylhäällä ja jaloilla puristetaan tiukasti kaverin jalkaa. Jos kaveri lähtee puolestaan tästä purkamaan yhden jalan x:ää, voidaan tiputtautua takaisin normaaliin x-guardiin.

Yhden jalan x-guardissa on tärkeää muistaa eräs sääntöero bjj:n ja lukkopainin välillä: Bjj:ssä lantiolla olevaa jalkaa ei saa tuoda kaverin reiden keskilinjan yli, sillä tällöin on vaarana, että kaverin polveen tulee kiertoliike. Kisoissa tästä tilanteesta tulisi joko varaoitus tai diskaus. Lukkopainissa tämä "knee reaping" liike on puolestaan sallittu ja sitä käytetään jalkalukkojen yhteydessä.

Yhden jalan x-guardista kaveri voidaan sweeppata työntämällä tätä voimakkaalla lantioliikkeellä takaviistoon. Liikkeeseen auttaa se, että samalla kurotetaan omalla kädellä ristiin toiselle puolen mattoa. Oheiselta videolta näkyy sekä yhden jalan x-guard positiona että tämä sweeppi.



Lopuksi katsoimme vielä yhden lopetuksen eli suoran nilkkalukon. Tätä on erityisen kätevä lähteä tekemään, mikäli x-guardiin mennessä kaverin jalkaa ei ole saatu hartialle, vaan se on napattu omaan kainaloon. Nilkkalukkoa voi lähteä kiristämään kaverin ollessa seisaallaan, jos tämän paino saadaan pois lukotettavan jalan päältä, tai sitten lukon voi tehdä sweepin jatkoksi. Nilkkalukon kiristelyä voi muistella tarkemmin täältä.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tiistai 21.3. - Polvea läpi ja pakille sekä kääntöjuji


Tällä kertaa treeneissä opeteltiin tekniikkakomboa, joka lähtee liikenteeseen avoimesta guardista päältä. Avoimessa guardissa päällä on lähtökohtaisesti hyvä pitää huoli omasta vapaudestaan ja siitä, että tästä hyvästä hyökkäysasemasta lähtee nimenomaan pelaamaan sitä omaa peliään, eikä anna kaverille mahdollisuutta hakea otteita tai hookkeja kohdilleen. Eli kun hyökkäämään lähdetään niin lähdetään määrätietoisesti ja mennään perille asti, ennen kuin kaveri kääntää pelin omaksi edukseen. Huoli tulee pitää myös omien jalkojen suojaamisesta, ja päällä olijan otteluasennon tulisikin olla sellainen, että pää on samalla tasolla alla olijan kanssa, joustaen polvista, ei selästä. 

Knee slide passiin lähdettäessä haetaan ensin kontrollia kaverin puvusta polvien kohdalta ja viedään oma jalka kaverin jalkojen väliin. Alas mentäessa tämän samanpuoleisen jalan käsi viedään kaverin lantiolle ja samalla lähdetään liuttamaan jalkaa kaverin reiden/nivusen päältä, tähdäten polvea mattoon. Painon tulee olla tukevasti alhaalla kaverin päällä niin, että kaverin lantionseutu on hyvin kontrollissa.  Käden viemisessä lantiolle myös tärkeänä pointtina on pitää kyseinen käsi tiukasti omaa vartaloa vasten, jottei kaveri pääse tuomaan polvea käden alta eteen, estäen näin ohittamisen. Mikäli näin kuitenkin käy, voi asentoa korjata käyttämällä kaveria selällään, jolloin polvi on helpompi saada pois edestä.

Lantiolla oleva käsi on saatava kaverin kainaloon, ennen kuin varsinainen ohittaminen kannattaa tehdä. Muuten tulee pian kääntäneeksi kaverille selän, jonne näppärä kaveri nopeasti livahtaa. Tuodaan pää kaverin pään viereen mattoon kiinni (samalle puolelle minne ollaan liukumassa) ja työnnetään kaverin päätä taas toiseen suuntaan, eli "älä katto mua ku mä ohitan sua!". Toisella kädellä otetaan kontrolli kaverin ojentajan takaa. Jalka saadaan kokonaan ohi guardista niin, että liutetaan polvea suoraan sivulle, ja näin saadaan oma lantio mattoon. Voima ja paine jolla jalka lopulta läpi tuodaan, lähtee siis lantion liikkeestä kohti mattoa. Ohitus viimeistellään huolellisella sivusidonnalla.

Sivusidonnasta yksi lempijuttujani on lähteä hakemaan polvea pakille, eli knee ride. Tämä onnistuu niin, että pidetään kaverin yläkroppa huolellisella sivusidonnalla hallussa, ja samalla kontrolloidaan toisella kädellä lantiota tehden tilaa omalle jalalle. Se polvi, joka on lähempänä kaverin lantiota livautetaan masun päälle kun tilaa on ja viedään pään puoleinen käsi niskan taakse kontrolloimaan otteella puvusta. Hyvä paikka polvelle on about pallean päällä ja niskassa olevalla kädellä voi myös hieman vetää, jolloin polven painetta saadaan hieman korostettua. Pystyyn noustaessa toinen jalka viedään sivulle tukemaan asentoa, ja kaverin liikkuessa ja pyrkiessä pois, sitä käytetään apuna liikettä seuraillessa. Polven pakilla pitämisessä on kaksi vaihtoehtoa; joko pidetään polvi pakilla niin, että omat varpaat osuvat mattoon tai niin, että viedään varpaat kiinni kaverin lantioon, jolloin kontrolloidaan koko säären mitalla kaverin kroppaa.

Knee ridessa mukana liikkuessa on hyvä seurailla kaverin liikkeitä, josko sieltä paljastuisi paikkoja lopetuksille. Yleensä alla oleva kaveri lähtee puolustamaan knee ridea työntämällä polvesta ja katkarapuilemalla. Kovin usein tämän työntävän liikkeen seurauksena kaverin käden alle tulee tilaa, johon on hyvä iskeä. Kun tilaa tulee, viedään oma käsi joka on lähempänä kaverin lantiota tämän käden alta ja otetaan käsi tiukaan kontrolliin omaa kroppaa vasten ja vedetään hieman. Tämän jälkeen viedään niskassa ollut käsi kaverin takaraivolle ja ohjataan kaverin päätä pois tieltä. Sitten lähdetään pyörähtämään kaverin selkäpuolelle: ensin viedään ensin toinen jalka pään yli ja sen jälkeen takapuoli maahan niin, että päädytään kaverin toiselle puolen, kun missä alunperin oltiin, kaverin käsi omien jalkojen välissä. Kädestä pidetään tiukka ote, huolehditaan että peukalo on ylöspäin ja viimeistellään suora käsilukko, eli juji. 


Treenit veti ja tekstin kirjoitti: Hennariikka

Sunnuntai 19.3. - Kisakorviketreenit

Sunnuntaina kisattiin BJJ-joukkueiden SM-kilpailut, joissa klubin värivöisten naisten oli tarkoitus olla edustamassa. Kisareissu kuitenkin peruuntui loukkaantumisen ja sairastumisen vuoksi joten sunnuntaina painittiin sen sijaan ihan kotimatolla. Tarkempi kuvaus treeneistä tulossa.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Sunnuntait 12.3. ja 19.3. sekä tiistai 14.3. - Selkähommia

Jatkettiin Kristina Barlaanin leirin selkäjuttuja. Sunnuntaina 12.3. tehtiin sama alku eli selänhaku kuin tiistain treeneissä. Tällä kertaa tavoitteena oli kuitenkin edetä selkään, joten kaulaa lähempi käsi yritettiin saada mahdollisimman syvälle, eli lantio tuli nyt lähemmäs kaverin päätä. Rintakehä on koko ajan kiinni kaverin yläselässä ja pää kaverin pään vieressä. Kainalosta tulevalla kädellä otetaan ote ns. kuristavasta kädestä: jos kaveri lähtee purkamaan päällimmäistä kättä, on kuristava käsi käytössä.

Edettiin tästä ensimmäisenä kuristukseen: kainalossa olevalla kädellä käännetään kaulusta ja syötetään kaulus kuristavalle kädelle. Tullaan samanlaiseen istuma-asentoon kuin edellisellä kerralla ezekieltä tehdessä. Toinen jalka tulee ”tyynyksi” kaverin pään alle ja toinen jalka tulee polvi ylöspäin kaverin selkää vasten. Jalan voi myös heittää kaverin yli. Kiristetään kuristus vetämällä kättä taaksepäin eli piilotetaan kyynärpäätä kaverin pään taakse. Kainalossa olevan käden voi tuoda kaverin pään taakse samaan tapaan kuin RNC:ssä.

Jos kaveri puolustaa hyvin, eikä saada syötettyä kättä kaulukselle lähdettiin etenemään selkään. Pidetään koko ajan tiukka turvavyöote ja lähdetään istumaan samaan tapaan kuin kuristusta tehdessä. Samalla heitetään toinen jalka yli hookiksi, käännytään toiselle kyljelle istuma-asennon kautta ja laitetaan toinen hookki sisään.

Kun on päästy selkään, kaveri puolustaa yleensä niin, että yrittää saada lantion mattoon ja poistaa samalla toisen hookin. Tähän tilanteeseen ns. re-setiä katsottiin sekä sunnuntaina 12.3. että tiistaina. Pidetään koko ajan tiukka turvavyöote ja pää pysyy kiinni kaverin päässä, otteet pysyvät koko ajan samoin päin ja pää samalla puolella. Kun kaveri pääsee jalan yli, nostetaan lantiota ja tuodaan polvea taas lähelle kaverin päätä. Tästä käännytään taas istuma-asennon kautta toiselle kyljelle ja laitetaan toinen hookki sisään. Kaverin paetessa ja re-settiä tehdessä voidaan myös lähteä tekemään samaa kuristusta eli syötetään käsi kaulukselle. Kun on saatu käsi kauluksen sisään, annetaan kaverin paeta kuristavan käden puolelle, ja kun kaveri on päässyt jalan yli, tullaan taas istuma-asentoon ja kiristetään kuristus. Re-setin liikettä treenattiin myös yksin tehtävällä liikkumaharjoituksella.

Tiistaina katsottiin lisäksi tilannetta kun kaveri pakenee selästä, mutta jää jalan päälle. Tuodaan ylempi jalka kaverin ylemmän jalan taakse ja potkaistaan eteenpäin. Näin saadaan alempi jalka nalkista pois. Jos mahdollista, tästä voi lähteä tekemään edelliseltä kerralta tuttua re-setiä, mutta yleensä kaverin selkä on tiellä, eikä alempaa jalkaa saada tuotua lähelle kaverin päätä. Lisäksi tässä tilanteessa ei ole kumpikaan hookki sisällä, joten vaihtoehtona on kääntää oma lantio mattoa kohti ja lähteä nousemaan ylös. Yläselän kontrolli on koko ajan tärkeä pitää tiukkana, eli rintakehä on vasten yläselkää ja tuodaan kyynärpäitä kohti omia kylkiä. Näin ollen päädytään siis seisomaan kaverin selän taakse yläkroppa kiinni kaverin yläkropassa ja kaveri on istuma-asennossa. Vaikka kaveri yrittäisi tästä rimpuilla karkuun, pystytään hyvällä yläkropan kontrollilla pitämään kaveri hallinnassa. Tästä lähdettiin laittamaan hookit sisään niin, että astuttiin toista jalkaa kaverin selän keskikohdalle, istutaan toiselle puolelle ja laitetaan samalla hookki sisään.

Lisäksi kerrattiin selästä edellisen kerran kuristusta ja mallailtiin tähän erilaisia kiristämistapoja. Jos on todella liikkuva voi esim. heittää tyynynä olevan jalan kaverin pään päälle. Kuristuksen voi tehdä banaanina, eli heitetään jalka yli ja otetaan toisella kädellä kaverin ylemmästä jalasta kiinni. Toinen jalka kontrolloi kaverin toisen hartian kohdalta. Toki tästä asennosta on myös mahdollista edetä esim. käsi- tai rannelukkoon, koska käsi on suoraan otilla. Selän kontrolloimisen kannalta on kuitenkin järkevämpi yrittää kuristusta, koska vaikka kuristus ei onnistuisi voi selän edelleen pitää hallussa.

Sunnuntaina 19.3. kerrattiin edellisen kolmen kerran juttuja. Lisänä katsottiin yksityiskohtia siihen, miten toinen hookki saadaan sisään (näitä näytti Outi Järvilehto pari viikkoa aikaisemmin naisten leirillä Riihimäellä). Yleensä ensimmäisen hookin sisälle saaminen on helpompaa, mutta toista hookkia kaveri puolustaa. Kisoissahan selkäpisteet saa vasta kun molemmat hookit ovat sisällä. Ollaan kyljellä niin, että alempi hookki on sisällä. Otetaan omilla jaloilla jonkinmoiset otteet, eli omat jalkaterät ovat jotenkin päin kiinni toisissaan. Puristetaan polvilla ja pidetään yläkropan kontrolli tiukkana. Lähdetään vetämään taaksepäin eli kaarretaan omaa selkää, samalla koko ajan polvilla puristaen. Tällöin vapautuu yleensä sen verran tilaa, että saadaan sujautettua toinen hookki sisään. Toisena vaihtoehtona, jos kaveri puolustaa niin, että pitää jalkaa ylhäällä ja tuo polvea kohti omaa kyynärpäätä, otetaan jalalla kaverin nilkalta hookkiote ja työnnetään jalkaa alaspäin eli suoristetaan jalka ja tuodaan hookki nopeasti sisään.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Tiistai 7.3. Selän ottoa ja pari kuristusta


Tiistaina alettiin käydä läpi tammikuussa Helsingissä käymäni Kristina Barlaanin seminaarin satoa. Seminaarilla keskityttiin selän ottoon ja pitämiseen. Lopetuksiakin tuli luonnollisesti useampia, kun hyvästä lopetuspostiosta on kyse.

Lähdettiin liikkeelle drillin muodossa sivusidonnasta. Kaverin mahdollisuudet alla ovat vähissä ja yleensä kaveri kääntyy kohti, jolloin selkä irtoaa matosta. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että kaveri kääntyy poispäin, jolloin selkä on suoraan otettavissa. Mutta yleensä kaveri kääntyy siis kohti. Otetaan sisemmällä kädellä ote kaverin kädestä hauiksen kohdalta. Oma käsi tulee kaverin käden alitse ja saadaan hyvä koukkuote, jolla kontrolloida ja pidetään kaveri kyljellään. Itselle ote tuntui aluksi hieman oudolta, mutta kontrolli kaveriin näin on todella hyvä; kaverin on vaikea kääntyä takaisin selälleen. Toisella kädellä painetaan päästä ja tuodaan oma jalka toiselle puolelle. Polvi tulee vasten kaverin yläselkää. Tuodaan käsi kaverin lantiolle, heitetään toinen jalka isolla kaarella toiselle puolelle ja tiputetaan omaa rinnusta niin, että rintakehä tulee vasten yläselkää. Lantio pitää pitää koko ajan matalalla. Tulisi siis päätyä kunnolla rintakehä selkää vasten, jalat takana työntävät koko ajan, että pysytään selässä kiinni. Tällä kertaa drillattiin kuitenkin niin, että kun tultiin toiselle puolelle, tultiin polvilleen ja näin ollen kaverille jäi tilaa kääntyä toiselle kyljelle.

Tehtiin koko ajan sama alku, mutta lähdettiin etenemään lopetuksiin. Kun päästään selkäpuolelle, otetaan turvavyöote. Kuitenkin on tärkeä koko ajan tiedostaa, mihin halutaan edetä. Tällä kertaa halutiin saada kainalokäsi syvälle ja edetä lopetuksiin. Toisena vaihtoehtona on työntää pään lähellä olevaa kättä syvälle ja edetä selän ottoon, mutta sitä katsotaan seuraavissa tyttötreeneissä. Jos jäädään keskelle, sekä lopetusten että selän oton haku ovat hankalia, joten kun tullaan selkäpuolelle, olisi hyvä tietää mihin haluaa edetä.

Tällä kerralla tehtiin siis niin, että kun päästiin selkäpuolelle, käännettiin oma lantio lähelle kaverin lantiota. Oma polvi tulee vasten kaverin alaselkää, ettei kaveri pääse kääntymään selälleen. Työnnettiin kainalokäsi mahdollisimman syvälle. Toisella kädellä voi työntää kaverin lavan kohdalta, jotta saadaan kaveri kunnolla nippuun ja tuodaan oma pää lapaa vasten. Otetaan syvälle työnnetyllä kädellä kaapeliote toisesta kädestä Puristetaan käsillä, työnnetään päällä ja heitetään omat jalat taakse. Jos kuristus ei tule heti, voidaan lähteä kävelemään kaaressa kaverin päätä kohden. Lantio pitää kuitenkin pitää koko ajan alhaalla. Tärkeintä kuristuksen onnistumisessa on se, että tuodaan käsi oikeasti niin syvälle kuin sen saa. Kyseisen kuristuksen nimi on käsitriangeli, eli kuristumisperiaate on sama kuin normaalissa jaloilla tehtävässä triangelissa, mutta tällä kertaa se tehdään käsillä.

Toisena vaihtoehtona katsottiin sunnuntain treeneistä tutuksi tullut ezekiel. Tähänkin tehtiin sama alku ja tuotiin kainalokäsi syvälle. Samalla kädellä otetaan toisen käden hihasta ote, hihaansuun sisäpuolelta. Toinen käsi kiepsautetaan kaverin kaulaa vasten, tehokkain kuristus on, kun käsi on nyrkissä. Viimeistellään kuristus niin, että istutaan alas, toinen jalka tulee tyynyksi kaverin pään alle ja kiristetään kuristus saksimaisella liikkellä.

Sunnuntain treeneissä jatketaan saman teeman parissa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Tiistai 28.2. - Saksisweep ja spider guardia

Peruskurssi on ohi ja ollaan päästy taas takaisin normaaliin treeniaikatauluun, eli treenit ovat kaksi kertaa viikossa; tiistaisin klo 18.00 ja sunnuntaisin klo 13.00.

Pahoittelut oman saamattomuudesta tekstin tuottamisen suhteen, mutta uusi työ haittaa vapaa-aikaa. Tiistain treeneissä katsottiin saksisweeppiä ja spider guardia. Venla veti samat hommat vuosi sitten peruskurssin jälkeen, joten en kirjoita uutta tekstiä.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Sunnuntai 26.2. - Peruskurssi: Kauluskuristuksia

Peruskurssin viimeisissä treeneissä vedimme puvut päälle ja tutustuimme uusien vaatteiden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Peruskurssin päätyttyä kaikki osallistujat voivat jatkaa treenaamista kaikissa Fight Clubin yleisissä treeneissä (lukkopaini, BJJ ja vapaaottelu). Tyttöpainivuoro jatkaa normaaliaikataululla tiistaisin sekä sunnuntaisin (eli perjantain peku-vuoro jää pois).

Ihan ensiksi kävimme läpi perusotteita ja horjutuksia puvun avulla. Lukkopainissahan kaverin vaatteisiin ei saa tarttua, mutta BJJ:ssä tämä on jopa suositeltavaa. Otteita voi hakea mm. kaverin hihoista, lahkeista sekä kauluksista. Oikeastaan ainoa rajoite pukuun tarttumisessa on se, että omia sormia ei saa työntää kaverin hihojen tai lahkeiden sisään. Opettelimmme hakemaan otteita kaverin hihoista ns. taskuotteella: Tartutaan neljällä sormella kaverin hihan ulkoreunaan ja käännetään rannetta siten, että sormet jäävät hihan muodostamaan "taskuun". Tässä otteessa ei tarvitse puristaa lainkaan peukalolla, vaan hiha pysyy hallussa itsekseen. Toinen vaihtoehto on ns. pistooliote, jossa kaverin hiha tuodaan omaan nyrkkiin, mutta tällainen ote on heikompi sekä vaatii enemmän voimia itseltä.

Pukuotteita
Päivän varsinaisena tekniikkana olivat kauluskuristukset. Aloitimme tekemään ristikuristusta alta guardista. Tässä syötetään ensin oma käsi kaverin ristikkäisen kauluksen sisään siten, että neljä sormea menevät sisään kauluksesta, kämmen on kohti itseä ja peukalo osoittaa kohti kaverin päätä. Ote haetaan mahdollisimman syvältä ja samalla kaverin posture rikotaan nykäisemällä kaveria kauluksesta alaspäin. Seuraavaksi tuodaan toinen käsi ensimmäisen alta ja haetaan vastaava ote toisesta kauluksesta. Varmistetaan, että ranteiden terävät sisäsyrjät ovat vasten kaverin kaulaa. Kuristus kiristetään tuomalla omia kyynärpäitä kohti kylkiä/mattoa vetämällä itseä suppuun selkälihaksilla. Yleisin virhe tässä vaiheessa on se, että kiristäessä kyynärpäät lähtevät leviämään sivulle, jolloin ote löystyy eikä kuristus toimi. Toisen kaulusotteen hakemiseen on myös vaihtoehtoinen tapa, mikäli kaveri puolustaa käden alakautta syöttämisen. Tällöin voidaan tarttua kaverin puvun selkämyksestä niskan/hartian kohdalta ja pyöräyttää käsi kaverin pään yli kaulaa vasten. Tässä versiossa käsi tulee toisin päin eli kämmen osoittaa itseä kohti ja ranteen ulkosyrjä tulee vuorostaan kaverin kaulalle. Itse kiristys tapahtuu kuitenkin tästä samalla tavoin.

Ristikuristuksen hakua mountista
Ristikuristusta voi hakea ihan vastaavin periaattein myös päältä mountista. Kaulusotteet haetaan taas niin syvältä, että oma nyrkki tulee maata vasten. Kiristäessä kyynärpäät pidetään taas kiinni omissa kyljissä ja itse kiristys tapahtuu lähtemällä nojaamaan eteenpäin - tarvittaessa niin pitkälle, että oma otsa tulee maahan kaverin pään yläpuolelle.

Päivän toinen tekniikka oli banaanikuristus (englanniksi bow & arrow choke), jota lähdimme tekemään tilanteesta, jossa kaveri lähtee pakenemaan alta mountista katkaravun avulla. Kaverin lähtiessä kääntymään kyljelleen vaihdetaan oma asento polvi-istuntaan siten, että toinen jalka tulee pohje ja kantapää kaverin mahaa vasten ja toinen jalka käännetään puolestaan polvi kaveri selkää vasten. Tällöin istutaan siis poikittain kaverin päällä ja estetään tämän liikkuminen. Seuraavaksi haetaan perinteinen turvavyöote kaverin yläkropasta eli alempi käsi tulee kaverin kaulalle ja päällimmäinen tämän kainalon alta. Kainalokäden avulla syötetään kaverin ylempi kaulus omaan alempaan käteen siten, että kaulus tulee kaverin leuan alta. Tämän jälkeen kainalokäden ote vaihdetaan kaverin polveen. Istutaan taaksepäin mattoon ja kiristetään kuristus vetämällä kaulus- ja polviotteen avulla kaveri kaarelle (mistä kuristuksen nimi). Lisätehoa kuristukseen saa tuomalla oman alemman jalan kaverin hartian yli.

Banaanikuristuksen ihanuus

maanantai 27. helmikuuta 2017

Perjantai 24.2. - Peruskurssi: jalkalukkoja

Peruskurssin toiseksi viimeisellä kerralla tutustuimme jalkalukkojen ihmeelliseen maailmaan. Kisaviikonlopun jälkeisen väsymyksen vuoksi laitan tähän linkin Venlan kirjoittamaan parin vuoden takaisen peruskurssin tekstiin. Jutusta löytyy myös videomateriaalia.

Sunnuntai 19.2. ja Tiistai 21.2. - Peruskurssi: Shootteja, sprawlaaminen ja giljotiini

Pahoittelut, kun blogin päivittäminen on viivästynyt! Tässä nyt kuitenkin viimein treenikuvaus lopuista pystyottelukerroista.


Shoottaaminen

Sunnuntaina lähdimme hyökkäämään kaverin jalkoihin shoottaamalla. Shootti tarkoittaa siis liikettä, missä syöksytään kaverin jalkoihin kiinni tavalla tai toisella. Ensimmäisessä versiossa lähtötilanne oli pystyotteluasento, missä omien jalkojen asento on vastakkainen kaverille: eli jos kaverilla on oikea jalka edessä, vaihdetaan oma asento sellaiseksi, että itsellä on vasen jalka etummaisena. Tästä asennosta lähdetään laskeutumaan maahan siten, että oma etummainen polvi tulee mattoon kaverin etummaisen jalan ulkopuolelle. Oma pää tule vasten kaverin kylkiluita ja takimmainen jalka pysyy suorana, jolloin saadaan työnnettyä kaveria hieman taaksepäin. Kaverin horjahtaessa  noustaan samalla vauhdilla ylös ja halataan kaverin jalka omaa kroppaa vasten. Vaihdetaan asento sellaiseksi, että omat jalat ovat molemmat kaverin jala ulkopuolella, toinen käsi pitää kaverin jalan hallussa ja toisella otetaan ote kaverin lantion ympäriltä. Tästä viedään kaveri mattoon pyyhkäisemällä tämän tukijalka pois alta ja tulemalla itse perässä mattoon (mieluiten hyvään sivukontrolliin). Oheisella videolla näkyy kohdasta 1:05 eteenpäin samanlainen shootti + alasvienti -kombo, joskin ote kaverin jalasta on kauempaa kuin mitä treeneissä harjoittelimme:


Seuraavaksi katsoimme shootista versiota, missä lähdetään hyökkäämään suoraan perinteisestä pystyotteluasennosta, missä kaverin asento on peilikuva omasta (eli molemmilla on esim. vasen jalka edessä). Shootti itsessään tapahtuu samanlaisella liikkeellä, mutta tällä kertaa oma etummaisen jalan polvi tulee kaverin jalkojen väliin (suurinpiirtein tämän edessä olevan jalan kohdalle). Pää tulee taas vasten kaverin kylkiluita ja käsillä otetaan halausote kaverin etujalasta. Taakse jäänyt tukijalka tuodaan kaverin nilkan taakse "merenneitoasentoon" eli sääri maahan polvi ulospäin ja jalkapohja sisäänpäin osoittaen. Tästä työnnetään kaverin kumoon nojaamalla ylävartalolla tämän jalkaa vasten.

Kolmannessa variaatiossa lähdetään shoottaamaan kaverin jalkojen väliin samoin kuin edellisessä versiossa, mutta tällä kertaa oma pää tuodaan vasten kaverin kylkeä (tämän etujalan puolelle) ja käsillä napataan ote kaverin molempien jalkojen takaa. Ote on parasta ottaa kaverin polvitaipeista tai vähän niiden yläpuolelta. Alasvientiä myös helpottaa, jos kaverin jalkoja saa puristettua yhteen. Seuraavaksi oma tukijalka tuodaan kaverin etujalan viereen ja kaveria lähdetään puskemaan kumoon kiertävällä liikkeellä. Tässä kädet keventävät kaverin jalkoja, päällä pusketaan kaveria sivulle ja tukijalka työntää voimakkaasti. Kaverin kaatuessa seurataan mukana mattoon ja tullaan jälleen hyvään sivukontrolliin. Oheisella videolla näkyvät kahden jalan alasviennin tärkeimmät yksityiskohdat:



Shootata voi siis monella tapaa ja erilaisia versioita on olemassa vielä paljon enemmän kuin mitä nyt kävimme treeneissä läpi. Mutta lähtipä kaverin jalkoihin hyökkäämään millä tavalla tahansa, niin tärkeää on muistaa hyvä asento (ei katsota maahan) ja liikkeen jatkuvuus. Shootatessa ei voi pysähtyä, vaan tärkeää on, että liikettä pyritään jatkamaan "kaverin läpi". Sinnikkyydellä ja liikkeellä saa myös korvattua paljon tekniikan puutteita, sillä päättäväisellä puskemisella kaverin saa yleensä lopulta kaatumaan, vaikka tämä aluksi puolustaisikin liikettä.


Sprawl & giljotiini

Tiistaina vaihdoimme näkökulmaa ja katsoimme vastareaktioita päälläolijalle, kun kaveri yrittää shootata jalkoihin. Vastaliike tähän on nimeltään sprawl ("sprooli"), jolla tarkoitetaan omien jalkojen heittämistä nopeasti taakse ja painon tuomista kaverin yläselän päälle. Sprawlissa on tärkeää heittäytyä kunnolla kaverin päälle ja viedä jalat niin kauas kuin mahdollista, jotta shoottaaja ei enää ylettäisi niihin eikä pystyisi jatkamaan liikettä eteenpäin. Kunnon sprawlissa oma lantio kääntyy siten, että oma etummainen jalka (joka on alttiimpi kaverin hyökkäykselle) tulee hieman kauemmaksi ja tämän puoleinen kylki kohti mattoa. Lantio tiputetaan kunnolla kohti mattoa, eli takamusta ei missään nimessä jätetä pystyyn. Vahvalla sprawlilla kaveri pyritään saamaan mattoon kontalleen tai kilppariasentoon. Tästä on hyvä lähteä esim. kiertämään selkään.

Giljotiinia hakemassa

Toinen vaihtoehto kaverin ollessa kontillaan on hyökätä esimerkiksi giljotiini-kuristuksella. Giljotiinissa kaverin pää otetaan kainaloon siten, että oma olkavarsi on kaverin niskaa vasten ja kämmen kiertyy kaulan ali. Käsi pyritään tuomaan mahdollisimman pitkälle, jotta ote olisi mahdollisimman tiukka. Kiristämisvaihtoehtoja kuristukseen on kaksi: voidaan joko painaa toisella kädellä kuristavaa kämmentä tiukemmin vasten kaverin kaulaa (siten, että oma peukalo osoittaa kohti kaverin päätä) tai sitten omista sormista voidaan ottaa kuppiote ja tuoda ei-kuristavan käden kyynärpää kaverin selän päälle. Molemmilla versioilla paine kaverin kaulan sivuilla kasvaa ja lisäksi kuristus viimeistellään vetämällä omia käsiä hieman taaksepäin (eli kohti kaveri kurkkua).


Giljotiinin kiristämisessä on erittäin tärkeää, ettei kaverin päätä lähdetä kääntämään mihinkään muuhun suuntaan! Mikäli kaverin kaulaan tulee kiertoliikettä, on se erittäin vaarallista kaulan nikamille ja kisoissa tilanne johtaisi välittömään diskaukseen.

Giljotiini on varsin monipuolinen kuristus, jota voi hakea myös mm. suoraan pystypainitilanteesta sekä guardista alta. Perusperiaatteet lopetuksessa ovat samat positiosta riippumatta. Giljotiinin hakeminen on varsin helppoa, jos kaveri työntää päätään eteensä. Tämän vuoksi esim. shootatessa on erittäin tärkeää tuoda oma pää tiukasti kiinni kaveriin.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Perjantai 17.2. - Peruskurssi: Pystypaini ja alasvientejä

Perjantaina peruskurssilla noustiin kirjaimellisesti uusiin sfääreihin, kun aloimme tutustua pystyottelun saloihin. Sekä Bjj:ssä että lukkopainissa matsit alkavat aina seisoma-asennosta, joten pystyottelu on olennainen osa kumpaakin lajia. Jos kaverin onnistuu viemään mattoon, saa palkkioksi yleensä sekä alasvientipisteet että hyvän position.

Ihan ensiksi katsoimme hyvää pystyotteluasentoa: toinen jalka on hieman edempänä, paino pidetään molemmilla jaloilla, polvet joustavat, selkä on suorana ja hieman eteenpäin taitettuna, katse kaverissa ja oma kädet lähellä yläkroppaa. Tästä on helppo lähteä liikkumaan eri suuntiin sekä pyrkiä horjuttamaan kaveria.

Pystypainia niskaotteella
Bjj:ssä kaveria pyritään usein horjuttamaan kauluksista tai hihoista vetämällä, mutta lukkopainissa tullaan yleensä puvun puuttuessa suoraan iholle. Teimme lämmittelyharjoituksena niin kutsuttua "pummelointia", missä lähtötilanteessa oman ja kaverin ristikkäiset kädet ovat menossa kainaloon ja toinen käsi on kaverin ojentajalla. Tästä molemmat lähtevät ujuttamaan ojentajalla olevaa kättä kainaloon ja asento vaihtuu peilikuvaksi. Harjoituksen tarkoituksena on paitsi lämmitellä, myös opetella kainalo-otteen hakemista, sillä onnistuessaan sillä saa todella hyvän hallintaotteen kaverista.

Bjj:ssä voi hakea otteita kaverin puvusta
Katsoimme treeneissä tilannetta, missä on saatu ujutettua molemmat kädet kaverin kainaloiden ali selkäpuolelle. Omista käsistä otetaan joko ns. kuppiote tai sitten tartutaan apinaotteella kiinni omasta ranteesta. Kyynärpäät vedetään taas kohti omia kylkiä, jotta ote olisi mahdollisimman tiukka. Tämän jälkeen astutaan oma taaempana oleva jalka hieman kaverin etujalan ohi (eli kaverista katsoen takaviistoon). Toinen jalka seuraa perässä ja samalla kierretään omaa yläkroppaa hieman sivulle, eli ikään kuin vedetään kaveria syliin. Kaveri jatkaa matkaansa mattoon ja itse seurataan perässä hyvään sivukontrolliin.

Mattoon mennään välillä rytinällä

Päivän toinen tekniikka oli nimeltään käsiveto, ja sitä voi lähteä tekemään tilanteesta, missä ei olla vielä kiinni kaverissa. Samaa tekniikkaa käytettiin myös perhosguardista kaverin posturen rikkomiseen. Pystyasennossa lähdetään työntämään kaverin (etummaista) kättä keskelle omalla samanpuoleisella kädellä (eli oikealla kädellä hyökätään kaverin vasempaan käteen). Ristikkäisellä kädellä otetaan puolestaan ote kaverin ojentajalta ja nykäistään käsi sivuun. Samalla liikkeellä astutaan oma taaempi jalka kaverin jalan viereen, jolloin oma lantio tulee kaverin lantiota vasten. Tästä tiputetaan omaa painopistettä alas polvilla joustamalla ja haetaan tiukka ote kaverin lantion ympäriltä. Oma yläkroppa on kiinni kaverin kyljessä ja kaverin jalka puristetaan omien reisien väliin. Tästä lähdetään kaatamaan kaveria siten, että kaverin jalkojen takan oleva jalka ojennetaan suoraksi: kantapää on matossa, varpaat kohti kattoa ja jalka kiinni kaverin jalassa. Tästä lähdetään istumaan mattoon ojennetun jalan lonkalle pienellä kiertoliikkeellä. Tiukka ote kaverin lantiosta takaa sen, että kaveri liukuu mukana jalan yli mattoon. Viimeistellään alasvienti taas hyvään sivukontrolliin.