sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tiistai 17.10. ja sunnuntai 22.10. - Spiderin ja lasson puolustusta

Tällä viikolla siirryttiin Venlan seminaarin tekniikoissa eteenpäin kohti spiderin ja lasson puolustusta. Tiistaina katsottiin ensin molempiin ns. aikaista reaktiota eli purettiin kaverin otteet ennen kuin tämä saa kiinni kunnollisen guardin, josta lähteä hyökkäämään.


Kaverin tuodessa spider-hookkia kyynärtaipeeseen reagoidaan tarttumalla hookatulla kädellä kaverin lahkeesta ja tuomalla oma polvi vasten kaverin reittä. Samantien käännetään omaa lantiota nopealla liikkeellä ja työnnetään kaverin jalkaa lahkeesta pois päin kohti mattoa. Tiputetaan oma paino saman tien lähelle kaverin lantiota ja kierretään tästä sivukontrolliin.

Lasso-hookkiin ensimmäinen puolustus on puolestaan oman kyynärpään tuominen kohti kylkeä, jolloin kaveri ei saa vietyä jalkaansa kainaloon. Samalla astutaan hieman lähemmäs kohti kaverin kylkeä hookkaavan jalan puolelle ja tartutaan vapaalla kädellä kaverin hookkijalan varpaista. Käsi kannattaa tuoda nimenomaan varpaiden päälle, koska jalkapöydältä tai nilkalta kontrolli jalasta ei ole läheskään yhtä vahva. Painetaan kaverin jalkaa varpaista kohti lattiaa ja samalla lähdetään kiertämään kaverin sivulle siten, että hookatun käden kyynärpää liukuu kaverin reiden yli kohti tämän päätä. Tästä päästää suoraan sivukontrolliin.

Sunnuntaina katsottiin puolestaan lasson puolustusta tilanteesta, missä kaveri on saanut lasson kunnolla kiinni kainaloon ja laittanut vielä kaupanpäällisiksi toisen jalan spiderhookiksi. Lähdetään aluksi rajoittamaan kaverin liikkumista ja horjuttelumahdollisuuksia tarttumalla lassotulla kädellä kaveria takin liepeestä ja toisella kädellä puolestaan kaveria spider-jalan lahkeesta. Tämän jälkeen lähdetään purkamaan ensin spider-hookkia astumalla sivulle ja painamalla kaverin hookkaava jalka mattoa vasten lasso-hookin puoleisella jalalla. Tämän jälkeen irrotetaan käsi kaverin spiderista kiertämällä se kaverin jalan sisäpuolelta. Tuodaan vapautettu käsi puolestaan kontrolloimaan kaverin jalkaa ja lähdetään astumaan takaisin ylös kohti lassohookkia. Lähdetään purkamaan tätä samaan tapaan kuin aikaisemin eli kaivetaan kaverin varpaat esiin, painetaan niistä kaverin jalka alas ja liu'utaan sivukautta ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti